Oppiminen
Hikipedia
Oppiminen on prosessi, jossa yksilön tai yhteisön päähän tai päihin varastoituu uutta informaatiota. Oppiminen on hyödyllistä, jos opittu tieto on oikeata tai muuten hyödyllistä. Esimerkiksi tämän artikkelin lukija juuri oppi ainakin pintapuolisesti, että oppiminen on prosessi, jossa yksilön tai yhteisön päähän tai päihin varastoituu uutta informaatiota. Tämän tiedon sisäistäminen saattaa viedä kauemman aikaa.
Opit ovat aikaisemmista päätelmistä koottuja mahdollisimman järkeenkäypiä kompakteja paketteja, ks. ismi. Esimerkiksi lainalaisuusoppi on kehittynyt välttämättömien tapahtumien rikkoutumattomassa kausaaliketjussa. Opeista noin 99 % on itse asiassa täysin päin mäntyä, jos niitä verrataan totuuteen.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Oppimismetodit
[muokkaa] Nojatuolissa istuen miettimällä oppiminen
Kun suljet silmäsi ja lukkiudut neljän seinän sisälle, istahdat ja mietit, tajuat pian omalla päänsisäisellä logiikallasi paljonkin asioita. Suurin osa ihmisistä, jotka ovat kokeilleet tätä oppimisen tapaa, tulee vakuuttuneeksi Jumalan olemassaolosta. Yhtä suuri osa nojatuolissa istuen oppineista on aikaisemmin kuullut auktoriteeteiltä, että Jumala on olemassa. Jos he ovat kuulleet, että Lentävä Spagettihirviö on todellinen, he uskovat mietinnän jälkeen siihen.
[muokkaa] Indoktrinaatio
Yksi suosituimmista oppimismenetelmistä maailmanhistoriassa on indoktrinaatio eli iskostus, jossa vanhempi sukupolvi kertoo omat todellisuuskäsityksensä uudemmalle ehdottomana, täytenä ja kyseenalaistamattomana totuutena, ja uudempi sukupolvi kertoo omat todellisuuskäsityksensä vieläkin uudemmalle ehdottomana, täytenä ja kyseenalaistamattomana totuutena. Todellisuuskäsitykset muuttuvat sukupolvien vieriessä pikkuhiljaa, mutta kenenkään ei tarvitse miettiä tai jalostaa käsityksiä paremmiksi – sen sijaan hiljakseen voit muuttaa niitä niin, että ne saavat muut alistumaan ja nöyrtymään edessäsi ja alempana hierarkiassa olevien totellessa niitä seuraukset ovat sinulle mieluisat.
[muokkaa] Havaintoihin perustuva oppiminen
Tämä tarkoittaa sitä, että teet päätelmiä havaintojesi pohjalta. Hyvin luotettava metodi, mutta jotkut filosofit joskus muinoin eivät taitaneet sitä ja julistivat sen vääräksi. Nykyään halveksittu "lapsellisena tapana oppia".
[muokkaa] Järjen käyttö
...on muodissa oleva pitemmälle viety versio havaintoihin perustuvasta oppimisesta. Siinä tehdään teorioita logiikan ja järjen avulla, tieteellisesti. Luotettava, mutta ei koskaan anna varmoja vastauksia. Ei edes esitä antavansa, ja se on perhanan paha juttu.
[muokkaa] Koulussa käyminen
Nykyajan ihmisen normaali tapa oppia on käydä peruskoulu ja mahdollisesti ammattikoulu tai lukio. Ne ovat paikkoja, joissa opettajaksi kutsutut informaatiolähteet kertovat sinulle asioita, joita sinä tulkitset niin kuin parhaaksi näet. Yleensä sillä, ymmärrätkö asiat oikein, ei ole mitään tekemistä sen kanssa, saatko hyvät arvosanat. Perusvarma ratkaisu oppia. Jälleen kerran jää vain kysymysmerkin alle se, korreloiko oppimasi totuuden kanssa millään tasolla. Voihan olla, että järjestelmä vain aivopesee sinua valheeseen tarkoitusperiensä vuoksi.
[muokkaa] Filosofinen systeeminrakennus
Ala kehittää omaa filosofista järjestelmääsi, joka on mahdollisimman vaikean kuuloinen ja sisältää sopivan määrän loogisia virheitä, jotka on naamioitu fiksuiksi ajatuksenjuoksemiksi. Pidä kiinni uudesta maailmankuvastasi. Parhaassa tapauksessa ajatusrakennelmasi kuulostaa järkevältä eikä siitä ole lähes mitään haittaa kellekään filosofiasi seuraajille tai sitä tutkiville, paitsi niille, jotka yrittävät yhdistää sen muiden yhtä fiksulta kuulostavien, mutta vastakkaisella tavalla ajattelevien filosofioiden kanssa. Heidän päänsä tulee räjähtämään.
[muokkaa] Jumalallinen tieto
Hanki ilmestys. Puhu kielillä ja voíla, siinä on ehdoton tieto, joka tuli suoraan jumalalta. Se saattaa olla jopa aito, mutta varmasti pilaat sen kuvatessasi sitä itsellesi ja muille.
[muokkaa] Zen-ymmärrys
Hanki opettaja, joka esittää sinulle mahdottoman kysymyksen. Jätä järkesi kahleet ja ala kuvaamaan todellisuutta aivan uusilla tavoilla, jotka vain tasollasi olevat ymmärtävät. Riko käsitteellisen ajattelun vankila. Valitettavasti tämä on mahdotonta, mutta tee se silti, sillä pystyt siihen. Sinusta ei voi tulla buddhaa, joten ole buddha.
Aiheesta esimerkkinä toimii muistiin kirjoitettu keskustelu, jossa eri oppimisen tasoilla olevat zen-munkit kuvaavat samaa tapahtumaa; salossa oleva lippu humahtaa tuulen vaikutuksesta.
»Flag is flapping.»
(nuorin munkki; aloittelija)
»Wind is flapping.»
(kokeneempi munkki)
»Mind is flapping.»
(konkarimunkki)
»Mouths are flapping!»
(vanhin ja kokenein munkki [selvästi ärsyyntyneenä])