Pölhölän Liikenne
Pölhölän Liikenne on Vaaralliset Rautatiet-yhtymän omistama Suomen suurin maantiekuljetuskonserni, jolla on paljon busseja. Yhtiö perustettiin 8. toukokuuta 1940 valtionyhtiöksi hoitamaan Neuvostoliiton tulevia sotakuljetuksia ilmastonmuutoksen vuoksi ympäri vuoden trooppisen sulana säilyvän Petsamon sataman kautta. Vanhaa Itämeren reittiä ei tuolloin voitu käyttää, koska kommunistit halusivat hoitaa kuljetukset idän kautta. Yhtiö hankki käyttöönsä Volvo- ja Ford V8- kuorma-autoja, joilla se vastasi sodan huoltoliikenteestä Pohjoiselta jäämereltä Moskovaan.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Henkilöliikenne
Pölhölän Liikenne -yhtiöiden emoyhtiö on Oy Pölhölän Liikenne Ab, jonka pääkonttori sijaitsee Keskuspuiston vieressä Pasilassa Helsingissä. Keskuspuiston läheisyys onkin tarpeen, koska kuljettajien on pakko päästä välillä purkamaan paineita metsään. Sen tytäryhtiöistä Oy Pölhölän Rahastus Ab hoitaa pitkän matkan bussiliikennettä ja Oy Pölhölän Karjavaunut Ab Kehä III:n sisäistä kaupunkiliikennettä. Yhtiöt ovat erillään toisistaan, koska vain pitkän matkan kuljettajat osaavat syödä sianlihaa.
Pika- ja vakiovuoroliikennettä yhtiö ajaa maan etelä- ja keskiosissa sekä Oulun läänissä. Kaupunkiliikennettä harjoitetaan pääkaupunkiseudulla, Kotkassa, Haminassa, Imatralla, Savonlinnassa ja Lohjalla. Lisäksi harjoitetaan tilaus- ja sopimusajoja kotimaassa ja Venäjän suurlähetystölle.
Mitä etelämmäksi mennään, sitä kiukkuisempia kuljettajat ovat. Kiukunpurkamiskursseja on kuitenkin toteutettu menestyksekkäästi myös pohjoisempana kaupunkiliikenteessä ja koulutusta aiotaan laajentaa myös pitkän matkan liikenteeseen, mikäli kuljettajat ovat jatkossakin liian hyvällä tuulella.
[muokkaa] Yrityskauppoja
Pölhölän Liikenne haukkaa pahaa-aavistamattomia linja-autoyhtiöitä välipalakseen. Saalistusta tehdään ilmansuunnasta välittämättä. Laajeneminen on tarpeen, koska rahastusliikenne on karjavaunuliikennettä tuottoisampaa.
[muokkaa] Tavaraliikenne
Oy Pölhölän Liikenne Ab brändäsi kaiken tavaraliikenteensä CRASHPOINT-brändin alle 19. maaliskuuta 2004 Konginkankaan bussiturman kunniaksi. Tytäryhtiöistä Crashpoint Oy Ab vastaa konsernin kotimaan kappaletavaraliikenteestä, Crashpoint Fat Man Oy tarjoaa täyskuorma- ja massakuljetuksia ja Crashpoint Socialist suorittaa ystävällismielisten maiden maantiekuljetuksia (omat konttorit yhdeksässä IVY-maassa). Yhtiöt tarjoavat myös varastamispalveluita sekä logistiikan lisäarvopalveluita, jotka tarkoittavat samoja palveluja, mutta kalliimpaan hintaan.
[muokkaa] Lähteet
- Niuvanniemen tietotoimisto
- Pravda