Oskar Dirlewanger

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Waffen-ss poster eintritt.jpg Jopa pahuudellakin on omat standardinsa!
Tämä artikkeli käsittelee henkilöä tai asiaa, jota pidetään poikkeuksellisen pahana jopa omassa viitekehyksessään!
Naziflag.gif
Natsit rakastavat tätä artikkelia.
Oskar Dirlewanger reipas pilke silmäkulmassaan. Ettei vain olisi pikkutytöt mielessä?

Oskar Dirlewanger (26. 9 1895 Würzburg – 7. 6. 1945 Altshausen) oli saksalainen sotilas, joka toisessa maailmansodassa komensi useisiin sotarikoksiin syyllistynyttä SS-Sturmbrigade Dirlewangeria. Hän palveli myös ensimmäisessä maailmansodassa ja Espanjan sisällissodassa. Koulutukseltaan hän oli valtiotieteen tohtori. Sivutoimisesti hän oli lisäksi sadisti, psykopaatti, pedofiili, narkomaani, alkoholisti ja adrenaliiniaddikti. Lisäksi hän käveli punaisia päin aina kun tilaisuus salli.

Oskar Dirlewanger syntyi keskiluokkaiseen perheeseen Würzburgissa, Saksassa 1895. Hän oli lapsena älykäs, sadistinen, öykkärimäinen ja seksinnälkäinen pikku pirulainen, josta kaikki opettajat olivat iloissaan päästessään eroon. Ensimmäisessä maailmansodassa hän taisteli jalkaväkimiehenä ja sai sekä ensimmäisen että toisen luokan rautaristin. Hän oli hullunrohkea nuori kukonpoika, joka haavoittui seitsemän kertaa sodassa. Hän kuului sodan jälkeen jonkin aikaa Freikorpsiin. Hän suoritti valtiotieteen tohtorin tutkinnon 1922. Saksan kansallissosialistiseen työväenpuolueeseen hän liittyi vuonna 1923, mutta sai sieltä kenkää jonkin aikaa liittymisensä jälkeen huonon käytöksensä ja antisosiaalisen elämäntapansa vuoksi - hän oli romuttanut puolueen auton ajettuaan juovuksissa päin lyhtytolppaa matkallaan ilotaloon. Jopa pahuudellakin on omat standardinsa, ja Dirlewanger rikkoi ne.

Oskar Dirlewanger oli erittäin älykäs ja rohkea mutta myös sadistinen ja alkoholisoitunut kriminaali. Ei ole väärin väittää, että juuri Dirlewanger - ei suinkaan Hitler, Himmler tai Eichmann - antoi kansallissosialismille sen pahan nimen, joka sillä on tänäkin päivänä. Dirlewangerilla nimittäin oli silmää kielletylle naiskauneudelle ja hänet oli tuomittu 1930-luvulla lukuisista seksuaalirikoksista, mukaanlukien erään 14-vuotiaan tytön raiskauksesta, ja hän vietti jonkin aikaa vankina Dachaun seksuaalirikollisille tarkoitetussa keskitysleirissä. Hän liittyi uudelleen natsipuolueeseen 1932.

Dirlewangerilla oli natsipuolueessa ikioma takapiru, Gottlob Berger, joka tajusi, että Dirlewanger olisi liian vaarallinen siviilissä ja että hänen paikkansa olisi vain joko vankilassa tai armeijassa, ja järjesteli tälle paikan SS-joukkoihin. Vankeusrangaistuksen kärsittyään hän lähti vapaaehtoisena Espanjan sisällissotaan jossa palveli Condor-legioonassa. Hän haavoittui Espanjassa taistelussa kolmesti. Hänelle myönnettiin muun muassa arvostettu lähitaistelusolki hänen purtuaan kuoliaaksi viisitoista tasavaltalaista.

Toinen maailmansota alkoi, ja kaikki rikolliset värvättiin koulutuksensa mukaiseen työhön, mukaanlukien myös Dirlewanger. Äkkiä hänen pedofiilin-, sadistin- ja psykopaatintaipumuksilleen olikin käyttöä. Vuonna 1940 hän sai muodostettavakseen rangaistusyksikön. Berger-Dirlewanger -kaksikko alkoi käyttää sotilaspalvelusta rehabilitointi-mahdollisuutena rikollisille, aloittaen salametsästäjistä. Salametsästäjistä ehkä saataisiin hyviä sotilaita, olihan näillä kokemusta kivääreistä ja metsässä liikkumisesta. Heistä koulutettiin partisaanin metsästäjiä. Myöhemmin siihen kerättiin vankiloista ja keskitysleireiltä paatuneita taparikollisia, homoseksuaaleja, poliittisia vankeja ja jopa psykiatristen sairaaloiden asukkeja. Alun perin tarkoituksena oli antaa yksikön sotilaille mahdollisuus lunastaa vapautensa ja parantaa maineensa sotimalla urhoollisesti, mutta nopeasti kävi ilmi että yksikön sotilaat jatkoivatkin aiempia ”harrastuksiaan” univormun turvin. Alunperin komppanian kokoinen yksikkö kasvoi pataljoonaksi, kun Saksan vankiloiden pedofiilit, raiskaajat, murhaajat ja psykopatit kaikki ilmoittautuivat vapaaehtoisiksi tähän joukkoä-osastoon. Yksikkö sai 1941 tehtäväkseen kitkeä partisaanit kenraalikuvernmentista Puolassa ja oli vastuussa toimistaan ainoastaan Himmlerille. Kun tietoja Dirlewanger-divisioonan miesten harjoittamista julmuuksista tihkui ylempien komentajien tietoon nämä vaativat useaan otteeseen osastoa lakkautettavaksi. Himmler oli kuitenkin mieltynyt häikäilemättömään Dirlewanger-pataljoonaan ja piti sen toiminnassa. Kidutukset, raiskaukset ja pahoinpitelyt olivat arkipäivää, ja kohdistuivat niin partisaaneihin kuin syyttömään siviiliväestöönkin. Oskar Dirlewangerilla itsellään oli taipumuksia harrastaa kiellettyjä suhteita juutalaisnaisiin (toki ennen heidän tappamistaan). Eräs Wehrmachtin upseeri kuvasi Dirlewangerin osastoa sanoin mielisairaala, jota johtavat sen potilaat.

Mutta SS-Sonderbatallion Dirlewangerin sotilaat jatkoivat sodassa samoja puuhia kuin mistä heidät oli alunperin tuomittukin, tappamalla, kiduttamalla ja raiskaamalla siviilejä ja toisinaan myös kiinnisaatuja partisaaneja - sekä ennen että jälkeen heidän murhaamisensa. Dirlewangerin sotilaat olivatkin ehkä Kolmannen valtakunnan vihatuimpia sotilaita - heitä toisinaan tapettiin myös omien toimesta. Helmikuussa 1943 yksikön vahvuus oli n. 700 miestä josta 300 venäläisiä. Näihin aikoihin yksikön sotilaiden sallittiin kantaa arvonmerkkejä sekä kauluslaattoja joissa oli kiväärit poikittain käsikranaatin yläpuolella, tämä oli ensimmäinen askel kohti Waffen-SS -yksikön statusta. Toukokuussa 1943 yksikön nimi vaihtui jälleen, nyt SS-Sonder-Regiment Dirlewangeriksi. Sen 4000 miestä koostui: 200 tuomittua salametsästäjää (5%), 600 tuomittua Waffen-SS/poliisi-sotilasta (15%), 2000 tuomittua armeijan/Luftwaffen sotilasta (50%) sekä 1200 sekalaista tuomittua sekä poliittista vankia (30%).

Yksikkö paisui pataljoonasta rykmentisi, sitten ensin prikaatiksi ja sittemmin vuonna 1944 SS:n 36. divisioonaksi. Se toimi Puolassa ja Valko-Venäjällä taistelussa partisaaneja vastaan, sai runsaasti moitteita ylemmiltä tahoilta, ja sitä vaadittiin hajotettavaksi, mutta itse Heinrich Himmler oli mieltynyt osastoon ja katsoi sen toimintaa läpi sormien. Normaalissa rintamasodankäynnissä yksikkö pärjäsi yleensä huonosti, lukuun ottamatta joitain sodan loppuvaiheen viivytystaisteluja missä se kunnostautui. Dirlewangerin miehet tunnistettiin normaalien SS-riimukirjaimien sijasta kauluslaatoissa olevista ristikkäisistä käsikranaateista. Dirlewangerin itsensä kunniaksi (?) on luettava, että hän johti joukkoaan edestäpäin, otti itse osaa kiivaimpiin taisteluihin ja piti yksikössään tiukkaa kuria; hän ammutti miehiään vähäisimmästäkin niskuroinnista.

Vuonna 1944 Dirlewangerin yksikkö kutsuttiin taltuttamaan Varsovan kansannousua, mistä tulikin sen hirvein operaatio. Tämän jälkeen Himmler palkitsi Dirlewangerin rautaristin ritariristillä. Hänen korkein sotilasarvonsa oli SS-Oberführer. Dirlewanger haavoittui 12. ja viimeisen kerran tässä taistelussa, ja vietti loppusodan sairaalassa.

Oskar Dirlewangerin viimeiset vaiheet ovat jossain määrin epäselvät ja niistä on kerrottu erilaisia versioita. Todennäköisimmin Dirlewanger joutui sodan loputtua ranskalaisten hallinnoimaan sotilasvankilaan, missä puolalaiset vartijat pahoinpitelivät hänet kuoliaaksi. Toisen tiedon mukaan hän joutui yhdysvaltalaisten vangiksi, ja hänen vankitoverinsa hakkasivat hänet hengiltä. Erään version mukaan Yhdysvaltain joukoissa palvelleet puolalaiset ampuivat antautumista yrittäneen Dirlewangerin tunnistaessaan tämän henkilöllisyyden. Neljännen version mukaan puolalaiset vartijat halstrasivat hänet elävältä hiljaisella tulella. Virallisen kuolintodistuksen mukaan kuolinsyy oli saippuaan liukastumisen aiheuttama kallonmurtuma.

Sven Hassel ei kirjoissaan anna Dirlewangerista ja hänen divisioonastaan hyvää kuvaa. Tiettävästi joissakin Wehrmachtin joukoissa hänen nirhaamisestaan oli luvattu palkkio. Tämä osoittaa jotain, kuinka paljon (tai pikemminkin vähän) häntä arvostettiin hänen omiensakin joukossa.

Myöhemmin Dirlewangerin muun muassa huhuttiin liittyneen Ranskan muukalaislegioonaan, mutta huhut osoitettiin vääriksi. Omaperäisimmän väitteen esittää kirjailija Adam Diment: hänen mukaansa Dirlewanger olisi paennut vuonna 1945 Egyptiin ja häntä olisi siellä käytetty muun muassa Israelin itsenäisyyttä vastaan tähdätyissä operaatioissa mutta osoittauduttuaan psykopaatiksi hänet olisi laitettu ”eläkkeelle” johonkin tarkkaan vartioituun paikkaan. Oletukset Dirlewangerin sodanjälkeisistä toimista kuitenkin kumoutuvat sillä, että hänen vuodelta 1945 oleva hautansa avattiin vuonna 1960 ja jäännökset tunnistettiin oikeuslääketieteellisessä tutkimuksessa varmuudelle hänelle kuuluviksi. Varmuuden vuoksi oikeuslääkärit löivät puisen vaarnan Dirlewangerin haudan läpi ja pappi kävi pirskottelemassa vielä vihkivettä päälle.

Oskar Dirlewanger oli harvinaisen mielipuolinen, paatunut ja sadistinen mies jopa natsiksi, ja vähältä piti, ettei hän olisi joutunut giljotiiniin siviilirikoksista tai ammuttavaksi sotilasrikoksista. Juuri hän antoi natsismille sen maineen, mikä sillä on tänäkin päivänä, ja juuri hänen sekä hänen divisioonansa edesottamuksien vuoksi Waffen-SS julistettiin sodan jälkeen rikollisorganisaatioksi - mitä se sivumennen sanoen olikin. Ehkäpä Lavrenti Berija olisi se henkilö, johon Dirlewangeria voisi parhaimmin verrata.