Päästäinen
Päästäinen on kylä Itä-Suomessa ja siellä asuu (ei niin tunnettu) kansa, päästäiset.
[muokkaa] Historia
Päästäinen perustettiin vuonna 1922 suuren kukkulan päälle, josta pystyi hyvin tarkkailemaan kiikareilla naapurimaata Ryssää.
Myöhemmin, kun Suomella ja Ryssällä olivat hyvät välit, Päästäisellä ei ollut mitään merkitystä. Kunta meinattiin hävittää kartalta, mutta NASA päättikin perustaa salaisen tukikohdan Päästäiseen. Vastapalveluksi NASA lahjoitti Suomelle "laadukkaita" jenkki-sarjoja. Vielä nykyäänkin saamme nauttia NASA:n lahjoittamista sarjoista, kuten Paosta ja 24:sta.
[muokkaa] Kulttuuri
Päästäiset ovat perussuomalaisia sohvaperunoita, jotka kuluttavat aikansa pääasiassa syömiseen ja television katseluun. Päästäisillä on myös oma murre, Päästäisen murre, joka stadin slangin ja Kuopion murteen sekoitus.