Peru
Hikipedia
| | Tämä artikkeli ei ehkä ole syvältä, mutta ainakaan siinä ei ole kuvia. Tee päivän hyvä työ ja kuvita artikkeli mielellään aiheeseen liittyvillä kuvilla. Tarkempia tietoja saattaa paljastua kuvitustoiveista. |
[muokkaa] Historia
Perun löysivät intiaanit vuonna 1492 etsiessään meritietä Intiaan. Tyynimeri oli vielä tuollon reuna-aluetta, jonne ei uskallettu lähteä suin päin purjehtimaan, joten merimatkailua aivan yleisesti harrastettiin rantoja kiertämällä. Näin on ymmärrettävää, että Intian löytymisellä Amerikan mantereelta käsin oli omat pikku ongelmansa. Intiaanit asettuivat siksi Peruun ja kuoppasivat samalla aikeensa etsiä Intiaa sen paremmin. Muutaman vuosituhannen aikana he rakensivat Peruun sekä temppeleitä, että ottivat hyötykäyttöön nykyäänkin varsin yleisesti käytetyn juureksen, perunan. Perulaiset intiaanit palvoivat mielellään aurinkoa, koska aurinko paahtoi iholle miellyttävän rusketuksen ja tämä puolestaan kohotti heidän itsetuntoaan. Perussa sijaitsee edelleen kuuluisa Auringon temppeli, joka toiminnassa aina muulloin kuin mahdollisten auringonpimennysten aikana. Aurinkomatkat-matkatoimisto järjestää iloisia seuramatkoja Auringon temppeliin. Jossakin vaiheessa Peruun ilmestyivät espanjalaiset ja ottivat komennon käsiinsä. Vallankaappaus ei ollut veretön, mutta tuolloin ei vielä jaettu kansainvälistä oikeutta, joten espanjalaisten mahdollisesti tekemät rikokset ovat vanhentuneet.
[muokkaa] Nykyaika
Tarkasteltaessa Perun nykytilaa on todettava, että maassa vallitsee äärimmäisen huono yleinen hygienia. Vesi- ja viemäriverkosto on sekä maaseudulla että varsinkin kaupungeissa kovin alkeellinen. Tämä puolestaan aiheuttaa erilaisten haitalliseksi luokiteltujen jyrsijöiden (mm. rotat) suuren esiintymistiheyden. Tämä puolestaan merkitsee helposti tarttuvia sairauksia. Olo on siis sama kuin New Yorkissa. Perun ilma on ohutta ja kansalaiset tästä syystä piereskelevät paljon saadakseen ilmanalan sakeammaksi. Satunnaiset matkailijat ovat huomanneet, että Perussa on helppoa sananmukaisesti kulkea pää pilvessä.
[muokkaa] Elinkeinot
Perulaiset elävät lähinnä perunanviljelystä ja korruptiosta Turistit kylvävät maahan rahaa kiipeillessään ylösalas Andien rinteitä. Perusta rahdataan tonneittain perunoita laivoilla Ranskaan, jossa ne muutetaan ranskalaisiksi perunoiksi.
| Espanjankieliset: | Argentiina - Bolivia - Chile - Ecuador - Kolumbia - Paraguay - Peru - Uruguay - Venezuela |
| Muut: | Brasilia - Guyana - Surinam |
| Kauko-ohjauksessa: | Falklandinsaaret - Ranskan Guayana |
| Aiheeseen liittyen: | Jalkapallo - Sotilasjuntta |

