Nikolai II

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Nikolai II johtamassa opastettua kiertokäyntiä Pietarin Talvipalatsissa.

Nikolai II (23. heinäkuuta 1868-14. lokakuuta 2006) oli Rysslannin viimeinen keisari ja myöhemmällä urallaan sangen ansioitunut Internetin peelo. Hän löysi Australian.

Elontie[muokkaa]

Lapsuus[muokkaa]

Nikolai II syntyi eräänä syyskuisena päivänä Ukrainan yössä heinäkuussa. Hänen isänsä, Aleksanteri III, oli kirkonmies ja saarnasi Jeesuksen sanaa, kun ei huvittanut raiskata. Äiti oli aikansa arvostetuimman sutenöörin tytär ja vaikutti huora-alalla.

Nikolai II:n lapsuus oli ankeaa aikaa. Kuten sanottua, hänen molemmat vanhempansa olivat vitun hulluja, joilla oli lisäksi huumausaineongelma. Nikolai II kävi ala-asteen Karstulassa ja oli vähällä menehtyä muuan luokkaretkellä, mutta ei nyt puhuta siitä. Nikolaista kehittyi ongelmanuori, ja jo 14-vuotiaana hän yritti raiskata opettajansa. Lienee sanomattakin selvää, että rehtori kusi ja paskansi housuihinsa siltä seisomalta ja erotti pojan koulusta.

Myöhemmin Nikolai II opiskeli vittuilutaitoa Rysslannin yliopistossa ja pääsi harjoittamaan taitojaan käytännössä espanjalaisille ihmissusille. Suomi itsenäistyi 6. joulukuuta 1917. Näiden kahden asian asiayhteyttä ei vielä tunneta.

Keisariuden alku[muokkaa]

Keisarin virka oli sen ajan Rysslannissa periytyvä. Niinpä nuori Nikolai II ampui isänsä 5. heinäkuuta 1886 noustakseen Valtakunnan Ylimmäksi ToimiHenkilöksi. Keino oli moraalisesti arveluttava, mutta eipä siinä mitään. Noustuaan keisariksi 21. heinäkuuta Nikolai syötti huora-alalla vaikuttaneen äitinsä leijonille ja pälyili tapahtunutta katsomosta popcorn-pussi kädessään. Nikolai II oli aika saatanan kieroutunut jätkä.

Nikolai II sääti vuonna 1889 lain, jonka nojalla rumien ihmisten kävely kadulla sunnuntai-iltaisin kiellettiin. Vuonna 1890 kriminalisoitiin tuubansoitto ja vuonna 1891 keisarin jatkuva pälyily toisella kädellä seinään nojaten. Näihin lakeihin nojaten tuomittiin vuosina 1889-1918 yli tuhat henkilöä, joista noin viisisataa oli ihonväriltään punaisia.

Loiston vuodet[muokkaa]

Nikolai II:n pää alkoi yllättäen loistaa vuonna 1898. Ilmiön syytä ei toistaiseksi tunneta, mutta aivokasvainta epäillään. Vuosina 1900-1912 Nikolai kävi viisikymmentäyhdeksän kertaa lääkärillä etsimässä vaivaansa syytä, mutta sitä ei löytynyt.

Nikolai II poltti kirkon vitutukseensa vuonna 1903. Peräti kymmenen ihmistä paloi elävinä soihtuina. "Shit happens", kerrotaan Nikolain tokaisseen naurahtaen. Aamulla 20. toukokuuta 1915 Nikolai II heräsi paskat housuissaan. "KUKA VITTU ON PASKANTANUT MUN HOUSUUN??", mylvi hän hullun lailla. Vastausta ei kuulunut, ja niinpä Nikolai oletti syyllisen olleen naapurin koira. Hän kävi hieromassa paskaisia housujaan koiraan ja saavutti niin valtavan tyydytyksen tunteen, että sperman ja kyynelten kerrotaan lentäneen kymmenien kilometrin päähän.

Salaliitto & keisariuden turmio[muokkaa]

Nikolai II sairastui skitsofreniaan ollessaan marjastamassa eräänä syyskuisena iltapäivänä vuonna 1917. Hänen hallituksestaan ei oikein tykätty, ja niinpä dekabristit ja demarit alkoivat punoa murhajuoniaan. Lopulta Nikolai II paloiteltiin kirveellä heinäkuussa 1918 muun tsaariperheen ohella.

Onneksi Nikolai II säilyi kirveellä paloittelusta hengissä ja pakeni Mariaanien hautaan, jossa hän eleli sukellusveneessä aina vuoteen 1975 saakka.

Tuoreemmat vaiheet ynnä lopullinen tuho, turmio[muokkaa]

29. syyskuuta 1975 Nikolai II kusi ja paskansi housuihinsa ja päätti palata ihmisten ilmoille. Hän asettui Moskovaan, jossa hänen skitsofreniansa paheni niin, että vuonna 1977 hän viilteli halukkaiden kurkkuja auki mielen sairautta osoittaneesti käkättäen parturi-kampaamon oven edessä. Poliisit saapuivat ja vangitsivat Nikolain, joka yritettiin murhauttaa Napolissa 24. joulukuuta 1978.

Kerrotaan, että Nikolai II:n päly on jäätänyt metsän. Tässä suhteessa hän muistuttaa kovastikin Einon haukkaa, joka taas on fiktiivinen ei-ihmishahmo Suomi24:n mielisairaissa kertomuksissa.

Nikolai II vietti hiljaiseloa vuoteen 2004 saakka, jolloin hän liittyi pahamaineiseen Elisa-vandaalien vandalisointiliigaan. Nikolai II ehti loppuelämänsä aikana sotkea yli 2300 Wikipedia-artikkelia. Hänen epäillään tukeneen Levykevandaalin toimintaa rahallisesti. Syksyllä 2006 Nikolai II lähetteli satunnaisten käyttäjien keskustelusivuille haistatteluja väärennetyin allekirjoituksin - eittämättä varsin vandalistista toimintaa.

Nikolai II sai surmansa 14.10.2006. Hänen erinäisiin peeloiluihinsa sangen vittuuntunut Tbone lähestyi häntä ilmakivääri kädessään ja tulitti hänet kuoliaaksi tuhannen ulkopuolisen pälyilijän nähden. Tbone ei ole joutuva teostaan vastuuseen ylläpitäjyytensä, byrokraattiutensa ja osoitepaljastelijan asemansa ansiosta. Nikolai II polttohaudattaneen Elisa-vandaalien seuraavassa kokouksessa. Levykevandaali esitti tapahtuneen johdosta surunvalittelunsa Helsingin Sanomille:

”Olen syvästi pahoillani ystäväni ja tukijani, mesenaatti Nikolai II:n traagisesta menehtymisestä, joka otti paikan tänä aamuna Porissa. Täten haistatan kaikkien Elisa- ja Saunalahti-vandaalien puolesta Wikipedian ylläpitäjä, byrokraatti ja osoitepaljastelija Tbonelle pitkät paskat, sillä sen on hän ansainnut. Aiomme kuitenkin tuhota Wikipedian, oli hän hengissä tai ei. Emme luovu tavoitteestamme! Nikolai II olisi ylpeä meistä! Syvästi ystäväämme ja vandaalikollegamme kaivaten, ”
~Elisa-vandaalien edustaja ja Heidän Ritarikuntansa Sir Levykevandaali, Pahamaineinen
Soviet coat of arms.png Neuvostoliiton/Venäjän diktaattorit
Igor | Iivana III | Vasili III | Iivana Julma | Boris Godunov | Suutari Pieri | Katariina Suuri | Paavali I | Aleksanteri I | Nikolai I | Aleksanteri II | Aleksanteri III | Nikolai II | Grigori Rasputin | Aleksandr Kerenski | Vladimir Iljitš Lenin | Josif Stalin | Georgi Malenkov | Nikita Hruštšov | Leonid Brežnev | Zombi-Stalin | Mihail Gorbatšov | Anarkia | Boris Jeltsin | Vladimir Putin | Dmitri Medvedev | Vladimir Putin