PMMP

Hikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun

PMMP on vuonna 2003 perustettu suomalainen pop-yhtye. Yhtyeen nimen sanotaan tulevan sanoista Paulan ja Miran molemmat pakarat, mutta se toisaalta muistuttaa myös erästä toista asiaa, joka löytyy naisen pöksyistä.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Historia

Yhtyeen perustajat, Paula Vessala ja Mira Luomi, tapasivat keväällä 2002 Staraoke-(lasten)laulukilpailussa, jossa kumpikaan ei ymmärrettävistä syistä päässyt jatkoon. He kumminkin tulivat vuotta myöhemmin tunnetuiksi Jarrutusraidat-sinkullaan. He saivat samana vuonna Vuoden Turhin Tulokas -palkinnon. Seuraavan albumin hiteiksi muodostui Noitalinna Huraa! -yhtyeen kappaleesta Pikkupili tehty raiskaus-cover sekä Paskalaulu, yhtyeen jäsenten oma oivallus, joka sai Vuoden Paskin Biisi -palkinnon ymmärrettävistä syistä. Yhtyeen seuraava levy myi jopa neljä kappaletta, ja pettyneet tytöt aikoivat tehdä lastenlevyn. Ja kaikkihan tietävät, että tuo lastenlevy ei poikkea PMMP:n "aikuisille suunnatusta tuotannosta" millään tavalla, sillä "aikuisille suunnattu" tuotanto on täsmälleen yhtä teennäistä ja lapsellista kuin lastenlevyn sisältökin. Ainoa erotus on, että lastenlevyllä ei sanota kertaakaan sanaa "vittu".

[muokkaa] Tulevaisuus

Kuten jo sanottu, yhtyeen uusin julkaisu on lapsille suunnattu levy nimeltään No Niin Lapsoset, Tulkaapas Tänne, Niin Porataan Puuhevoselle Perseenreikä!, ja se ilmestyi vuoden 2007 syksyllä. Seuraavaksi yhtyeellä on suunnitelmana tehdä taas isommille suunnattu levy, joka omistetaan (Mikko Pirtun toivomuksesta) jammulle, ja levyn nimeksi tullee Kakru Tuli Kyytiin. Yhtye aikoo tehdä myös englanninkielisen levyn, Two Whores and Three Men. Kukaan ei tiedä, mistä levyn nimi tulee. (Tai no tietää, mutta neiti Luomi on melko väkivaltainen tapaus, eli kukaan ei uskalla sanoa. Mutta minä uskallan, se tuleeAAARGH!) Jos englanninkielinen levy menestyy, he tekevät toisen sen kielisen levyn: Shitty Guitarist. Levyn nimeä ei ole vielä päätetty, mutta Mikko Pirtu on uhannut erota, jos levyn nimeksi oikeasti tulee tuo. Todennäköisesti siitä tulee Shitty Vodka, millä aiotaan tehdä vallankumous varsinkin Venäjällä.

[muokkaa] Jäsenet

[muokkaa] Diskografia

Studioalbumit
Singlet
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruustiedot
Muuttujat
Toiminnot
Valikko
tärkeitä
foorumi
Työkalut