Olavi Mäenpää
Hikipedia
| | Olavi Mäenpää on julistettu idiootiksi Yhdistyneiden kansakuntien ”Ole oma itsesi, ja se riittää” -julistuksen liian kirjaimellisen noudattamisen vuoksi. |
Olavi "Turun mustalaisruhtinas" Mäenpää (s. 26. marraskuuta 1950) on Yksityisetsivä, eläinsuojeluvaltuutettu, tappelupukari, riidankylväjä, rotannaama, natsi ja turkulainen. Parhaimmista piirteistä pahimpiin. Hän on harvoin vieraana älykkäissä keskusteluohjelmissa sen vaaditun älyn puuttumisen tähden, keskusteluohjelmissa hirvittävän mentaliteettinsa vuoksi ja ohjelmissa noin niin kuin yleensä pelottavan ulkonäkönsä vuoksi, joka ahdistaa nuorimpia katsojia.
Mäenpää on tunnetaan, pelottavan pärstäkertoimensa ohella, Suomen kansan sinivalkoiset-nimisen, turkulaisen natsipuolueen puheenjohtajana. Hänen päämääränsä ovat Suomen täysi eristäminen ulkomaailmasta, jotta vastenmielinen maahanmuutto saataisiin lopetettua. Åboriginaalien kollektiivisen muukalaisvihan suuruuden turvin Mäenpää onkin keikkunut aikansa erinäisissä paikallisvaltuustoissa. Hän on tässä luottamustehtävässä vastustanut erinäisiä aloitteita, muiden niitä kannattaessa, kehittänyt Turun mainetta suvaitsevaisena kulttuurikaupunkina ja haukkunut kaikki muut seudun kunnallispoliitikot (mikä ei itsessään ole niin paha asia). Mäenpään ehdottomuudesta kertoo se, että vuoden 2007 eduskuntavaaleissa hän oli valmis tekemään vaaliliiton paikallisten maolaiskommareiden kanssa. Mäenpäällä on joku ongelma suurpuolueiden mafian (=kukaan ei äänestä Häntä) kanssa.
Mäenpää on pyrkinyt pätemään myös Turun seurakuntavaaleissa, joissa hän ajoi eritoten Vanhan testamentin opettamisen korvaamista Kalevalalla, ensinmainittu kun on juutalaista alkuperää.
Mäenpään liiallinen itsekorostus on johtanut hänet tappelemaan - muiden poliitikkojen estyessä - aatetoveriensa kanssa. Lahtelaisen vastineensa Väinö Kuisman Mäenpää on toimittanut käräjille asti, Lehdon havaittua Olavissa vanhan nomadiheimon piirteitä. Sammakkomiestä Mäenpää vihaa vielä enemmän, sillä tämä on erehtynyt väittämään harhaisesti, että olisi olemassa hyviäkin maahanmuuttajia.

