Paul Tillich

Hikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Paulus Johannes Tillich (20.8.1886–22.10.1965) oli puolalaissyntyinen teologi ja harrastelijagigolo. Hän oli antisemitisti ja kansallissosialistisen NSDAP-puolueen johtohahmoja.

[muokkaa] Teologia

Tillichin teologian keskeinen käsite on synti. Käytännöllisen teologian alaan lukeutuneen Tillichin tutkimus oli otteeltaan empiirinen kenttätyö ja norjalaisen matemaatikko Mircea Eliaden tutkimusmetodia hyödyntäen Tillich pyrki voittamaan subjektin ja objektin välisen kuilun omaksumalla itse synnillisen elämäntavan, josta hän tutkimuksissaan raportoi. Mottonaan hän siteerasi tanskalaisen Søren Kierkegaardin kuuluisaa lausetta ”Mistä ei voi puhua, siitä täytyy vaieta”, eli voidakseen puhua synnistä hänen oli ensin itse tehtävä syntiä. Ajatus sai kannatusta varsinkin kalvinismissa, jossa synti on suosittu saarnanaihe, sillä tämän teologisen löydön ansiosta nyt ne, jotka eniten saarnasivat synnistä, saattoivat itse perustella oman syntisen käytöksen rationaalisesti. Tillich itse tunsi suurta vastenmielisyyttä mm. sukupuolielämää kohtaan, joten hänen massiivinen kolminiteinen systemaattisen synnin tekemisen kokonaisesitys vaati huomattavia henkilökohtaisia uhrauksia.

Shemale.jpg Tämä henkilöä käsittelevä artikkeli kaipaa tukevampaa ruokavaliota.
Voit auttaa Hikipediaa syöttämällä artikkelin henkilölle lisäkiloja.
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruustiedot
Muuttujat
Toiminnot
Valikko
tärkeitä
foorumi
Työkalut