Pentti Haanpää

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Wiki-deathstar.png
Tosikoille ja heille, joita aihe lähemmin kiinnostaa, on Wikipediassa artikkeli Pentti Haanpää.


Suosittelemme muistamaan, että Pentti Haanpään kirjallinen tuotanto on mahti sinänsä.

Pentti Mikael Haanpää (19051955) oli aikalaisensa F.E. Sillanpään ohella Suomen merkittävimpiä alati ryypiskeleviä kirjailijoita, joiden rinnalla selvästi kalpenivat esimerkiksi juoppoina pidetyt Ilmari Kianto sekä Joel Lehtonen. Haanpään teksteistä on edelleen selvästi havaittavissa, milloin hän oli nousu- ja milloin laskuhumalassa. Krapulassa Haanpää ei kyennyt kirjoittamaan, mistä syystä hän pysyäkseen työkykyisenä vältti sitä aina kuin vain mahdollista. Haanpää vietti koko elämänsä Piippolassa lukuun ottamatta sotaväkiaikaa ja joitakin jatkoja.
Pentti Haanpää tarkasteli sananmukaisesti usein maanläheisesti maailman menoa.

Ensimmäiset viinahommat[muokkaa]

Pentti Haanpään kirjallinen ura alkoi varsinaisesti vuonna 1925, jolloin hän julkaisi ensimmäisen tieteisnovellikokoelmansa Maantiellä litkin. Siinä erakoitunut, lahjakas alkoholisti siirtyy arkisista kuvioista tutkimusmatkalle alati lähestyvää iäisyyttä kohti, kunnes iäisyys yllättää alkoholistin ja tämä voi tarkastella asioita ikään kuin ulko- ja tuonpuoleisesta todellisuudesta käsin. Teoksen nimi viittaa näppärästi Sillanpään novellikokoelmaan Maan tasalta, jossa nimensä mukaisesti on siirrytty jo maantieltä ojaan. Nuoren Haanpään esikoisteos herätti maailmanlaajuista huomiota, mutta sen kääntäminen vieraille kielille johtuen erikoisesta Haanpään itse kehittämästä kieliopista oli äärimmäisen vaikeaa. Käännöstyön suorittivat onnistuneesti Haanpään aivoituksia erinomaisesti ymmärtäneet Erno Paasilinna (19352000) sekä Veijo Meri 1928-2015. Seuraavat teokset Tuuli käy pääni lävitse sekä Taneli Hotakan joronjäljillä menestyivät taloudellisesti, mutta arvostelumenestys etenkin jälkimmäisen teoksen kohdalta oli vaatimatonta.

Ryypiskelyä armeijassa[muokkaa]

Haanpää suoritti asevelvollisuutensa heti esikoisteoksensa ilmestymisen jälkeen. Ryyppyhommiin yhä
Haanpää, saadakseen laillisesti viinaa, joutui usein turvautumaan viinakortin auttavaan voimaan.
enenevässä määrin keskittyvä Haanpää näki armeijan omannäköisenä järjestelmänä, johon hän ensimmäisenä suomalaisena kirjoittajana uskalsi kohdistaa kirjallista kritiikkiä. Haanpään armeijaa kuvaava muistelmateos Liekinheitinten jäljiltä sammuneet sotilaat ilmestyi kustannusliikkeiden empimisen vuoksi vasta vuonna 1928, ja kirjan ilmestyttyä sekä Nuorsuomalainen puolue että raittiusyhdistykset vaativat yksimielisesti Haanpään kirjan sensurointia. Kirjaa ehdittiin myydä ennen myyntikieltoon asettamista lukemattomia kappaleita, mutta samalla Haanpään tie eri kustantamoihin nousi pystyyn.

Pulavuosien kännäilyt[muokkaa]

Vuosina 1929–1935 Haanpää lukuun ottamatta lyhyitä lehtijuttuja ei saanut tekstejään julkaistuksi. Osansa verotti myös aika-ajoin rajuksi muuttunut ryypiskely, joka vei toimintakyvyn jopa kuukausien ajaksi. Haanpää myös matkusteli paljon. Erityisesti Lappiin hän suuntasi useita matkoja, koska ryypiskely tunturimaisemissa lentojätkien kanssa oli hänestä mieluisaa puuhaa. Matkustelu rasitti kuitenkin kirjailijan taloutta siinä määrin, että kotiinsa palattuaan hän vaipui syvään taloudelliseen ahdinkoon ja sielulliseen masennukseen. Lääkkeeksi hän määräsi itselleen viinaa, koska arveli lääkärin olevan samoilla linjoilla, mikäli olisi hänelle mennyt vaivoistaan valittamaan.

Mukaan Tuulenkantajiin[muokkaa]

Haanpää matkusti muutamia kertoja 1930-luvun alkupuolella myös Helsinkiin, jossa pääsi tutustumaan kerrostalohuoneistoissa tapahtuvaan ryypiskelyyn sekä kirjailijatuttaviin, jotka tapasivat usein olla kännissä. Haanpään ryyppykaverit olivat pääosin Tuulenkantajiksi itseään kutsuvia taivaanrannanmaalareita, joista Olavi Paavolainen tunnettiin yleisesti parhaiten. Noihin aikoihin Haanpää tutustui myös alussa mainittuun F.E. Sillanpäähän, joka osoittautuikin heti alkuun mitä kovimman sarjan ryyppy- ja seuramieheksi. Tuulenkantajien kanssa seuranpito ja kännäily avasivat Haanpään tien uudelleen kustantamoihin, ja viimein pulakauden päätyttyä vuonna 1935 Haanpää sai julkaistuksi ensimmäisen kirjansa sitten vuoden 1928. Kirja oli nimeltään Viinapirut ja heinäseipäiden varjot; se käsitteli maatalousväestön keskuudessa tuolloin runsaasti esiintynyttä köyhyyttä ja päihteiden väärinkäyttöä.

"Naisesta oli vain muretta"[muokkaa]

VUODEN 1939 TAMMIKUUN 15. PÄIVÄ on sunnuntai. Aamulla, joka tarkoittaa puoltapäivää, 33-vuotias kirjailija Pentti Haanpää herää helsinkiläisessä parivuoteessa neiti Toini Aaltosen ja elokuvamies Nyrki Tapiovaaran välissä, alastomana. ”Tästä naisesta ei ollut meille mitään iloa”, Tapiovaara sanoo. ”Ei, muretta vain”, kohmeloinen Haanpää vastaa. Tarina on se tavallinen, tällä kertaa Helsingin älymystöpiireistä. Haanpään silloinen kustantaja Gummerus oli järjestänyt iltatilaisuuden Catania-nimisessä paikassa, jonne Haanpää ei kuitenkaan ”löytänyt”. Haanpää tiesi kuitenkin paikan varsin hyvin. Catania sijaitsi keskellä Helsinkiä, Pohjois-Esplanadilla Svenska Teaternia vastapäätä. Haanpää viettää muutaman päivän omissa oloissaan. Korpikirjailijan mielestä Helsinki on paljon parempi paikka yksinoloon kuin maaseutu.

Viimeiset rauhankännit[muokkaa]

1930-luvun lopulla Haanpää koki rehabilitaation ja saattoi julkaista tekstejään varsin vapaasti Kustannusosakeyhtiö Otavan kirjailijana. Vuonna 1937 julkaistiin Haanpään itsetilityksenä pidetty Syntyykö uusi känni? ja vuonna 1938 Taivalvaaran kännäilijä. Maailmanmenoa valppaasti seurannut Haanpää kirjoitti ensimmäisen sotaromaaninsa valmiiksi jo ennen sodan syttymistä. Niinpä talvisodan päättymisen jälkeen ilmestyi sota-aiheinen romaani Korpikuusen kyyneleitä.

Sota-aika[muokkaa]

Talvisodassa Haanpää taisteli ja hankki itselleen ja tovereilleen viinaa, jotta sota tuntuisi siedettävämmältä. Välirauhan aikana Haanpää ryhtyi laatimaan jatkosotaa koskevia ajankuvia, sillä hän arvioi maailmanpoliittisen tilanteen hyvinkin johtavan uuteen sotaan. Vuonna 1945 sodan päätyttyä Haanpää julkaisi romaanin Yhdeksän miehen kanuuna. Teoksessa Haanpää kierrättää karmeaa mandoliinikrapulaa samanvahvuisena yhdeksässä eri miehessä. Kuinka saman olotilan eri ihmiset kokevat, on ainutlaatuinen kuvaus maailmankirjallisuudessa.

Viimeiset kännit[muokkaa]

Sodan jälkeen Haanpään kirjoitustahti pysyi hyvänä, joskin viinanhakureissut Piippolasta kaukaiseen Oulun kaupunkiin venähtivät pahimmillaan useiden viikkojen mittaisiksi. Romaaneja syntyi kuitenkin ainoastaan enää kaksi: Jauhokaljat vuonna 1949 ja kesken jäänyt Puita alle vuonna 1955.

Haanpää oli hankkinut itselleen kalasaunan Pyhännän kunnassa sijaitsevan Iso-Lamujärven rannalta 1950-luvun alkupuolella. Erakoitumiseen, ryypiskelyyn ja syrjäytymiseen taipuvainen Haanpää viihtyi erämaajärven rannalla sijaitsevassa piilopirtissään useita viikkoja kerrallaan. Haanpää katosi Iso-Lamujärven aaltoihin kännikalastusmatkalla syyskuun 30. päivänä vuonna 1955.

Katso myös[muokkaa]