Pelle Peloton

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Testiräjäytyksiä Amerikan maaperällä
”Täällä syntyi Pelle Peloton, läksyjenlukukoneen keksijä.”
~Laatta Pellen syntymäkodin edessä

Pelle Peloton (s. 15. tammikuuta 1934, Dallas) on amerikkalaissyntyinen fyysikko, militaristi ja yleisnero. Häntä pidetään kansainvälisesti Taavi Ankan ohella ensimmäisenä ydinaseen kehittäjänä.

Historia[muokkaa]

Pilkallinen propagandakuva Pellestä hänen ydinkokeittensa johdosta kuvaa hänet terroristina. Punainen teksti: "Peloton ei varoita etukäteen!!!! Varo!"

Pelle syntyi saksalais-amerikkalaiseen Pelottomien perheeseen 15. tammikuuta 1934. Hän olin nelihenkisen perheen kolmas lapsi, sekä samalla lahjakkain. Pellen äiti oli saksalainen orja ja isä alabamalainen upseeri, jolta Pellen otaksutaan perineen äärimilitaristisen maailmankatsomuksen. Pellen kerrotaan olleen hyvä koulussa, vaikkakaan liikunta ei niin paljon innostanut, pelasi Pelle koulun baseball-joukkueessa. Hän oli syöttäjä, ja erityisen tunnettu oli "Pellen kierrepallo". Kolme ensimmäistä vuotta koulussa olivat Pellelle tuskaa, häntä kiusattiin, sillä hänellä oli kylän ainoat silmälasit jotka teki hänestä täysin pellen. Kiusaaminen loppui Pellen keksiessä atominhöyrystimen vuonna 1943 hänen ollessa 9-vuotias.

Vuonna 1951 Pelle ilmoittautui vapaaehtoisenä Yhdysvaltojen armeijan erikoisjoukkoihin, jonka tarkoituksena oli keksiä uusia aseita armeijalle, jotta USA:sta olisi tullut maailman yksinvaltias. Saatuaan upseeriarvon, Pelle piakkoin huomasi, ettei Yhdysvallat tulisi pärjäämään toisessa maailmansodassa ja pakkasi tavaransa muuttaen itseään kovasti kasvattavaan Disneylandiin. Vuonna 1953 Pelle tapasi tiedemiehet Taavi Ankan ja Wernher von Braunin, jotka olivat kuulleet jo Pellen atomikokeista Itävallassa. Pellen kokeet olivat saaneet kansainvälistä huomiota ja huolestumista alan lehdistössä.

Kokeet pääsivät täyteen vauhtiinsa helmikuussa 1953, kun silloinen Disneylandin keisari Walt Disney antoi tiedemiehille täydet resurssit kehitellä ydinaseita. Syyskuussa 1953 Pelle, Wernher sekä Taavi seurasivat ensimmäistä tekemänsä vetypommin koeräjäytystä. Nykyään hän asuu Ankkalinnassa pienessä mökissänsä joka oli alunperin paskahuussi.

Elämä ja teot[muokkaa]

Pikku apulainen versio 1.0

Vaikkakin Pelle muistetaan ydinaseiden kehittelijänä, oli hänellä muutakin elämää. Pellen ehkä suurin keksintö oli Pikku apulainen, henkilökohtainen apulaisrobotti/ystävä sekä muutamat aikakoneet. Taavi Ankan keskittyessä lentokoneisiin, Pelle sekä Pikku apulainen kehittelivät aikakoneita sekä joukkotuhoaseita, joista kuuluisin lienee napalmiin verrattava Kertalaaki™. Pelle tunnettiin myös tiukkana absolutistina sekä pescovegetarismin kannattajana

Vuonna 1970 Aku Ankan kaapatessa Disneylandin vallan, kieltäytyi Pelle yhteistyöstä ko. amiraalin kanssa. Pelle oli kuitenkin liian arvokas ja nerokas teloitettavaksi, joten hän sai virua Disneylandin pahamaineisimman vankilan tyrmässä, kunnes keisari Mikki Hiiri hänet armahti vuonna 1990. Tuona aikana Pelle oli käyttänyt aikakonetta poistuessaan tyrmästä, joten ainakaan hänelle ei tullut tylsää.

Tällä hetkellä Pelle Peloton viettää ansaittuja eläkepäiviään Roope Ankan huvilalla.

Katso myös[muokkaa]