Nobelin kirjallisuuspalkinto

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Star.svg
Tämä artikkeli on kouluesimerkki siitä, miltä hyvä sivu voi näyttää. Tee näin.
Kuva 1. Koska artikkeli on muuten niin tylsä, on sen piristämiseksi pohdittu puuhaa – juuri sinua varten! Tunnista nobelisti kuvan perusteella. Vastaukset ovat artikkelin lopussa. Ei sitten kurkita! Kuka tässä kuvassa komeilee?
A) Bjørnstjerne Bjørnson (Norja, 1903)
B) Henryk Sienkiewicz (Puola, 1905)
C) Maurice Maeterlinck (Belgia, 1911)
D) Carl Spitteler (Sveitsi, 1919)
”Nyt te tyritte kyllä oikein olan takaa. Jos sovitaan, että annan tämän palkinnon takaisin ja sitten unohdetaan koko juttu.”
~Jean-Paul Sartre Nobelistaan Ruotsin akatemialle 1964

Nobelin kirjallisuuspalkinto on tunnustus, jonka Ruotsin akatemia myöntää vuosittain ansioituneeksi katsomalleen kirjailijalle. Palkintoon sisältyy piilotettu vihje lopettaa kirjoittaminen ja ryhtyä lepäämään laakereilla. Nobel on varma merkki kirjailijan suunnattomasta merkityksestä ja vielä suurempi merkki Ruotsin akatemian itse itselleen antamasta vielä suunnattomammasta merkityksestä. Kukapa voisi unohtaa sellaisia kuuluja nobelisteja kuten José Echegaray y Eizaguirre, Rabindranath Tagore, Władysław Reymont, Eyvind Johnson tai Odysseas Elytis.

Kriteerit[muokkaa]

Kun Ruotsin akatemian sedät ja tädit kokoontuvat vuosittain suljettujen ovien taakse pohtimaan, kuka kannattaisi tänä vuonna palkita, jokainen tuo mukanaan tylsimmän kuluneen vuoden aikana lukemansa kirjan. Tylsimmät kymmenen kirjaa (joiden on oltava eri tekijöiltä) pääsevät finaaliin. Tämän jälkeen yleisö voi äänestää suosikkiaan tekstiviestillä. Koska numero on ikävä kyllä salainen, vain murto-osa äänistä pääsee läpi, mikä on tarkoituskin. Tämän jälkeen akatemia tutkii huolellisesti finaaliin päässeiden kirjailijoiden koko tuotannon. Mikäli kirjailijan menneisyydestä putkahtaa esiin dekkareita, jännäreitä tai menestyneitä elokuvakäsikirjoituksia, hänen mahdollisuutensa heikkenevät huomattavasti. Jos sen sijaan löytyy massiivinen sukupolvikronikka elämästä Puolan maaseudulla 1800-luvun jälkipuoliskolla, kirjailijan Nobel-käyrä lähtee kovaan nousuun.

Kun kirjailijat on rankattu näin järjestykseen, kolme heikoimmin menestynyttä putoaa pelistä. Tämän jälkeen valitaan arvalla akateemikko vaativaan salaoperaatioon. Hän lähtee vaeltamaan Tukholman kaduille incognito ja kyselee vastaantulijoilta, tuntevatko nämä ketään listalla olevasta seitsemästä nimestä. Kaksi tunnetuinta karsiutuu pois tämän tutkimuksen seurauksena.

Kuva 2. Entä kuka se siinä luuraa?
A) Pär Lagerkvist (Ruotsi, 1951)
B) William Faulkner (USA, 1949)
C) Eugenio Montale (Italia, 1975)
D) Rudolf Christoph Eucken (Saksa, 1908)

Viisi pelissä vielä mukana olevaa kirjailijaa kutsutaan nyt Tukholmaan, missä heidät majoitetaan Ruotsin akatemian Big Brother -taloon. Heitä valvotaan jatkuvasti videokameroilla, ja heidän tehtävänään on kirjoittaa eeppinen runoelma akatemian valitsemasta aiheesta. Akatemia seuraa viisikon toimia jatkuvasti ja äänestää heistä viikon välein. Huonoiten pärjännyt potkaistaan aina silloin talosta ulos. Jäljelle jäänyt voittaa Nobelin kirjallisuuspalkinnon. Joskus harvoin äänet menevät viimeisessä äänestyksessä tasan, jolloin palkinto jaetaan finalistien kesken.

Nyt seuraa koko prosessin vaikein osuus: akatemian on laadittava julkisuuteen annettava lausunto, jossa palkintoa perustellaan. Koska tässä vaiheessa akateemikot alkavat olla jo hieman väsyneitä, tuloksena on poikkeuksetta täydellisen absurdi sepustus, kuten ”kirjoittamisesta, joka puolustaa yksilön haurasta kokemusta historian barbaarista sattumanvaraisuutta vastaan” tai ”romaaneista, jotka valaisevat ihmisyyden tilaa maailmassa tänä päivänä realistisen kertomataiteen havaintojen ja myytin monipuolisuuden sekä universaalin luonteen avulla”.

Kuva 3. Vuonna 1916 Ruotsin akatemia päätti myöntää palkinnon Carl Gustaf Verner von Heidenstamille, joka oli aivan sattumoisin Ruotsin akatemian jäsen. Asiaa ei huomattu, sillä sattuneesta syystä muilla kuin ruotsalaisilla ei ollut aikaa lukea kirjoja.

Kuuluisia palkittuja[muokkaa]

  • Suomalainen Frans Eemil Sillanpää voitti palkinnon 1939. Saavutus on sitäkin merkittävämpi, kun otetaan huomioon, että tuolloin hän ei ollut vielä edes kasvattanut sitä kaameaa partaansa. Talvisodalla ei uskota olleen mitään vaikutusta asiaan, kuten ei Ruotsin akatemian taipumuksella myöntää harvinaisen paljon palkintoja pohjoismaisille kirjailijoille. Ei niin yhtään mitään.
  • Winston Churchill sai palkinnon vuonna 1953 ansioistaan historiankirjoittajana ja puhujana. Kuoltuaan ja saavuttuaan tuonpuoleiseen hän kettuilikin asiasta Adolf Hitlerille sanoen ”Niin, Adolf, kerropa nyt taas, montako palkintoa Mein Kampf onkaan voittanut?”
  • Ehkä hauskin nobelisteista ainakin suomalaiselta kannalta on ranskalainen runoilija Saint-John Perse (1960). Ikävä kyllä se on vain hänen kirjailijanimensä.
  • John Steinbeckin palkitseminen 1962 herätti paljon vastarintaa, sillä oli tunnettu tosiasia, että hänen teoksensa nauttivat suurta suosiota.
  • Aleksandr Solženitsyn kieltäytyi palkinnosta 1970, koska pelkäsi, että hänen ei toisinajattelijana annettaisi palata Neuvostoliittoon käytyään noutamassa palkintonsa Tukholmassa. Tämän johdosta häntä alettiin pitää jokseenkin heikkomielisenä, sillä mieshän olisi saanut kaksi kärpästä yhdellä iskulla.
Kuva 4. Entäpä hän? A) Rabindranath Tagore (Intia, 1913)
B) Salvatore Quasimodo (Italia, 1959)
C) Shmuel Josef Agnon (Israel, 1966)
Odysseas Elytis (Kreikka, 1979)
  • 1974 akatemia harkitsi antavansa palkinnon Vladimir Nabokoville, Graham Greenille tai Saul Bellow’lle, mutta päätyikin pitkällisen harkinnan jälkeen jakamaan palkinnon Eyvind Johnsonin ja Harry Martinsonin kesken. Molemmat sattuivat olemaan paitsi ruotsalaisia, myös palkinnon jakavan tuomariston jäseniä. Johnson oli kaksikosta kirjallisesti ansioituneempi, sillä hän oli käsikirjoittanut useita menestyneitä takakansitekstejä.
  • Gabriel García Márquezille myönnettiin ko. palkinto vuonna 1982, jotta hän voisi palkintorahoilla kunnostaa kokonaisen vuosikymmenen kestäneessä vitun rankkasateessa ränsistyneen kurjan kolumbialaismörskänsä. Ikävä kyllä muurahaiset söivät rahat ja helvetillinen kuivuus poltti mörskän tuhkaksi. Sellaista sattuu. Palkinnon myöntämisen taustalla lieni myös akatemian hienostunut keljuilu kaikille niille, jotka tulisivat saamaan harmaita hiuksia etsiessään kirjailijan teoksia M:n kohdalta kirjaston hyllystä.
  • Bob Dylan, yhdysvaltalainen laulaja-lauluntekijä, sai palkinnon vuoden 2016 Peak Boomer -teeman mukaisesti. Muusikolle myönnetystä kirjallisuuspalkinnosta aiheutui sellainen raivokas paskamyrsky kuin kaikesta nykyään aiheutuu ja jollainen unohtuu kahdessa viikossa. Kypsästi tunnustukseen suhtautunut Dylan lisäsi kotisivuilleen tekstin "Voitin Nobelin palkinnon. -Bob" ja poisti sen kahden päivän kuluttua.

Voisiko suomalainen vielä saada Nobelin kirjallisuuspalkinnon?[muokkaa]

Pitkä vastaus
Todennäköisimpänä mahdollisista uusista suomalaisnobelisteista on pidetty akateemikko Paavo ”Huu” Haavikkoa. Hänen runonsa ja novellinsa soveltuisivat tyylillisesti ja sisällöllisesti palkittaviksi, sillä niissä ei ole päätä eikä häntää ja yhdenkin runon lukemiseen vaaditaan historian professori olan taakse kertomaan, mihin helkkarin Preussin perimysriitaan tuokin säe viittaa. Lisäksi ”Huu” Haavikon yleinen kärttyisyys ja jatkuva oikeassa oleminen ovat nobelisteilta perinteisesti vaadittavia ominaisuuksia. Haavikko on pysynyt aktiivisena pitkään tuottaen yhä uusia käsittämättömyyksiä kriitikoiden ylistettäviksi ja lisäksi hänen teoksiaan on käännetty useille kielille. Hän myös kuollut, kuten ylivoimainen enemmistö Nobel-kirjailijoista.
Lyhyt vastaus
Ei.

Katso myös[muokkaa]

Ratkaisut[muokkaa]

1:C 2:B 3: Liian helppoa, se lukee kuvatekstissä! 4: Kompa! Se ei ole kukaan mainituista, vaan presidentti Relander!

Katso myös[muokkaa]