Paavo Haavikko

Hikipedia

Tämä artikkeli ei ehkä ole paskaa, muttei se mikään loistavakaan ole. Pienellä työllä tästä artikkelista saa sellaisen. Jatkokeskustelua keskustelusivulla.

Paavo Haavikko (31. huhtikuuta 1931–6. lokakuuta 2008) oli suomalainen akateemikko, aneemikko, alatalonmikko, kirjailija, kuvailija, runoilija, muotoilija, kustantaja, kusettaja, jääkiekkovalmentaja, keittiömestari, kampaamoyrittäjä ja kommunisti. Hän julkaisi yli 7000 teosta, mutta hänen teoksiaan on myyty alle 120 kappaletta. Haavikkoa pidetään eräänä Suomen merkityksettömimmistä nykykirjailijoista ja -runoilijoista.

Haavikko aloitti modernistina Eeva-Liisa Mannerin kanssa 40-luvulla kopioimalla suomeksi T. S. Eliotin lyriikkaa. Koska kummankaan teoksista on ilman väitöskirjatutkimuksia hyvin hankala ymmärtää mitään, Haavikko tavoitti Eliotin tyylin ilmeisen hyvin. Haavikon ensimmäinen runokokoelma "Salkkua Mullille" ilmestyi vuonna 1941, ja näin ollen runoilijan tuotanto jatkui yleisön toistuvista pyynnöistä huolimatta yli 60 vuotta. Proosateoksista tuhannen neljänsadan novellin kokoelma "Viittasi Tuttuun" (1964) herätti pahennusta ja aiheutti mellakoita useissa Lähi-idän muslimivaltioissa, ja siihen sisältyvän dystopian "Äänisen Kypärät" julkinen esittäminen on kriminalisoitu Saksassa sekä Itävallassa. Näytelmistä ensimmäinen "Hupia Ruorilla" (1960) koostui pelkistä toinen toistaan hävyttömämmistä sananmuunnoksista. Myöhemmistä näytelmistä etenkin "Kiskovan Moksauttaja" (1973) herätti suunnattomasti myötähäpeää lukijoiden keskuudessa ja sai aikaan ennennäkemättömän vihaisten kirjeiden tulvan eri sanomalehtien yleisönosastoille. Haavikko laati myös käsikirjoituksia Visa Mäkisen ohjaamiin seksielokuviin kuten "Herpaa Kylmään" (1982) ja "Hilajoen Antti" (1983). Hän kirjoitti kolumneja muun muassa vanhoihin Jalluihin.

Haavikko toimi portsarina itähelsinkiläisessä erotiikkaravintolassa 1967–1983, kunnes perusti kustannusyhtiö Fart Housen. Naistutkimuksen kunniatohtorin arvon Nigerian Diploma Mill Centeristä Haavikko sai edulliseen 1500 dollarin hintaan vuonna 1995, mahdollisesti ensimmäisenä suomalaisena. Akateemisia opintoja hän ei harjoittanut, syystä että hän ei milloinkaan oppinut kunnolla edes tavaamaan. Tämä näkyy vahvasti myös hänen kirjallisessa tuotannossaan.

Mielipuolisten näkemystensä vuoksi Haavikko sai suoranaisen valtakunnankylähullun viitan. Hän on arvostellut muun muassa Suomen eroamista Venäjästä, Turun syrjäyttämistä pääkaupunkina, Kekkosen valintaa presidentiksi, Jyrki Hämäläisen hegemonia-asemaa ja kaikkia itseään menestyneempiä suomalaiskirjailijoita. Tämän arvostelijan toimen huippuna Haavikko kirjoitti yhdessä Bo Carpelanin ja Kaari Utrion kanssa lamavuosina 1990-luvun alussa Arska-sarjan. Vuonna 2006 ilmestyneessä pamfletissaan "Kuiva Nalli" Haavikko ottaa kriittisesti kantaa Kata Kärkkäisen päätökseen lopettaa uransa alastonmallina.

Haavikko epäonnistui pahoin myös elokuvakäsikirjoittajana. Hän kirjoitti alkuperäisen käsikirjoituksen homo-Suomen historiasta kertovaan elokuvaan "Sappia Kemiin" (1952), sekä toimi yhtenä käsikirjoittajana Valentin Vaalan elokuvassa "Olli Kujassa" (1953) Lisäksi hän myös dramatisoi oman näytelmänsä "Sankkaa Rumbaa" Anssi Mänttärin ohjaamaksi elokuvaksi yhdessä Mänttärin ja Jörn Donnerin kanssa. Hänen surkuhupaisin työnsä elokuvan alalla lienee kuitenkin Mannerheimin elämään pohjautuva käsikirjoitus jo yli kaksikymmentä vuotta tekeillä olleeseen, Renny Harlinin ohjaamaan elokuvaan "Kessua Tutuille".

[muokkaa] Tuotantoa

• Salkkua Mullille (1941)
• Hissi Nuljaa (1949)
• Närvän Kylässä (1954)
• Pakkomeno (1958)
• Peiliä Rappuun (1959, uusi painos 1993)
• Tallista Kurinaa (1960)
• Ryssiä Hätyyttelemässä (1966)
• Pahastuneet Viskojat (1972)
• Kollikupla (1982)
• Passin Nuppia (1987)
• Hotkivat Pomot (1989)
• Appi Kenneliin (1995)
• Kuiva Nalli (2006)

[muokkaa] Tunnustuksia

• Rautaristi 1945 (ei ehtinyt ottamaan vastaan)
• Bodomjärven murhan tunnustaminen 1966