Nimi

Hikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Myös hepalla voi olla oma nimi, jolla maatilan isäntä tai emäntä alistaa sen valtaansa.
Myös hepalla voi olla oma nimi, jolla maatilan isäntä tai emäntä alistaa sen valtaansa.

Nimi on asia, merkintä, jolla valtaapitävät ovat pitäneet historiallisesti valtioissa järjestyksessä kansaa. Nimi on pitkiä numerolistoja monipuolisempi vaihtoehto, varsinkin, jos oma nimi sattuu olemaan kaksimerkityksinen. Ihmiset nimeltä Per Vertti tai Arja Laine, Aimo Kives, Anu Saukko, Ilo Sauva tai Bill Hill ovat kertoneet olleensa jatkuvasti kykeneviä luovaan ajatteluun nimensä monitulkintaisuuden takia. Jos on sattunut syntymään 8. toukokuuta 1937 (tai 1837), jolloin henkilötunnus on 0.8537, saatetaan ihminen yhdistää lesbouteen Lähde?. Ja sehän se vasta hauskaa onkin.

Monia ihmisiä luultavasti kiusataan koulussa nimensä takia. Jos sattuu olemaan tyttö, jonka nimi on Pena, tai Pena-niminen poika, joka haluaa olla Pena-niminen tyttö, tai jos on Alma-niminen vesipää, niin kiusaamista saatetaan katsoa läpi sormien.

Nykyään aika monella jännällä jutulla, kuten Mersulla, marsulla ja norsulla on omaksi annettu nimi. Uusin kuuluisa nimensaaja lienee Kosovo, joka otti nimen ilman naapurin Serbian lupaa.

[muokkaa] Triviaa

[muokkaa] Nimikiusaaminen

Tämä on essee, joka ilmaisee kaikkien Hikipedian ylläpitäjien näkemyksiä. Tämä ei ole käytäntö.

Suomenkielisessä Hikipediassahan ei syrjitä ketään nimimerkin takia, koska se on kovin tietämätöntä. Hikipediassa voidaan rakentavasti kritisoida esimerkiksi Pientä mr. Nelliä, jonka nimi voi kuulostaa pedofiiliselta ja sitä nimimerkkiä, joka merkitsee vain eläimen läski-ihraa. Täällä nimikiusauksesta vielä menee nopeasti maku, kuin suurella osalla nimi käsittää vain käsittämättömän ryhmän kirjaimia tai/ja numeroita...

Tämä artikkeli on kuin Napoleon eli pienikokoinen mutta älykäs ja katkera sekä
tahtoo valloittaa koko maailman, mikä näkyykin huumorin hämmästyttävässä tasossa.
Syöttämällä sivulle vitamiineja voit tehdä siitä suurvallan.
Henkilökohtaiset työkalut