Osuuskauppaväki

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
”Näin tekee osuuskauppaväki!”
~Osuuskauppaväen omahyväinen itsekehu aina silloin, kun he olettavat tehneensä jotakin oikein.
DramaticQuestionMark.png
Tiesitkö, että...
Matti Vanhanen on sydämistynyt omalle alueosuuskaupalleen, joka on kustannustehokkuuteensa vedoten luopunut kotimaisen maidon myynnistä? Näin ollen SOK:sta on saattanut muodostua kirosana Matti Vanhaselle, eikä juuri rajumpaa manausta hänen absolutistinhuuliltaan ole kuultukaan.
Osuuskauppaväkeä osuuskaupan liepeillä ajalta, jolloin osuuskauppa oli nuori.

Osuuskauppaväellä on Suomessa satavuotinen historia. Osuustoiminnan alkuaikoina, jolloin toimiala sisälsi kaupan lisäksi myös kosolti teollisuutta, osuuskauppaväkeen törmäili lähes kaikkialla. Sittemmin vuosikymmenten saatossa osuuskauppaväen osuus palkansaajista alkoi vähetä, koska osuuskauppojen ylläpitämä teollisuus osoittautui suurimmaksi osaksi vanhanaikaiseksi sekä tehottomaksi.

Osuuskauppaväen ydinryhmä[muokkaa]

Osuuskauppaväkeä osuuskaupan liepeillä aikana, jolloin osuuskauppa on täyttänyt pyöreitä.

Osuuskauppaväen ydinryhmä työskentelee osuuskaupoissa. Osuuskauppaväen naiset ovat askeettisia ja vaatimattomia mutta samalla työmoraaliltaan nuhteettomia. Heidän työpanokseensa paljolti perustuu nykyistenkin olemassaolevien osuuskuntien taloudellinen menestyminen. Meikkaaminen ja itsensä ehostaminen tuli osuuskaupan naisille sallituksi vasta 1980-luvun puolivälissä, jolloin osuuskuntien menestyvin lippulaiva SOK alkoi toden teolla raivata itselleen elintilaa oikeasti omavaraiselta Kesko-kaupparyhmittymältä.

Osuuskauppojen miehet[muokkaa]

Osuuskauppojen miehet ovat usein verkkaisenoloisia kitupiikkejä. Heidän suhteensa kaupantekoon on usein makromaisen laskelmoivaa. Myymälänhoitaja voi jättää jäätelötuutit myymättä jos tietää saavansa talouspaperia kaupaksi. Osuuskauppojen esimiehet ovat leppoisia mutta samalla vaikeaselkoisia. He lyövätkin puukkoa selkään aika helposti, koska kyseisessä yrityskulttuurissa se hajautuu laadultaan kollektiiviseksi eikä täten aiheuta vastaanottajalleen vakavaksi luokiteltavia vammoja.

Osuuskauppojen alempi kasti[muokkaa]

Voit löytää osuuskauppaväkeä mistä vaan

Osuuskaupoissa on miesten ja naisten lisäksi olemassa myös alempi kasti. Se on vähän aikaa työsuhteessa ollut harjoittelijoiden ja kesätyöläisten ryhmä, joista seulotaan kenttäkoulutettava aines vakavammin otettaviin työsuhteisiin. Lisäksi mukaan houkutellaan työharjoittelijoita, joiden työpanos otetaan kiitollisuudella vastaan mutta ei sitten juuri muuta. Tämä osa osuuskauppaväestä yleensä osoittaa toiminnassaan ajatuksia ja ehdottaa parannuksia toimintatapoihin, mutta saa vastaansa pysyvien työsuhteiden mukanaantuoman asenteellisuuden, joka jo sinänsä osoittaa työharjoittelijan olevan väärässä.

Osuuskauppaväki osuuskaupassa[muokkaa]

Osuuskauppaväki esiintyy useimmiten osuuskaupoissa joko työntekijöinä tai asiakkaina. Asiakkaan ominaisuudessa osuuskauppaväki on tottunut neuvottelemaan alennusta neuvotelluista hinnoistakin. Suurten osuuskauppojen tytäryhtiöissä tämä henkilökuntaan sisältyvä osuuskauppaväki on ilmeinen tulosriski, vaikkei siitä yleisen yhteishyvän nimissä mitään ole lupa puhuakaan.

Katso myös[muokkaa]