Paavo Arhinmäki

Hikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Paavo "Turhinmäki" Arhinmäki (s. 1976) on jalkapalloharrastaja, kryptokommunisti, Vasemmistoliiton puheenjohtaja, Helsingin kaupunginvaltuutettu ja Suomen huomattavin punavihreä helppoheikki-ideologi. Hän toimi Vasemmistonuorten pääoikeamielisenä vuodesta 2001 vuoteen 2005. Hänen suurin haaveensa on tulla jonain päivänä Esko Seppäseksi. Paavo Arhinmäki tunnetaan "räväkkänä" keskustelijana. Räväkkyys tarkoittaa tällaisissa yhteyksissä yleensä rasittavaa moralisointia lähtökohdista, joiden epäilyttävyys kompensoidaan henkilökohtaisella varmuudella oman asian ehdottomasta oikeutuksesta. Hän oli sinnikkäästi järjestämässä kuokkavierasmökellyksiä Presidentinlinnan ulkopuolella useina peräkkäisinä itsenäisyyspäivinä aina siihen asti, kunnes saavutti tavoitteensa eli sai kutsun itse päätapahtumaan Linnan juhliin.

Arhinmäki edustaa raikasta uutta vasemmistoa, ja hän pitääkin henkisinä oppi-isinään suomalaisten korpikommunistien jämähtäneimpiä nykyaikaan säilyneitä ääriänkyröitä Esko-Juhani Tennilää ja Esko Seppästä, jotka on molemmat ajoitettu Tšernobyl-puoliintumisaikojen ja kylmän sodan jääkerrostumien perusteella esihruštšovilaiselle ajalle.

Arhinmäki on brändännyt aatteellisen noutopöytänsä "punavihreydeksi". Ei ole aivan selvää, mitä käsite oikein tarkoittaa, mutta ilmeisesti kyseessä on jonkinlainen sosialismin ja ympäristöajattelun yhdistelmä, joka pohjaa kunniakkaaseen perinteeseen – onhan sosialistisissa järjestelmissä aina pidetty erityisen hyvää huolta juuri luonnosta ja ympäristön tilasta. Punavihreys saattaa viitata myös punavihersokeuteen. Sokeus voisikin selittää sen, miksi Arhinmäki ja hänen aatetoverinsa ovat päätyneet yhdistämään sosialismin kaltaisen tyhmän idean ympäristönsuojelun kaltaiseen suht järkevään ideaan.

[muokkaa] Vasemmistoliiton uusi puheenjohtaja

Vasemmistoliiton onneton kannatus koko 2000-luvun aikana on avannut Arhinmäen kaltaiselle nuorelle punapojalle hyvän nousuväylän. Arhinmäki odottaa virallista puolueen virallisen politbyroon vanvistusta astua Vasemmistoliiton johtoon, mutta odottavan aika on pitkä. Arhinmäki haluaa uudistaa vasemmistoa, mutta ei ole suostunut kertomaan, mitä uudistaminen tarkoittaisi. Todennäköisesti sitä, että johdossa olisi Arhinmäki.

[muokkaa] Kulttuuriministeri

Arhinmäki päätti puolueensa puheenjohtajana valita vuoden 2011 hallitusneuvotteluissa painavan ja vastuullisen kulttuuriministerin salkun. Kesällä 2011 Arhinmäki ilmoitti haluavansa ohjata tukea erityisesti sellaisiin kulttuurimuotoihin, joista itse tykkää, kuten graffitigrafiikkaan, hartiavoimin väkinäistä yhteiskuntakritiikkiä yrittävään rap-musiikkiin ja jalkapalloon, joka on Suomessa tosin jo keksinyt paremman tulonlähteen järkätystä vedonlyönnistä. Arhinmäki ei pidä eliittitaiteesta, sillä esim. oopperassa yksikään nirppanokka ei vastannut yrityksiin pummata kukkaa.

edeltäjä:
Stefan Wallin
Suomen futisministeri
2011
seuraaja:
'
Shemale.jpg Tämä henkilöä käsittelevä artikkeli kaipaa tukevampaa ruokavaliota.
Voit auttaa Hikipediaa syöttämällä artikkelin henkilölle lisäkiloja.
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruustiedot
Muuttujat
Toiminnot
Valikko
tärkeitä
foorumi
Työkalut