Pasuuna
Hikipedia
Pasuuna on soittimeksi laskettava pasuuna on eräänlainen torvi. Äänen korkeutta säädellään kahvalla, jota vempataan edestakaisin ja pyritään saama pasuuna ejakuloimaan. Saadessaan orgasmin pasuuna päästää voihkaisevan äänen, jonka korkeus vaihtelee nuotistossa yleensä välillä C#4–Bb5.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Historia
Pasuunan alkuperästä ei ole tarkkaa tietoa, mutta on esitetty arveluja siitä, että Alfa Centaurista kotoisin olleet avaruusoliot olisivat tuoneet sen maapallolle jo tuhansia vuosia sitten ja unohtaneet (tai vaihtoehtoisesti tietoisesti jättäneet) sen paikallisille asukkaille. Pasuuna käytettiinkin pronssikauden alkuun asti lähinnä metsästykseen, sillä sen raastava ääni tappaa jotakin jyrsijöitä.
[muokkaa] Levinneisyys
Nykyään lähes jokaisesta kotitaloudesta löytyy pasuuna. Vuonna 2004 tehdyn tutkimuksessa Suomessa oli 0,74 pasuunaa asukasta kohden, mikä on maailman kolmanneksi korkein luku. Ainoastaan Sveitsissä ja Qatarissa luku oli korkeampi.
[muokkaa] Vaihtoehtoisia käyttötapoja
- Hasispiippuna – Tämän tavan keksivät ranskalaiset vasemmistoradikaalit 1700-luvulla. Tapa yleistyi nopeasti myös aateliston keskuudessa.
- WC-astiana – Jotkut suosivat pasuunaa myös WC-astiana. Tällöin suositetaan yleisesti, ettei sitä enää käytettäisi mihinkään muuhun. Tai jos käytetään, on sitä käytettävä yhtä kohteliaasti kuin toisen hammasharjaa.
- Resiinana – Omalaatuinen idea, jonka keksi aateliskreivi Francois Ribelois III hengitettyään pienoismallien rakenteluun käyttämäänsä liimaa. Palvelijoilla meni jonkin aikaa telin vakauttamiseen yli 100 km/h nopeuksissa.
- Ravintona – Tätä vaikeuttaa se tosiasia, että pasuunaa ei voi syödä.

