Ohjaaja

Hikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Ohjaaja on pahasti ylistressaantunut ja päähänpotkittu taiteentekijä, jota rahaihmiset käyttävät kiukunpurkauksiensa maalitauluna. Ohjaajia on maailmassa ihan liikaa ja heidän määränsä lisääntyy jatkuvasti, sillä he saavat helposti sänkykumppaneita näyttelijäehdokkaiden joukosta lupaamalla näille rooleja.


Ohjaajatyyppejä[muokkaa]

Ohjaajat voidaan kategorisoida seuraavasti:

Todellinen ohjaaja[muokkaa]

Heppu, joka tietää mitä tekee ja miten tekee. On usein vihattu studion pääliköiden suunnalta, koska hän ei alennu studion paskavaatimuksiin, eikä tee paskaa roskaa vaan oikeasti hyvän elokuvan, jonka puolesta hän osaa myös taistella.

Hollywood-ohjaaja[muokkaa]

Hollywood-ohjaaja on studion persettä nuoleskeleva, omaperäisyyttä välttelevä tusinapaska. Omien ideoiden käyttö, näyttelijöiden ohjaus ja elokuvan kokonaiskuvan näkeminen ovat ehdottomasti kiellettyjä häneltä. Tällaisen ohjaajan tulee totella jokaista rahaihmisten päätöstä ja kunnioittaa näitä. Erityisesti kaikki uudenlainen ja omintakeinen voi johtaa helposti työttömyyteen ja epäsuosioon, eikä menestykselle ole takuuta. Hollywood-ohjaajan kelpo elokuva on yhdistelmä huonoa/olematonta käsikirjoitusta, pelkällä ulkonäöllä siunattuja "näyttelijöitä", ennalta-arvattavaa menoa ja tietokonegrafikkaa täynnä olevia räjähtelytoimintajaksoja, joita tulee vuorotellen ns. puhekohtausten kanssa tyyliin: Dialogikohtaus, toimintakohtaus, dialogikohtaus, toimintakohtaus jne.

Taideohjaaja[muokkaa]

Taideohjaaja on tyyppi, joka ei omaa mitään käsitystä elokuvan kokonaiskuvasta. Sen sijaan hän yhdistää eri juttuja, joista yksikään ei pelaa yhteen muiden kanssa. Lopputuloksena on epäselvä "taide-elokuva", missä ei ole mitään järkeä, mutta jonka salaperäisyyden verho säilyy, koska ohjaaja ei suostu paljastamaan elokuvansa tarkoitusta. Jos sellaista edes on.

Ohjaaja käyttää asianmukaista hands-free -laitetta.

Paskaohjaaja[muokkaa]

Paskaohjaaja on tyyppi, joka ei välitä tippaakaan elokuvasta tai omasta maineestaan. Hän tekee elokuvia vain tehdäkseen elokuvia välittämättä tippaakaan laadusta tai virheistään. Myös virheiden korjaus seuraavassa elokuvassa on lähinnä halveksuttava ajatus. Paskaohjaajan tavaramerkkeihin kuuluu myös kritisoijiensa haukkuminen ja haastaminen tappeluun, koska nämä eivät tiedä elokuvanteosta mitään.

Kusipääohjaaja[muokkaa]

Erittäin yleinen osasto uuden polven ohjaajissa. Ovat alalla lähinnä rahan, naisten ja maineen takia. Hyvällä tuurilla [1] he pääsevät yleensä ohjaamaan A-luokan elokuvaa, josta lopulta tulee G-luokan paskaa. Heidänkin ammattitaitoonsa kuuluu kyky olla välittämättä laadusta. Hyvä elokuva koostuu heidän käsityksensä mukaan pikkutuhmuudesta, vähästä dialogista, pissa-kakka huumorista, "hauskoista" hahmoista, helvetinmoisesta määrästä toimintaa ja jokaista teiniä viettelevästä popmusiikista.

Julkkisohjaaja[muokkaa]

Julkkisohjaaja on tyyppi, joka on julkkis ja joka on saanut idioottimaisen päähänpiston ryhtyä ilmaisemaan itseään. Lopputuloksena on yleensä vähä-älyinen katastrofi, jonka lähinnä Oscareista vastaavat pellet huomioivat.

Edesmenneet ohjaajat[muokkaa]

Tämä on ammattinimike, jonka saavuttavat jo veivinsä heittäneet tekijät. Laadulla tai taidolla ei ole mitään tekemistä tämän tittelin kanssa. Vaatimuksena on vain olla kuollut.

Katso myös[muokkaa]

Viitteet[muokkaa]

  1. ja makaamalla studiopomojen vaimojen kanssa