Pekka Himanen

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Wiki-deathstar.png
Tosikoille ja heille, joita aihe lähemmin kiinnostaa, on Wikipediassa artikkeli Vuosisadan pelle.


Stop hand.png Pekka Himanen on julistettu idiootiksi, sillä hän on todistetusti tyhmempi kuin vasemman jalan saapas.
Viimeksi mainittu valmistelee tutkimuksen johdosta kunnianloukkauskannetta.
Pekka Himanen
Petteri Jussila.jpg
Koko nimi: Pekka
Syntymäaika: 19. lokakuuta 1973
Syntymäpaikka: Pöljä
Uskontokunta: puppulausegeneraattorismi
Kuolintapa: Tukehtui kirjaansa jonkun raivostuneen lukijan syötettyä sen hänelle
Hiusten väri: Aristoteles
Saavutukset: kirjoitti puoli metriä kirjoja joissa ei sanottu yhtään mitään
Miksi mainitaan
Hikipediassa:
ihmiset lukevat mieluummin hikipediaa kuin Himasta, joten ihan vain säälistä laitetaan että edes joku tietäisi kuka hän on
Pilkkanimet:

Pekka Himanen on fiktiivinen henkilö sadussa "Pekka Himasen uudet aatteet". Huom! Yhteydet kaikkiin eläviin henkilöihin ovat silkkaa sattumaa, ei ole tarpeen haastaa hikipediaa oikeuteen. Sitäpaitsi eivätköhän kaikki tajua, ettei Pekan kaltaista idioottia oikeasti voi olla olemassa.

Varoitus: Seuraava kirjoitus saattaa paljastaa yksityiskohtia juonesta, kuten sen, että enkeli pelastaa James Stewartin tämän yrittäessä tehdä itsemurhan hyppäämällä sillalta.

Lapsuus, poikaikä ja nuoruus[muokkaa]

Pekka Himanen syntyi Esa Saarisen akateemisten ennätysten tekemiseen keskittyneeseen tenavatähtitalliin, jonka tarkoituksena oli erilaisten byrokraattisten kikkailujen avulla saada akateemisia oppiarvoja ihmisille, jotka ovat lain mukaan vain tuskin täysi-ikäisiä mutta eivät kuitenkaan sukukypsiä, ja sitten soluttaa näitä ihmeitä eri puolille suomalaista yhteiskuntaa sen normaalin toiminnan heikentämiseksi ja vaurioittamiseksi.

Tarinan alku[muokkaa]

Monta monituista vuotta Suomessa eli Valtioneuvosto, joka piti uusista hienoista aatteista niin hirveästi, että kulutti kaikki rahansa koreaan kieleen. Ei hän välittänyt suomalaisista eikä kulttuurista eikä viitsinyt osallistua poliittiseen keskusteluun muuten kuin näytelläkseen uusia teorioitansa. Joka viikko he uudistivat nettisivunsa, ja kun muissa maissa sanottiin: valtioneuvosto suunnittelee pk-tukia, sanottiin tässä maassa: valtioneuvosto (eli neuvostovaltio) on puppulausegeneraattorissa.

Pahis ilmestyy!!!! Jännittävää!![muokkaa]

Siinä suuressa kaupungissa, missä valtioneuvosto asui, vietettiin iloista elämää, ja sinne tuli joka päivä paljon vieraita. Kerran kaupunkiin ilmestyi Pekka Himanen. Hän oli olevinaan filosofi ja kehui olevansa Suomen nuorin filosofian tohtori. Sekä ideat että kieli olivat harvinaisen nerokkaat, ja lisäksi oli teorioissa, joita Pekka valmisteli, kummallinen taika: ihminen, joka oli kykenemätön hoitamaan virkaansa tai mahdottoman typerä, ei saattanut ensinkään ymmärtää niitä.

Siinäpä vasta teoria, ajatteli Valtioneuvosto. Kun esittelen sitä kansalaisille, saan paikalla selville, ketkä Suomessa eivät kykene hoitamaan virkaansa; voin heti erottaa kuka on viisas ja kuka typerä. Kirjoitettakoon minulle siitä kirja kiireen kaupalla! Ja hän antoi Pekka Himaselle hyvät rahat, jotta hän ryhtyisi työhönsä.

Himanen menikin heti toimistoonsa ja oli tekevinään työtä, vaikka hänellä ei ollut päässään yhtään selvää ajatusta. Häikäilemättä hän vaati monta tuhatta euroa palkkaa ja parhaimmat työsuhde-edut, mutta kulutti kaiken juopottelemalla kalsareissa[1] ja hosui tyhjän pääkoppansa kanssa myöhään yöhön asti.

Saadaanko pahiksen tavoitteet selvitetyksi! Lue eteenpäin niin tiedät![muokkaa]

- Olisipa hauska tietää, kuinka pitkällä kirja on! tuumi Valtioneuvosto, mutta hänestä tuntui hiukan ilkeältä tietää, ettei kirjaa saattanut lainkaan ymmärtää semmoinen joka oli typerä taikka kykenemätön hoitamaan virkaansa. Ei silti, että hänen toki olisi tarvinnut pelätä itsensä puolesta, mutta kuitenkin hän päätti lähettää ensin jonkun toisen ottamaan asiasta selkoa. Koko Suomi tiesi, miten merkillinen taika teorioihin liittyi, ja jokaisen teki mieli nähdä, kuinka typerä hänen naapurinsa oli.

- Minäpä lähetän vanhan kunnon tutkijani, Mikko Lahtisen, Himasen luo! päätti Valtioneuvosto. - Hän osaa parhaiten arvostella kirjaa, sillä hän on järkevä mies eikä kukaan hoida virkaansa paremmin kuin hän!

Vanha kelpo Lahtinen meni toimistoon, missä Himanen istui tyhjän pääkoppansa kanssa. - Taivas varjelkoon! ajatteli Lahtinen ja yritti ajatella selkeästi. Minähän en ymmärrä mitään! Mutta sitä hän ei sanonut ääneen.

Pekka Himanen kehotti häntä astumaan likemmäksi ja kysyi, eikö idea ollut nerokas ja suunnitelmat innovatiiviset. Hän toisteli tyhjiä lauseita, ja vanha Lahtis-raukka yritti ajatella entistä järkevämmin, mutta eihän hän saattanut ymmärtää mitään kun ei mitään ymmärrettävää ollut. - Auta armias! hän ajatteli. Olisinko minä typerä? Sitä en ikinä olisi uskonut, eikä ihmisten pidä saada sitä tietää! Enkö minä pysty hoitamaan virkaani? Ei, minä en saata kertoa, etten tajua mitään.

- No, ette sano mitään kirjasta! huomautti Himanen. - Voi, se on älykästä! aivan erinomaisen fiksua! sanoi Mikko Lahtinen tirkistellen silmälasiensa takaa. - Tämä idea ja nämä keksinnöt! Niin, kyllä minä sanon Valtioneuvostolle, että kirja miellyttää minua kovasti. - No sehän on hauskaa! sanoi Himanen ja selitti, mitä teorioita ja millaista logiikkaa kirjassa oli käytetty. Vanha Lahtinen kuunteli korvat tarkkoina, jotta voisi kertoa kaiken Valtioneuvostolle, ja niin hän kertoikin.

Himanen vaati yhä enemmän rahaa ja matkakorvauksia. Niitä tarvittiin muka konferenssimatkoihin. Mutta hän pisti kaiken omiin taskuihinsa. Kirjaan ei tullut mitään yhdestäkään konferenssista, mutta Pekka kirjoitteli tyhjää minkä ehti.

Toinen yritys puuttua pahiksen peleihin. Ei yhtä jännittävä kuin edellinen.[muokkaa]

Pian Valtioneuvosto lähetti toisen kelpo filosofin, Esa Saarisen, katsomaan, edistyikö työ ja oliko kirja jo valmistumassa. Hänen kävi samalla tavalla kuin Lahtisen: hän ajatteli ajattelemistaan, mutta eihän hän ymmärtänyt mitään, koska ei ollut mitään muuta kuin sekava sillisalaatti käsitteitä.

- Eikö teksti ole älykästä? sanoi Himanen ja esitteli ja selitteli olemattoman teorian järkevyyttä. - Typerä minä en ole! mietti Saarinen itsekseen. Enkö siis tosiaan pysty hoitamaan hyvää virkaani? Sepä vielä puuttui! Mutta siitä ei pidä olla tietävinäänkään! Niinpä hän rupesi kehumaan kirjaa, jota ei ymmärtänyt, ja vakuutti sen avanneen hänen silmiään ja selkeyttäneen ajatuksiaan. - Niin, kirja on todella erinomainen! hän kertoi valtioneuvostolle. Suomessa ei enää muusta puhuttu kuin tuosta mainiosta kirjasta.

Mitä sanookaan itse Valtioneuvosto?[muokkaa]

Jo teki Valtioneuvostonkin mieli lukea kirjaa nyt, kun se vielä oli valmisteilla. Saattueenaan joukko oivallisia ministereitä, mukana myös Saarinen ja Lahtinen, jotka olivat aikaisemmin käyneet katsomassa kangasta, hän lähti Pekka Himasen luo. Mies selitti minkä jaksoi, mutta ilman ajatuksia ja järkeä.

- Eikö se ole suurenmoista! sanoivat nuo kaksi kelpo filosofia. - Valtioneuvosto, suvaitkaapa vain ajatella tätä ideaa ja näitä ehdotuksia! Ja sitten he toistivat tyhjiä lauseita, sillä he luulivat muiden toki ymmärtävän ajatukset. - Mitä kummaa! ajatteli Valtioneuvosto. Minä en ymmärrä mitään! Sehän on kauheata! Olenko minä typerä? Enkö minä kelpaa Valtioneuvostoksi! Pahempaa kolausta en olisi voinut saada! - Oi, se on erittäin älykästä! sanoi Valtioneuvosto. - Ilmaisen kaikkein korkeimman tyytyväisyyteni! Ja hän nyökäytti ystävällisesti päätään ja toisteli tyhjiä lauseita uskaltamatta sanoa, ettei tajunnut mitään.

Koko hänen seurueensa ajatteli ankarasti, mutta kukaan ei ymmärtänyt enempää kuin toisetkaan. Kaikki he kuitenkin Valtioneuvoston mukana vakuuttivat: - Oi, se on erittäin älykästä! ja kehottivat Valtioneuvostoa esittelemään kirjan teorioita lehdissä, jotka olivat kiinnostuneita haastattelusta.

- Se on erinomaista, ihanaa, suurenmoista! kuului suusta suuhun, ja kaikki olivat kirjaan erittäin mieltyneitä.

Valtioneuvosto myönsi Himaselle valtiofilosofin arvonimen. Juhlan piti alkaa aamupäivällä, ja koko edellisen yön Pekka valvoi ja teki työtä. Kansa saattoi ymmärtää, että hän ahersi hiki hatussa saadakseen kirjan valtioneuvostolle valmiiksi. Himanen oli lukevinaan kirjoja, viimeistelevinään tekstiä, käytti itse keksittyjä käsitteitä, suolsi lauseita jotka eivät tarkoittaneet mitään ja sanoi vihdoin: - Kas, nyt kirja on valmis!

Kun Valtioneuvosto ja arvokkaimmat filosofit tulivat paikalle, Himanen huitoi käsillään kuin luentoa pitäen ja sanoi: - Kas tässä analogia, tässä kiteytettynä idea, tässä esimerkkejä ja tässä tulevaisuusehdotuksia. Tekstikin on kaunista kuin hämähäkinseitti! Luulisi lukevansa runoa. Mutta sen vuoksihan se onkin niin erinomainen kirja.

- Niinpä niin! sanoivat filosofit. Mutta eivät he mitään ymmärtäneet, kun ei siinä mitään ollutkaan. - Jos Valtioneuvosto suvaitsisi tyhjentää aivonsa, sanoi Himanen, niin minä tässä suuren median edessä opetan sinulle uuden teorian.

Valtioneuvosto tyhjensi aivonsa, ja Himanen oli kappale kappaleelta opettavinaan hänelle uusia ideoita, jotka hän oli muka keksinyt. Hän kirjoitti lauseita taululle kuin tähdentääkseen ideoita ja Valtioneuvosto vaivasi päätään. - Hyvänen aika, kuinka se on nerokasta! Tuo lause on ihastuttava! kuului kuin yhdestä suusta. - Mikä teksti! Mitkä ideat! Se on arvokas kirja!

Kansa hurraa ja taputtaa pieniä karvaisia käsiään[muokkaa]

Toimittajat, joiden piti tehdä referaatti teoksesta, lörpöttelivät tyhjää kynillään muka tiivistäen kirjan ajatuksia, ja sitten he lähettivät sekavan kirjoituksen painoon. Kukaan ei saanut huomata, etteivät he ymmärtäneet mitään.

Ja Valtioneuvosto asteli haastatteluun, ja kaikki ihmiset lehtien ja telkkareiden ääressä sanoivat: - Herranen aika, kuinka älykäs Himasen uusi kirja on! Kylläpä tuo idea on ihana! Voi sentään, kuinka nämä ajatukset laajentavat ymmärrystämme!

Ei kukaan tahtonut ilmaista ettei tajunnut mitään, sillä silloinhan olisi huomattu hänen olevan typerä ja kelvoton hoitamaan virkaansa. Ikinä ennen ei filosofien teorioita ollut näin ihasteltu.

Huikea loppuhuipennus![muokkaa]

- Mutta eihän koko kirjassa ole ajatuksia ensinkään! sanoi pieni hikipedisti. - Herranen aika, kuulkaa nyt, mitä tuo viaton kirjoittaja sanoo! virkkoi Hikipedian lukija, ja pian sanoja kirjoitettiin blogista blogiin.

- Kirjassa ei ole älyä ensinkään! huusi vihdoin koko netti. Valtioneuvoston selkää karmi, sillä hänestäkin netti oli oikeassa, mutta hän ajatteli: - Kyllä minun täytyy kestää tämä loppuun asti!

Ja hän ojensihe entistä ylpeämmäksi, ja filosofit toistelivat ajatuksia, joissa ei ollut päätä eikä häntää.

Viitteet[muokkaa]

  1. http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288514330711.html