Pertti Salovaara
Hikipedia
”Voi perrrrrrrrrrrr...tti Salovaara!”
~Kiroilusta eroon pyrkivä henkilö
| | Pertti Salovaara on julistettu idiootiksi, sillä hän ei ole osallistunut julkiseen elämään, kuten vapaan kansalaisen velvollisuuksiin kuuluu. |
Pertti Iivari Salovaara (s.1970) on ensimmäinen suomalainen radiojuottaja, radiopervoilija ja savolainen, kuitenkin ihminen. Hänet suureen tehtäväänsä valmensi Suomen Yleisradio veronmaksajien rahoilla. Salovaaran ura urkeni radion kanavauudistuksen myötä. 1980-1990-lukujen taitteessa lopetetut Radion yleis -ja rinnakkaisohjelmat eivät olisi voineet keksiä Salovaaralle tekemistä, mutta sitä vastoin niiden raunioille perustettu Radio Mafia oli kuin pelkästään Salovaaran tilauksesta toteutettu nuorison hömppäkanava. Salovaaran ammatti Lähde?ylpeys kohosi arvaamattomiin korkeuksiin humalaisten nuorten haastatteluihin perustuvilla keskusteluohjelmilla aina perjantai-iltaisin. Pelastukseksi Yleisradion kannalta koitui, että radioluvista oli jo luovuttu, mutta Salovaara on kantanut täyden osuutensa siitä tosiasiasta, että monet radiovastaanottimet on rikottu Suomessakin ennen aikojaan. On esitetty myös väitteitä, joiden mukaan Jone Nikula olisi naamioitunut Pertti Salovaara.
[muokkaa] Paskanjauhamisen siunaava vaikutus
Pertti Salovaaran elämäntyö on ollut paskanjauhaminen. Tämä on voitu naamioida milloin keskusteluohjelmaksi, milloin terveisten lukemiseksi radiossa ja Esko Riihelän imitoinniksi tien päällä. Salovaara on kai yrittänyt soveltaa Hannu Karponkin metodeja toimissaan, mutta niistä on enimmäkseen vaiettu. Salovaara on sittemin siirtynyt radiosta eduskuntaan, mikä onkin sinänsä täysin luontevaa urakehitystä hänellä. Pienimuotoinen paskanjauhanta on muuttunut täysimääräiseksi paskan suoltamiseksi, mihin eduskunta onkin mitä soveliain paikka. Salovaaraa on syytä pitää silmällä, sillä kyvykkäänä paskanjauhajana hän voi vielä päästä todella pitkälle.
