Päivi Räsänen

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
”Vaimot, suostukaa miehenne tahtoon niin kuin Herran tahtoon”
~Ef. 5:22
”eikä miestä luotu naisen takia vaan nainen miehen takia”
~1. Kor. 11:9
”Taisipa hän makoilla miesten kanssa, niin kuin naisen kanssa tulisi makoilla. Vittu mikä apina!”
~Räsäsen ammatillinen arvio Darwinista
”Der Führer? Siinä olikin mies, jolla oli raikkaita ajatuksia.”
~Päivi Räsänen suosikki Aatustaan
Päivi Räsänen valmistautumassa "kakkosen" homoiltaan 2010.

Päivi "Ajatelkaa nyt herraisä lapsia!!!" Räsänen (o.s. Mengele; s. 19. joulukuuta 1959, joskin hänen elämänsä alkoi n. yhdeksän kuukautta aiemmin) on Kristillisteokraattien ensimmäinen naispuolinen paavi, väsymättömän uuttera tapainturmeluksen vastustaja, perheen puolustaja ja koko opposition hallituksen rasittavin siveyden sipuli.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Yleistä

Vuodesta 2004 KD:n ekumeenisena matriarkkana toiminut Räsänen on ärhäkkä kristillinen tahtopoliitikko, joka puoluetoveriensa tavoin perustaa poliittisen linjansa syvässä istuviin ennakkoluuloihinsa, joita tosin haluaa kutsua arvoiksi, joskus jopa perusarvoiksi. Räsäsen syvän vakaumuksen mukaan jokaisella ihmisellä on luovuttamaton ihmisarvo, mistä ei kuitenkaan voi johtaa tasa-arvoa. Jotkut asiat on nimittäin säätänyt kauan sitten meitä korkeampi äly – tarkalleen ilmaisten muutamien tuhansien vuosien takaisia juutalaispaimentolaisia viihdyttäneiden fantasiakirjailijoiden äly. Räsäsen poliittiseen ohjelmaan kuuluu sosiaali- ja terveyspalvelumenojen huomattava kasvattaminen nykyiseltä tasolta (tämä tarkoittaa verojen korottamista, mutta kristillisteokraattien koodikielellä siihen viitataan huolenpitoa painottavilla ilmaisuilla) sekä lasten ja nuorten pahoinvoinnin lievittäminen (tarkoittaa lähinnä pakollista uskonnonopetusta). Toisaalta kristillisdemokraatit haluavat myös pysäyttää yhteiskuntamme keskeisen arvopohjan rapauttamisen. Ko. ilmauksella viitataan tasa-arvoon, yksilöllisyyteen ja vapauteen. Näin ollen Räsäsen johdolla kristillisdemokraatit pyrkivät kaventamaan sekä kansalaisten taloudellista että henkilökohtaista vapautta. Tämä kuitenkin passaa, jos sen voi perustella arvopohjaisesti ja järkevästi, kuten esimerkiksi siten, että vastustajat haluavat rikkoa avioliittosi, romuttaa perheesi ja aiheuttaa Israelin valtion tuhon.

Vuonna 2009 Päivi Räsänen herätti suurta kohua ilmoittamalla blogissaan olevansa ateisti. Myöhemmin paljastui, että kyse oli saatanan aiheuttamasta kirjoitusvirheestä – Räsäsen tarkoituksena oli tunnustautua teistiksi.
Räsästen poliittisesti aktiivinen perhe ottaa kantaa myös lomailun lomassa. Kuvassa he valistavat paikallisväestöä, rantalomallaan Miamin South Beachillä

Kesällä 2010 Räsänen osasi yhdistää blogissaan homoja kaasuttaneet uusnatsit arvoliberalismin vastustajiksi, mikä on eittämätön merkki hänen poliittisen käsityskykynsä tarkentumisesta. Ääriryhmien väkivallan erääksi ehkäisemiskeinoksi Räsänen esitti uskonnollisesti ja seksuaalisesti erilaisille ihmisille tyytymistä muita vähempään. Kun Räsäsen blogikirjoitusta kritisoitiin, hän naulitsi itsensä ristille ja valitteli, että ihmiset olivat tehneet hänen näkemyksistään eksegeettisesti virheellisiä tulkintoja pelkästään hänen itse julkisuuteen ilmaisemiinsa näkemyksiin tukeutuen. Räsäsen mukaan on valitettavaa, että hänen mielipiteitään on esitelty julkisessa keskustelussa vain hänen omien mielipiteenilmaisujensa suorien sitaattien kautta, jolloin väärinymmärryksen vaara on ilmeinen. Räsänen on kuitenkin ilmoittanut antavansa anteeksi.

Vuonna 2011 Kristillisteokraatit pääsivät hallitukseen, kun tunnustelijapääministeri Kataisella oli pahoja unia Vasemmistoliiton ulosmarssista. Vaikka Räsänen suhtautuu kielteisesti esiaviolliseen tunnusteluun, lähti hän silti mukaan polyamoriseen hallitusyhteistyöhön. Räsäsestä tuli sisäministeri, mutta hän sai hallitusohjelmaan läpi tavoitteita muiltakin alueilta. Räsänen esim. vaati selvitystä siitä, voisiko julkisella sektorilla toimiva lääkäri kieltäytyä tekemästä työhönsä kuuluvia toimenpiteitä, jos ei varsinaisesti hotsita ja niin, myös arvot.

Poliisiasioista vastaavana ministerinä Räsänen pitänee huolen siitä, ettei pride-marssien kaltaisia vaarallisia provokaatioita tulla enää järjestämään.

[muokkaa] Poliittisia kantoja

[muokkaa] Hedelmöityshoidot ja kohtujen siirrot

Räsänen kannattaa hedelmöityshoitoja ja kohtujen siirtoja jumalaa pelkääville perheellisille heteromiehille. Hänen mielestään miehen asema perheen päänä ja kaikkivoipana itsevaltiaana asetetaan kyseenalaiseen valoon, kun mahtisonni joutuu turvautumaan heikon ja pieniaivoisen naisen apuun jatkaakseen sukuaan.

[muokkaa] Naisen asema

Kristillisten naisjaoston on epäilty julkaisseen novellikokoelman salanimellä Slutta von Hóra. Heti ensimmäisellä sivulla otetaan tiukasti kantaa naisen asemaan: "Te vaimot, olkaatta niikö se Saara ollos sille Aabrahamille, eli perse pystyssä lima pillu paljaana, ellette ollos köökissä tekemässä voikkuleipiä." Syyskuussa järjestettiin Ypäjän kirkolla lukukinkerit, jossa Timo T.A. Mikkonen luki kirjasta otteita kaikille asiasta kiinnostuneille. Räsänen oli silminnähden liikuttunut kuulemastaan, ja hänen nähtiinkin pyyhkivän kyyneleitä poistuessaan kirkosta.

Räsänen ei ymmärrä feminismiä, koska se on vaikea sana.

[muokkaa] Seksi ja avoliitot

Päivi Räsänen vastustaa avoliittoja eikä seksiä hänen mielestään pitäisi harrastaa ennen avioliittoa. Eikä mielellään sen jälkeenkään, ainakaan huvin vuoksi. Hikipedian asiantuntijaryhmän mukaan on kuitenkin hyvin mahdollista, etteivät em. mielipiteet ulotu koskemaan naimattomien alaikäisten ja arvostettujen lahkolaissaarnaajien välisiä suhteita.

[muokkaa] Homoseksuaalit

Päivi Räsänen vastusti homoseksuaalien oikeutta rekisteröityyn parisuhteeseen, koska miehen ja naisen välinen "jännite" puuttuu. Eräiden lähteiden mukaan Räsäsen on kuultu päivittelevän kovaan ääneen homosuhteiden mahdottomuutta, Eduskunnan kahvilassa. Hän mm. kyseenalaisti mahdollisuuden normaaliin lauantai-illan viettoon sateenkaariperheessä: "Kumman velvollisuus on tarttua kirveeseen ja kumpi ajetaan lasten kanssa hankeen? Kolikkoa heittämälläkö tällaiset asiat pitäisi päättää? Siis mitä vittua?!"

[muokkaa] Maahanmuutto

Räsänen ei pidä saappaista, koska ne ovat mustia.Hänen mielestään ainoastaan uskonnollisperusteinen maahanmuutto olisi suotavaa, olemmehan me sentään kristitty kansa ja kulttuurimme on perustunut Raamattu-nimiseen satukirjaan. Se ei voi perustua esim. kahteen satukirjaan (+ siis Koraani). Pakolaisten vastaanottamisessa ensisijainen kriteeri tulisi siis olla esim. katekismuksen ulkoa osaaminen eikä suojelun tarve. Herrahan se kuitenkin loppujen lopuksi suojelee. Toki sukupuolivähemmistöpolitiikka on Allahilla varsin samansuuntainen kuin Päivillä.

[muokkaa] Poliittiset virkanimitykset

Päivi Räsänen on vastustanut voimakkaasti poliittisia virkanimityksiä. Vuonna 2012 Räsänen nimitti sisäministeriön kansliapäälliköksi seitsenvuotiseen pestiin Päivi Nergin, joka sattui pääsemään varasijalle vuoden 2007 eduskuntavaaleissa Räsäsen johtaman puolueen listalla. Kun Nerg vielä ohitti kaikki ko. hallintoalasta kokemusta omaavat hakijat, alkoi syyttely poliittisesta virkanimityksestä. Räsänen itse kielsi valkean ääressä kolmasti, että kyse olisi poliittisesta virkanimityksestä. Räsänen korostaa, että Nerg sai pestin, koska kuuluu samaan viidesläiseen hihhuliporukkaan kuin ministeri ja koska tällä on sama etunimikin. Kyse on puhtaasti uskonnollisesta, ei poliittisesta virkanimityksestä, Räsänen korostaa.[1]

[muokkaa] Kirjallisia julkaisuja

Päivi Räsänen on kirjoittanut useita teoksia, joissa esittelee uskomustensa ylivertaisuutta. Hänen julkaisuihinsa kuuluvat:

HikiNews
Hikinewsissä on uutinen
  • Jumala loi naisen (1991)
  • Jumala loi miehen (1992)
  • Mitäs siihen sanotte, hinttarit? (1993)
  • Jumala loi lehtokurpan (1993)
  • Keinotekoinen elintoimintojen pitkittäminen: vastaus kärsimyksen ongelmaan (1993)
  • Jumala loi koleran (1994)
  • Jumala loi polion (1995)
  • Ja ebolan (1996)
  • Ja loipa vielä malariankin (1997)
  • Kutsuttu mölinään: kirjoituksia perseestä ja ihmisarvosta
  • Vuonna 2007 julkaistu teos Päivien kahleista – uskosta ja arjesta sovitettiin elokuvaksi nimellä Indiana Jones ja kristallikallon valtakunta.
  • Kaasua, edustaja Tynkkynen! (2010)
  • Kauppojen sunnuntaiaukiolo - Mooseksen jäljillä, kuolemanrangaistuksen puolesta (2011)
edeltäjä:
Anne Holmlund
Suomen sisäänpäinkääntyneisyysministeri
2011
seuraaja:
'
Shemale.jpg Tämä henkilöä käsittelevä artikkeli kaipaa tukevampaa ruokavaliota.
Voit auttaa Hikipediaa syöttämällä artikkelin henkilölle lisäkiloja.

[muokkaa] Viitteet

  1. http://yle.fi/uutiset/rasanen_torjuu_vaitteet_poliittisesta_nimityksesta/6285078
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruustiedot

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
tärkeitä
foorumi
Työkalut