Hömppäpedia:Odin
Hikipedia
|
Tämä sivu on hömppää. Hikipedia ei ota mitään vastuuta tämän sivun sisällön mahdollisista kosketuskohdista todellisuuteen tai sen sisältämästä realismista. |
Odin oli muinaisgermaaninen jumala ja jumalten kuningas. Häntä palvottiin suuressa osassa Eurooppaa, kunnes hän kyllästyi jumalana olemiseen ja lähti lomalle. Voimistaan hän ei silti luopunut ja myöhemmin liittyi jopa Katselijoiden jäseneksi.
[muokkaa] Voimat
Odin on jumalten kuningas, eli hänellä on suuri vaikutus muihinkin jumaliin, jotka ovat hänen vaikutuspiirissään. Tällaisia ovat esimerkiksi muut viikinkijumalat, kuten Thor ja Jurppa.
Odin hallitsee kuolemaa, mutta sitä virkaa hän ei ole hallinnut enää sen jälkeen, kun lopetti. Nykyään sen homman hoitaa Saatana. Silti Odinin voimat ovat vertaansa vailla, sillä hänellä on apunaan keihäs Gungnir, joka osuu aina kohteeseensa, tappaa aina ja on kolme metriä pitkä.
Odin on Arkkioikeussalin jäsen ja toimii nykyään myös Katselijoiden jäsenenä, jossa hänen kaikkitietävyydestään on ollut apua. Häntä on moitittu yksisilmäiseksi.
Viimeaikoina Odin on kasvattanut valtaansa ja tähtää maailman kuninkaaksi arjalaisen rodun avulla. Hänen ainoat vakavasti otettavat vihollisensa ovat Chuck Norris, Cthulhu, Agnus MacGyver ja Muumit.
| Painavan sanan puhujat: | Universum Majora (puheenjohtaja) - Fisfendilus Majora, Universi Majora, Rautakynsi, Nigel, Valon Herra, Magius Majora, Candewran Majora, Agrentine Majora, Hjassan |
|---|---|
| Muita puhujia: | Majorat, Kivi-paperi-sakset, Keisari, Suuri Viiva, Paavo Väyrynen, Necromancer, Kaaoksen Mestari, Maximus, Tyräel Haara-Pallila, Cthulhu, Hjassan, Mr. Higins, Markku Uusipaavalniemi, Yuri, röhmöfantit, Pyhä Turska, Tullivirkailija |
| Toimihenkilöt: | Ajan Vartija, Tilan Vartija, Tuomari, Viikatemies |
| Viikinkijumalia: | Odin - Thor - Frigga - Tyr - Baldr - Loki |
|---|---|
| Kreikkalaisjumalia: | Zeus - Hera - Haades - Apollon - Artemis - Athena - Poseidon - Hermes - Hefaistos - Afrodite |
| Suomalaisjumalia: | Ukko - Tapio - Ahti - Väinämöinen - Ilmarinen - Ilmatar - Uusis - Lordi - Kekkonen - Jurppa |
| Kaaoksen jumalat: | Kivi-paperi-sakset - Keisari - Suuri Viiva - Paavo Väyrynen |
| Kristittyjen Jumalan variaatiot: | Kristittyjen Jumala - Allah - Jahve - Jehova |
| Muita jumalia: | Epäjumala - Lentävä spagettihirviö - Näkymätön vaaleanpunainen yksisarvinen - Luontoäiti - Pyhä Juustohöylä - Pyhä Turska - Avaruuden jumalat - Manitou |