New York Yankees

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Yankeesin syöttäjä Chewbacca tositoimissa

New York Yankees (Suom. Uuden Jorkin Jormat) on menestyksekäs puulaakitason pesäpallojoukkue New Yorkin kyläpahasesta. Yankees on voittanut ruohonjuuritason pesäpalloliigan mestaruuden joka vuosi jo vuodesta 1733 lähtien. Ainoat poikkeukset ovat Neuvostoliiton maajoukkueen voittoputki vuosina 1951-84, sekä 1990-luku, joka peruuntui pelaajien lakon vuoksi (97% pelaajista vaati steroidien, sekä Manny Ramirez naishormonien, laillistamista). Seuran tunnetuimpia kannattajia ovat mm. Jeesus ja Mooses.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Seuran historia

New York Yankeesin perusti intiaanipäällikkö Tanssiva Ahma vuonna 1721 Suuren Pohjan Sodan jälkimainingeissa. Alun perin joukkueen nimi oli Cleveland Indians (Suom. Kyröskosken Apassit), mutta joukkue muutti New Yorkiin jo vuonna 1733, sillä onhan tunnettu ja yleisesti todeksi havaittu tosiasia, etteivät Clevelandin joukkueet ikinä voita yhtään mitään (Tämän totesi myöhemmin myös LeBron James). Joukkue myös vaihtoi nimensä Indiansista Yankeesiksi, ettei joukkuetta turhaan sorrettaisi yleisen intiaaniensyrjimistavan mukaan. Silloinen paavi Urbanus VI Legendus kastoi joukkueen isättömän pojan ja pahan hengen nimeen.

Joukkueen nykyinen omistaja ytinvoimalamagnaatti (Nucular Plant Owner) Charles Montgomery Burns osti joukkueen lama-aikana kolmella puupennillä. Nykyään joukkueen arvo on 374 miljardia, mikä on suurempi kuin koko Chilen valtion kauppataseen alijäämä poikittain itä-länsi-suunnassa.

Neuvostoliiton eli punikkien, Yankeesin pahimman vastustajan, kannattaja

Erittäin merkittävää on, että Yankees on saavuttanut joka ikisen mestaruutensa huijaamalla. Tunnetuimpia konnankoukkuja ovat olleet esimerkiksi kielletyt aineet, mm. anaboliset steroidit sekä steroboliset anodit, supersankarien käyttö pelaajina, tuomarien lahjominen, mafian kostolla uhkailu, mailojen keventäminen, painotetut nopat, väärän rahan painaminen, pyramidihuijaukset, noituus, Voimalla kuristaminen, voodoo-kiroukset, sekä monet muut ilkeät temput.

Yankeesin pahin vastustaja on ollut jo vuosikymmeniä Neuvostoliiton Kansan Työväen Kommunistinen Pesäpallomaajoukkue, joka tunnetaan myös lempinimellä Boston Red Sox (Suom. Bostonin Punainen Sux). Yankees ja Neuvostoliitto ovat olleet virallisesti sodassa jo kaukaiselta 1940-luvulta saakka. Vihamielisyys juontaa juurensa riitaan siitä, kumpi voitti Berliinissä vuonna 1947 käydyn kolikonheiton, Yankeesin kapteeni Mordecai "Kultasormi" Brown vai Neuvostoliiton kapteeni Juri Gagarin. Yleinen käsitys pesäpallohistorioitsijoiden kesken on, että tulos oli pystykolikko. Kolikonheitto tosin toteutettiin venäläisellä kolmen ja puolen ruplan kolikolla, jossa molemmilla puolilla oli sama Leninin sivukuva.

[muokkaa] Stadion

Yankees on käyttänyt kotistadioninaan sikafarmari Cletus B. Redneckin maissipeltoa koko historiansa ajan. Stadionille mahtuu otteluita seuraamaan 54 maksavaa katsojaa sekä parisen sataa sikaa.

Juhlistaakseen 250-vuotista taivaltaan Yankees pelasi kauden 1983 lentotukialus USS John Wilkes Boothin kannella. Yhtäkään aluksella pelattua ottelua ei pystytty pelaamaan loppuun saakka, sillä jokaisen lyönnin päätyessä mereen joko pimeys ehti laskeutua stadionille tai pallot olivat lopussa. Yankees tuomittiin lentotukialus-seikkailun keksijänä häviämään kaikki kotiottelunsa mikä toi mestaruuden heidän pahimalle kilpailijallensa, Neuvostoliitolle.

[muokkaa] Joukkue

Yankeesin nykyinen rosteri on laajalti tunnustettu puulaakiliigan parhaaksi, ja se onkin ns. "WetDreamTeam", eli suomeksi fanaattisten pesäpallofanien kosteanpuoleinen painajainen. Yankeesin nykyisen kokoonpanon ehdottomina helminä loistavat kolmannelle pesälle useasti päässyt Mordecai "Kolmisormi" Brown (Pitkään haudassa maattuaan nykyään "Multasormi"), joka herätettiin henkiin mustan magian avulla, sekä jokerilyöjien jokeri, Jokeri. Joukkueen muita tähtipelaajia ovat syöttäjä Chewbacca, kunnarikunigas Aragorn sekä kokaiiniaddiktioista kärsivät Derek Cheater ja Robinson Canootti. Yankeesin valmentajana toimii Ryysyrannan Jooseppi, vähänläntä kyssäselkä.

Joukkueen jokerilyöjän muotokuva
  • Valmentaja: #36 Ryysyrannan Jooseppi
  • Syöttäjä: #99 Chewbacca
  • Sieppari: #1 C.D. Sabbath
  • Lahtari: #32 Vihtori Kosola
  • 1. Pesävahti: #10 Aragorn
  • 2. Pesävahti: #2 Derek Cheater
  • 3. Pesävahti: #13 Mordecai "Multasormi" Brown
  • Oikea ulkokenttä: #77 Retu Kivinen
  • Väärä ulkokenttä: #91 Robinson "Crusoe" Canootti
  • Vasen ulkokenttä: #50 Benjamin Franklin
  • Jokerilyöjä: #19 Jokeri

Yankeesia on hieman tosin syytetty siitä, että he vain ovat ostaneet parhaat pelaajat muista joukkueista. Joukkueen pelaajille maksetaan epävirallisten tietojen mukaan niin paljon palkkaa, että huikeista oheistuotetuloista huolimatta seura tuottaa voittoa vain kolme dollaria ja kaksikymmentä senttiä vuodessa. Huhutaan, että Yankeesin kiikarissa olisivat mm. LeBron James, Shaquille O'Neal ja Brett Favre.

Yankeesin farmariseurat ovat Dallas Cowboys ja Chernobyl Meltdowns.

[muokkaa] Ikimuistoisia tapahtumia

Vuoden 1950 mestaruusottelu oli ikimuistoinen. Yankeesin kotisradionilla käydyssä ottelussa vastaan asettui Wayne Gretzkyn mikkihiirijoukkueeksikin haukkuma Calisota Ducks. Kesken seitsemännen vuoroparin Ducksin johtaessa 12-0 joukkueen syöttäjä Johan Von Perqele otti yliannostuksen heroiinia. Hänet kiidätettiin sairaalaan, jossa hän myöhemmin kuoli puutteellisen hoidon vuoksi. Hänen tilalleen syöttäjäksi asettui mailapoika Jorma Kuonio, joka oli edellisen illan juhlinnan jälkeen aikamoisessa krapulassa. Kuonio ei saanut heitettyä yhtäkään heittoa perille asti ja Yankees nousi tappioasemasta voittoon vieden mestaruuden jälleen kerran. Karhukopla ampui Kuonion tulliasemalla Ducksin palattua tappion jälkeen takaisin Ankkalinnaan.

Yankeesin pelaajat harjoittelevat sisävuoroa

Yankees julkaisi juhla-VHS:n vuonna 2008 kunniottaakseen pitkää taivaltaan puulaakiliigassa. Kukaan ei ole kuitenkaan tuon VHS:n sisältöä nähnyt, sillä liigaa rautaisella otteella hallitseva äärivanhoillinen pormestari Herbert Z. Hoover IX ei hyväksy videotarkastuksia. Videon kuitenkin epäillään sisältävän jonkin sortin pornoa. Paavi Benedictus XVI on julistanut Yankeesin kirkonkiroukseen siihen asti kunnes saadaan todistettua, että videolta tosiaan löytyy pornoa.

Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruustiedot

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
tärkeitä
foorumi
Työkalut