Overlock Hotel
Hikipedia
Overlook Hotel syrjäisestä sijainnistaan johtuen oli heti alkuajoistaan lähtien hörhöjen ja erakoiden suosiossa. Hotellin yhteydet ulkomaailmaan rajoittuivat vielä 1980-luvun alkuun saakka radiohuoneesta käsin tapahtuvaan yhteydenpitoon paikallisiin viranomaisiin, jotka olivat lähimmilläänkin peräti 190 mailin päässä. Huolimatta upeista maisemista ja hyvistä talviliikuntaolosuhteista hotellin ympäristössä ei juurikaan hiihdetty eikä lasketeltu. Poikkeuksen oikeastaan teki vain valmentaja Kari-Pekka Kyrö, joka pakeni talvella 2001 Overlookin maisemiin rauhoittamaan hermojaan häneen kohdistettujen aiheettomien dopingsyytösten vuoksi. Pääasiassa hotellin vieraat seikkailevat ja leikkivät hotellin etupihalla sijaitsevassa labyrintissa ja keskittyivät keskinäiseen horinointiin hotellin lukuisissa ravintoloissa.
[muokkaa] Overlook-hotellin asiakkaat
Johtuen syrjäisestä ja vaikeapääsyisestä sijainnistaan Overlook Hotel on toiminut piilopaikkana monille julkisuuden ihmisille. Julkisuutta Overlook Hotelliin ovat paenneet mm.
- Elvis Presley(elinaikanaan)
- Mika Myllylä(kärähdettyään dopingista Lahdessa v. 2001)
- Tom Jones(piilossa Paula Koivuniemeltä)
- George W. Bush(pakoili pilvenpiirtäjiin törmäileviä matkustajakoneita syyskuussa 2001)
Suomen hiihtomaajoukkue on selvittänyt mahdollisuuksia järjestää korkeanpaikan leiri Overlook Hotellin toimiessa tukikohtana. Sijaintia puoltaa tässäkin pitkät etäisyydet - Overlook Hotellissa on helpommin piilossa kaikkinäkevien kameran ja lehtimiesten katseilta. Tiettävästi hiihtomaajoukkueen entinen valmentaja Kari-Pekka Kyrö on suorittanut eloonjäämiskurssin Overlook Hotellin maisemissa.
[muokkaa] Kenelle Overlook Hotel ei sovi?
Overlook Hotellin ensimmäinen murhenäytelmä sattui talvella 1970, jolloin talonmiehenä toiminut mieshenkilö nuhteli perhettään siinä määrin voimakkaasti, että perhe kuoli. Toinen murhenäytelmä sattui talvella 1980. Tuolloin talonmiehen virkaa toimittanut elokuvatähti Jack Torrance oli vastoin kaikista edellisenä syksynä hotellinjohdolle antamistaan lupauksista huolimatta tullut hulluksi. Tutkijat väittivät myöhemmin tämän hulluuden johtuneen valtavasta eristäytyneisyydestä sekä lumen pelosta. Torrance oli etelästä kotoisin, jossa lunta ei oikeastaan tunnettu edes nimeltä. Torrance yritti raapustella ajankulukseen kirjaa, mutta sortui viinaan, rauhoittaviin lääkkeisiin, harhanäkyihin ja ryhtyi muutoinkin käyttäytymään tavalla, joka olisi ollut luontevampaa kesäkuukausina hotellin aukiollessa. Torrance horisi aluksi aivan omiaan, näki näkyjä vilistävästä labyrintista ja ties mistä ja viimein ennen suoraa toimintaa kirjoitti peiliin REDRUM-tekstin. Sen jälkeen hän ottikin käteensä kirveen ja ryhtyi rikkomaan hotellin irtaimistoa ilmentääkseen pahaa oloaan. Jack Torrance tuli siinä samalla teloittaneeksi häntä pitkän matkan takaa rauhoittelemaan tulleen mustan mieshenkilön, joka kuului hotellin henkilökuntaan. Tämän jälkeen Torrance tavoitteli perheensä henkeä, mutta neuvokas äiti ja poika selviytyivät kuin ihmeen kaupalla ja pakenivat paikalta lumikiitäjällä. Jack Torrance jäi juttelemaan läsnäolemattomien henkilöiden kanssa hotellin pihamaalla sijaitsevaan huurteiseen labyrinttiin, kunnes paleltui hengiltä.
Tarinan opetus lienee se, ettei erakoituvia alkoholisteja ja lääkkeiden väärinkäyttäjiä saa sijoittaa erämaassa sijaitseviin suuriin rakennuksiin ilman tehokasta ja tauotonta valvontaa.

