Ninjapummi

Hikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Yksikään kauppakeskus, jonka hälytinportit vain tarkkailevat porteilla kaupasta poistuvia, ei ole suojassa ninjapummejen infiltraatiolta.

Taantuma syö työpaikkoja. Työttömyysturva on tällöin vaihteleva. Ninjana jos jää työttömäksi, ikään kuin roninin eli isännättömän samurain tapaan, isännättömäksi ninjaksi, on vaikeaa. Työsuoritelista on salainen. Tekoja ei voi paljastaa ja piiloCV:llä ei saa lamakausina edes lähikaupan puotipuksun virkaa.

Ninjan ainoana toivona onkin harjoittaa valvontakamera-näkymättömyystaitojaan. Silloin voisi mennä työskentelemisen sijasta asuskelemaan johonkin kahden hehtaarin hypersupermegamerkettiin. Siellä kelpaisi käyskennellä ja istuskella pitkin päivää.

Päiväsaikaan ei tarvitsisi edes piileskellä. Sen kun kävisi konsulenttien juustomaistiaisissa, niin olisi ruokahuolto kunnossa. Samoin voisi istuskella "testaamassa" hifi-musiikkilaitteita. Kirjat ja levyt takaisivat viihdepuolen. Vaatteet tosin joutuisi varastamaan, muotiosastolta tai mihin ninjat sitten pukeutuvatkin.

Yöllä tosin joutuisi piileskelemään kun ovet olisivat kiinni. Vartijaksi naamioituneena tai piileskellen menisivät yöt. Sänkyosastolla huippuhienoissa sängyissä makaillen. Yön pimeinä tunteina suurin riski olisi siinä, että tylsyyspäissä ottaisi myynnissä olevan moottorisahan ja tekisi sen avulla veistoksia marketin tavaroista. Varmasti iskisi mieleen ennemmin tai myöhemmin vandalismi. Jos tälle mielteelle antaisi myöten, olisi enää aivan tavallinen piraatti tai anarkisti.