Pihvi
Hikipedia
| ” |
| ” |
| ~A. W. Yrjänä, Arles (Rota) | ||
”Pihvi ja vetiset perunat, siivupleed”
~NPOV
Pihvi on elämälle välttämätön elin, eli siivu isommasta palasta lihaa. Pihviä ovat mm. punainen kommunistiliha, valkoinen kananliha ja muut. Oikeasti pihvi on kuitenkin aina ruskea. Pihvin värillä on siis tekemistä pihvin värin kanssa yhtä paljon kuin sinisellä maidolla sinisen maidon kanssa.
Pihviliha on usein parasta, mitä eläimestä saadaan, ja täten se on kallista. Toisin kuin esimerkiksi jauhelihaa ei pihviä voida irrottaa eläimestä tappamatta tätä. Tämän vuoksi pihvin syöntiä pidettiin vuosikymmeniä sitten vaurauden merkkinä. Nykyisin vaarallisena trendinä on ollut elinkauppa, jossa rikkaat liikemiehet hankkivat tarvitsemansa pihvin ryöstämällä sen kolmannen maailman köyhiltä vain, koska jonot länsimaiden ravintoloissa ovat niin vähäiset. Kiinni jäämisestä saa korkeintaan sakot. Tätä "sakkolihaongelmaa" voitaisiin vähentää, jos kaikki ihmiset täyttäisivät erityisen pihvinluovutuskortin, mutta monet ihmiset pitävät pihviään niin henkilökohtaisena, että kokevat pihvinluovutuksen Jumalan tahtoa vastaan sotimisena.
Pihviravintolat ovat erikoistuneet pihvien tarjontaan. Tyypillinen pihviannos tarjoillaan vetisten perunoiden kanssa, mutta lisukkeena voidaan käyttää myös riisiä, papuja tai jotain muuta eksoottista, kolmannen maailman köyhän selkänahasta nyhdettyä ainesta. Tyypilliseen pihviannokseen kuuluu myös lajitelma vihanneksia ja sikari. Kuubalainen.
Pihvejen leikkaamista varten on kehitetty erityinen pihviveitsi, joka on normaalia veistä terävämpi ja hammastettu.
[muokkaa] Katso myös
| hyvää: | jäätelö - joulukakku - kananmuna - karjalanpiirakka - karkki - kebab - kinkku - kolmioleipä - leipä - liha - makaroni - makkara - meetwursti - ohmimakkara - paahtopikkelssi - pihvi - piparkakku - pitsa - ranskalainen - Rekkamiehen pastilli - roiskeläppä - sieni - sika - spagetti - suklaa - tikkunekku - uunimakkara - väliliha - Weetos |
|---|---|
| pahaa: | haggis - hernekeitto - kasviskeitto - kaurapuuro - kiusaukset - kouluruoka - kumiperuna - kurpitsa - munakeitto - mämmi - nokkonen - peruna - pinaattikeitto - sinä - tappajatomaatit - tomaattikeitto - Turun sinappi |
| palanpainikkeena: | juusto - kenkälankki - ketsuppi - sinappi - smegma |
| brändejä: | Euroshopper - Halva - Kesko - Lidl - McDonald's - Ristorante - Siwa - Subway |

