Optimismi

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Onpa täällä kauniit näköalat. Onpa mukavaa kokea viime hetkinään vielä vauhdin hurmaa! Ja hei, tuohan näyttää roskikselta täynnä pehmeitä persialaisia mattoja!
Pessimisti: Piru kun ei seiso!
Optimisti: Kylläpä roikkuu kauniisti!

~Vanhainkodissa kuultua

Optimismi on mielisokeutta. Sille tyypillistä ovat erilaiset deluusiot, joilla ihminen häivyttää todellisuuden väistämättä generoimat ilmiselvät ongelmat. Optimismissa ihminen ajattelee aina, että kaikki kääntyy hyvin.

Optimismin vakavuusasteet

Optimismissa deluusioiden vahvuus vaihtelee.

  1. Kevyessä optimismissa harhaisuus johtaa uusliberalismiin, jossa uskotaan tekniikan ihmeellisyyteen ja siihen että kun asioiden vaan antaa mennä niin kuin ne menevät, hokkus pokkus Laissez-faire kaikki käykin täydellisen hyvin, ilman että siihen puututaan.
  2. Keskivakavassa optimismissa henkilön maailmankatsomus on jo enemmän vääristynyt. Hän alkaa uskomaan että elämme "parhaassa mahdollisessa maailmassa". Tästä asteesta optimismia voi vielä eheytyä rationalismilla ja realismilla, huomaamalla että maailma on paha paikka, jos ei aivan huonoin mahdollinen, niin ei ainakaan paraskaan.[1]
  3. Vakavassa optimismissa ihminen alkaa kuitenkin olemaan immuuni tällä ajattelulle[2], ja hän esimerkiksi uskoo että Jumala tai jokin muu erikoinen ilmestys tulee pelastamaan.[3] Tässä tilanteessa optimisti ei enää yksin kykene ratkaisemaan ongelmiaan. Ainut keino eheytymiseen on psykoanalyysiin osallistuminen.[4]
  4. Erittäin vakavassa asteessa vaikeuksiin joutuva optimisti alkaa näkemään näkyjä. Esimerkiksi jos optimisti joutuu tässä vaiheessa keskiaikaiseen tyrmään, hän alkaa sellissään näkemään jo koleraan kuolleita tuttujaan, joiden kanssa hän sitten käy keskusteluja.[5]
  5. Äärimmäisessä optimismissa ihmisen elämä on jo toivottoman vääristynyttä, se koostuu usein pelkkää hevonpaskan puhumisesta ja erilaisten äärioptimististen latteuksien toistamisena. Äärimmäisessä optimismissa optimisti elää kokoaikaisessa hysteriassa ja hallusinaatioissa. Tässä vaiheessa psykoosi on kuitenkin jo niin syvällinen, että ulkopuolinen ei välttämättä kykene ollenkaan huomaamaan, että optimistin näkemykset ovat vakavasti vääristyneet ja puhe pelkkää jorinaa. Tässä vaiheessa asiantunteva psykologi voi kuitenkin tunnistaa opitimistin, esimerkiksi sellaiset lauseet kuin "Vaikeuksien kautta voittoon" tai "Se mikä ei tapa, vahvistaa"[6] ovat hyviä vihjeitä siitä, että henkilön todellisuuskäsitys on jo äärimmäisen vääristynyt; Hän on alkanut muuttamaan todellisuutta siten että paha onkin hyvää. Että optimisti vain näkee mahdollisuuden jokaisessa vaikeudessa ja hyvän kaikissa katastrofeissa, joita maailma loppumattomana ketjuna päällemme sylkee.

Optimismi ja todellisuus

Luonnollisesti optimismi on väärässä. Maailma ei ole hyvä. Tämä ei silti tarkoita että optimismia ei kannattaisi harrastaa. Pikemminkin maailman kauheus ja arvottomuus johtavat siihen että optimismia kannattaa harjoittaa:

Koska optimismissa vastoinkäymiset ja menettämiset otetaan kevyesti, se tarkoittaa sitä, että optimistille nämä asiat eivät ole lainkaan tärkeitä. Siksi hän voi olla niiden suhteen huoleton. Ja KOSKA maailma oikeasti on paha paikka, se antaa valtavan edun optimisteille; Mieti nyt:

Placebo ei ole mitään muuta kuin optimismia. Joten voit luoda fantasiamaailman optimismillasi. Jos kuvittelet että pilleri parantaa syövän, paranet siitä muita todennäköisemmin. Pohjimmiltaan tämä johtuu siitä, että maailma pyrkii[7] maksimoimaan kokonaiskärsimyksen ja koska lääke kuitenkin parantaa tietyllä todennäköisyydellä, se luonnollisesti parantaa eniten siellä, jossa kuolema syöpään kaikista vähiten harmittaisi.

Siksi kannattaa kaikesta huolimatta olla optimisti, vaikka se onkin faktuaalisesti aivan väärässä. Siksipä minäkin elän omassa fantasiamaailmassani, jossa minulla on kuusinumeroinen kuukausitulo, ja jossa ratsastan linnalleni joka aamu yksisarvisellani juomaan ambrosiaa.

Viitteet

  1. Elämme "keskimääräisimmässä mahdollisessa maailmassa" ei kyllä kuulosta yhtään hienolta.
  2. Ja joskus ajattelulle yleensäkin.
  3. Koska niin käy aina hämähäkkimeissarjakuvissa ja muissa kertomuksellisissa lähteissä. Viime hetken pelastus! Deus ex machina!
  4. Ja psykoanalyysiin osallistuminenkin on optimismia, sillä terapia ei suinkaan aina toimi ja psykoanalyysin kriitiikki on sekin varsin aiheellista.
  5. Kuolleiden kanssa keskustelu on jotenkin optimistista, vaikka elävien kanssa keskustelu onkin enimmäkseen turhauttavaa.
  6. Malliesimerkkinä se, että jos jossain tapahtuu tulivuorenpurkaus, äärimmäisen optimistisen vakaumuksen omistava ihminen näkee tässä lupauksen siitä että "Jeesus tulee Pelastamaan - ja pian." Näiden optimistien elämänilo rakentuukin erilaisille maailmanlopun skenaarioille joiden he uskovat tapahtuvan pian. Maailmanlopun ja tuhon odotus tuo heille iloa, ja tämä on heistä aivan tervettä ja rationaalista. He eivät siis ole pessimistejä vaan äärimmäisen optimistisia vaikka uskovat täsmälleen samaan lopputulokseen kuin pessimistit.
  7. Pyrkiminen ei tarkoita että maailma olisi tavoitteellisesti paha, kuten entropiaan liittyvät fysiikan lait sanovat että pyrkii kaaokseen ei tarkoita että fysiikan lailla olisi mieli, asiat vain tapahtuvat tietyllä tavalla. Toki tämä ei tarkoita sitä, että maailmankaikkeudella ei olisi pahat mielessä. Ei vain ole mitään pakotetta uskoa näin.