Pekka Reinikainen

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Stop hand.png Pekka Reinikainen on julistettu idiootiksi, sillä hän on perse ihmiseksi ja vihjeetön kasa tyhjänpäiväistä roskaa,
eikä hänen sanansa ja tekonsa arvolla ole tekemistä niiden asioiden kanssa, joihin ne saattoivat pyrkiä.
Wiki-deathstar.png
Tosikoille ja heille, joita aihe lähemmin kiinnostaa, on Wikipediassa artikkeli Pekka Reinikainen.


Pekka Reinikainen parantaa ihmisiä Raamatulla ja rukouksilla.

Pekka Reinikainen (syntynyt 16. syyskuuta 1947, Helsinki) on Suomen fiksuin ja filmaattisin "kansantiedemies", pseudotieteiden boddhisattva, tusinalääkäri ja lukuisten fundamentalistikristittyjen esikuva. Pekka Reinikainen oli alkujaan ateisti, mutta eräänä päivänä hän alkoi lukea Raamattua, jolloin hänellä napsahti kuin vanhalla juopolla viina päähän ja kuin salama kirkkaalta taivaalta hänelle valkeni, että suuri intergalaktinen spaghettimonsteri on luonut maailmankaikkeuden ja kaiken elollisen ja että Richard Dawkins ja Charles Darwin ovat kummatkin saatanallisia antikristuksia, jotka koettavat käännyttää jumalan luomia ihmisiä Jumalan luota ja tehdä heistä ateisteja, liberaaleja, tiedemiehiä, homoseksuaaleja, Paavo Pesusienen ja Teletappien katsojia, rockmuusikkoja, abortinkannattajia tai joitain muita "saatananpalvojia". Jumala taas tekee ihmisistä edellä mainittuja ihmisryhmiä vihaavia nöyriä Jumalan sanansaattajia eli toisin sanoen uudestisyntyneitä kristittyjä, joihin muun muassa George W. Bush ja Sarah Palin kuuluvat. Nämä uudestisyntyneet kristityt ovat viime aikoina tuoneet vapautuksen mm. irakilaisille ja uhanalaisille villieläimille. Näille uudestisyntyneille kristinuskon sotureille on luvassa taivas taivaskanavineen sisältäen mm. TV7:n ja lukuisia muita tosikristittyjen kanavia, joista olisi itse Goebbelsin Jooseppikin ollut ylpeä.

Pekka Reinikainen on vastaanottanut viime aikoina useita arvostettuja alansa palkintoja, kuten Skepsiksen Huuhaa-palkinnon, vuoden mielipuolen tittelin ja kuukauden hihhulipalkinnon lahjoittanaan Veli Saarikallen johtama Sana ja alistus -seurakunta.

Reinikainen on päässyt myös opettamaan luonnontieteitä moniin arvostettuihin yliopistoihin erityisesti Yhdysvaltain keskilännessä (ns. raamattuvyöhyke). Näihin huippuyliopistoihin kuuluvat mm. Patriot Bible University, Ultra Conservative Fundamentalist College, Religious Republican Right Academy ja Really Quite Insane Gobbledygook Institute joissa myös monet radikaaleista mielipiteistä tunnetut vaihtoehtotieteen edustajat, kuten Kent Hovind ovat opiskelleet mm. noitien polttoa, inkvisition kidutusmenetelmiä, vääräuskoisten käännytystä ja uhkailua sekä kriitikoiden mustamaalausta. Reinikainen puolestaan kunnostautui edellä mainituissa yliopistoissa mm. kristillisen propagandakirjallisuuden kirjoittajana oppiarvoinaan kreationismin maisteri, homojen eheyttämisen tohtori ja kristillisen-lääketieteen kandidaatti.

Helluntailaisten ja muiden kristittyjen hörhöjen profetioiden ja muiden hallusinaatioiden mukaan Pekka Reinikainen on Jeesuksen inkarnaatio. Hän tulee takaisin vuonna 2777 uudestisyntyneenä vapahtajana, jolloin kaikki häneen sokeasti uskoneet lahkolaiset pääsevät taivaaseen, jossa tosin naisilla ei ole reikää haarojensa välissä eikä kaljasta tule känniin eikä metallimusiikki raikaa. Muutenhan ei olisi kyseessä kristittyjen taivas, sillä kristityillä ei Raamatun mukaan saa olla hauskaa missään muodossa, sillä koko elämä on omistettava Jumalan palvontaan, uusien lahkolaisten värväämiseen ja tulikivenkatkuisiin saarnoihin. Ateistit ja muiden väärien uskontojen kuten islamin, buddhalaisuuden, juutalaisuuden ja hindulaisuuden edustajat pääsevät puolestaan helvettiin, missä itse Saatana grillaa kristittyjä ja makkaraa, kaljaa riittää, rokki raikaa ja kaikilla on hauskaa.

Kaiken kaikkiaan lääketieteellisen hoidon tarpeessa oleva etsiytyy mitä todennäköisimmin juuri tällaisiin asioihin uskovan pakeille, vaikka onkin epäselvää, kuka sitä hoitoa oikeastaan tarvitsee.

Pekka Reinikainen on kirjoittanut myös useita kirjoja, joissa hän puolustaa raivokkaasti kreationismia ja kristillistä fundamentalismia. Usein kirjat ovatkin myyneet huimia määriä erityisesti helluntailaisten, adventistien, lestadiolaisten, Jehovan todistajien sekä Sana ja alistus -seurakunnan jäsenien keskuudessa. Johtavat tieteelliset julkaisut eivät ole koskaan arvostaneet Reinikaisen tieteellisiä artikkeleita maapallon iästä ja evoluutioteoriasta, mutta mitäpä nämä jumalattomat materialistitiedemiehet ymmärtäisivätkään suuren hengenmiehen aivoituksista, joiden syntymiseen ei riitä pelkkä nenä kiinni tiedekirjoissa vuosikausia nyhjääminen, vaan jotka vaativat vuosien härkäpäistä Raamatun tavaamista sanasta sanaan, Raamatun opettelua alusta loppuun ja lopusta alkuun sekä jättimäisten kuulosuojaimien hankkimista, jotta materialistiateistitiedemiesten kommentit eivät pääsisi johdattamaan tosikristittyä pois Jumalan luota sekä hyvin todennäköisesti psykoosia.

Tulevaisuudessa Pekka Reinikainen aikoo muuttaa pysyvästi USA:n raamattuvyöhykkeelle ja perustaa sinne jälleen yhden uuden kreationistimuseon etelävaltioiden punaniskojen vähäisten sielujen pelastamiseksi ja kääriä samalla melkoiset voitot kreationistimuseon lipputulojen avulla, päästä ratsastamaan dinosauruksella, koska kyllähän niitä kreationismin mukaan on olemassa ainakin Kentucky Creationism museumissa (muovisina tosin, mutta kreationistinä hän tuskin kyseistä seikkaa edes huomaisi). Reinikainen haluaisi myös mennä naimisiin nuoren kauniin (naispuolisen) blondin kanssa ainakin, jos tämä sattuisi olemaan neitsyt, koska hänestä voisi tulla Jeesuksen morsian. Onhan Reinikainen itsekin todellinen maanpäällinen jokapaikan jeesus(telija). Tämä neitsyysvaatimus kuitenkin rajaisi ulkopuolelle liian monta kuumaa Hollywoodin suosikkipimua kuten Britney Spearsin, Rihannan ja Jennifer Lopezin, joten Reinikainen todennäköisesti lähtisi pyhään sotaan Lähi-itään kristinuskon puolesta ja kaatuisi kristittynä marttyyrina Irakissa. Hänelle pystytettäisiin sen jälkeen Bagdadiin patsas ja lukuisat ihmiset alkaisivat noudattaa hänen elämänfilosofiaansa, jolloin syntyisi uusi reinikaisuskonto, jossa Reinikaisesta tulisi jumala, minkä jälkeen muslimitkin muuttaisivat rukoussuuntansa Mekasta Suomeen.

[muokkaa] Kirjallista tuotantoa

  • Miten minusta tuli kreationisti
  • Hihhulin päiväkirja
  • Fundamentalistin muistelmat
  • Kristillisen lobotomian opas (Opas kristilliseen aivopesuun)
  • Kreationistiprofeetan paluu
  • Hullut pääsee taivaaseen
  • Opas tieteen kristillistämiseen
  • Pseudotieteen ensyklopedia 1
  • Pseudotieteen ensyklopedia 2
  • Pseudotieteen ensyklopedia 2½
  • Pseudotieteen ensyklopedia 3
  • Tulta ja tulikiveä (saarnoja)
  • En minä ole apinan sukulainen (vaikka niin voisi luulla)
  • Opas aloittelevalle fundamentalistille
  • Opas ajattelevalle fundamentalistille (Kirja peruttiin, sillä sen otsikko sisälsi jo itsessään ylitsepääsemättömän ristiriidan)
  • Raamatun tulkintaa häiriintyneille

[muokkaa] Linkkejä pelastukseen

Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruustiedot

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
tärkeitä
foorumi
Työkalut