New York City

Lue tämä artikkeli hitaasti, noir jazzin, viskin ja Chesterfield-savukkeiden kera. Samalla kun katselet kuvaa siitä daamista, joka ei ole tänään kanssasi, eikä huomennakaan - sitä kuvaa siitä daamista, jota et voi unohtaa. - Philip Marlowe

"Nykki" yöllä.

New York City syntyi joskus 1624 - 1898 välisenä aikana. Se ei ole kuollut. Vielä. Mutta monet ovat kuolleet siellä.

Etymologia

New York City, NYC, "The Big Apple". Nieuw-Amsterdam. "The City That Never Sleeps". Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Vihatulla vielä enemmän. "The City without Pity" on yksi niistä, "Modern Gomorrah" toinen, "Jew York" kolmas. Jotkut, jo haaveensa monta kertaa haudanneet, kutsuvat kaupunkia yksinkertaisesti nimellä "The City" nostaen sen esille erityisasemaan, aivan kuin se olisi ainoa kaupunki maailmassa. Sitä se heille tavallaan onkin. Se on ainoa kaupunki niille, jotka eivät tule koskaan pääsemään sieltä pois, ja myös niille, jotka eivät koskaan voi pyyhkiä sen muistoa pois. Ainoa kaupunki niille, joiden unelmat hukkuivat The Cityyn ja sen kaaokseen.

Historia

Esihistoria

Alueen historia alkoi hyytävästi, jopa jäisesti. Aivan kuten nytkin, se sijaitsi suuren jäästä muodostuneen laatan vierellä. Kuten niin montaa ihmistä myöhemmin, New Yorkin alue alkoi hylkimään tätä kolmesataa metriä paksua jäälaattaa, joka vielä yritti tarrautua epätoivoisesti kiinni maahan jossa se oli levännyt, suojellakseen itseään vielä hetken ennen valumistaan mereen ja lopullista sulautumistaan ikuiseen ajan sineyteen. Tämän jäälaatan raapimisjäljet uursivat esiin sen kylmän ja mustan maapalasen, jolle kaupunki myöhemmin rakennettiin.

Amerikan mantereella, ennen kuin valkoiset saapuivat sinne huopahattuineen, trench-takkeineen, wiskeineen, kainalokoteloihin piilotettuine 38. revolvereineen ja kohtalokkaine naisineen, eli ja asui monta uljasta intiaanikansaa. Kuten myös ne alqonkinit, jotka ennen valkoisia päätyivät asumaan niihin paikkoihin, joille he antoivat nimen, mutta joista heidät ajettiin pois. Kuten Manna hatta = Manhattan, Rananchqua = Brox, Canarsie = Brooklyn, ja niin edelleen.

Toisaalta, tuskinpa nämä jalot villit enää viihtyisivät meluisassa ja savuisassa The Cityssä. Siinä epätoivon pesässä mikä siitä on tullut vain harva voi viihtyä. Ja nekin harvat tapaavat olla niitä, jotka nauttivat tai hyötyvät siitä, kun joku toinen menettää jotain.

Mafia saapuu

Ensimmäisenä eurooppalaisena sitä siluettia, jota World Trade Centerin kaksi tornia eivät vielä koristaneet, katseli purrestaan Giovanni "Haarniska-Genno" de Verrazzano, firenzeläinen mafioso, joka työskenteli ranskalaisille. Hän perusti alueelle ensimmäisen rikollisjärjestön, mutta häipyi nopeasti, kun maa alkoi polttamaan hänen jalkojensa alla. Seuraavaksi paikalle osui espanjalaisten palkkaama portugalilainen, Estevao "Baskiterroristi" Gomes, joka luultavasti teki alueen ensimmäisen pommi-iskun.

Pysyvän, eurooppalaisperäisen siirtokunnan perustivat hollantilaiset "Dutch" Schultzin esi-isät, englantilaisen Henry "Katoaja" Hudsonin johdolla. Hudson antoi myös nimensä sille joelle, johon "Haarniska-Genno" de Verrazzano oli jo ehtinyt hukuttaa muutaman tyypin betonikengät jalassaan. Ensimmäinen siirtokunta sai nimekseen Uusi Amsterdam. Esikuvansa vanhan Amsterdam, myös uusi oli punaisten lyhtyjen katujen, homo-kortteleiden ja huumekahviloiden kyllästämä. Ensimmäisen elinkeinon kerrotaan olleen "fur trading", jonka puritaanisesti on uskottu tarkoittaneen turkiskauppaa, mutta siirtolaisslangissa "fur trading" oli elinkeino, jota harjoitettiin lähinnä alueen lukuisissa hämyisissä bordelleissa. Daamit eivät vielä tuolloin ajelleet paikkojaan.

Kaupungin orjat

Gangstereiden reviirikiistoissa alueet vaihtelevat välillä tiuhaan. Samoin kävi New Amsterdamille, joka siirtyi amsterdamilaisliigalta Lontoosta johdetun organisaation käsiin. Lontoon jengin pomo Tupla-Jim käski vaihtaa kaupungin nimen siksi, jona se vielä virallisissa yhteyksissä ja haaveilijoiden käytössä tunnetaan.

Lontoolaiskriminaalien käsissä The Cityn syntiluetteloon kirjoitettiin eräskin uusi rivi lisää. Siitä tuli muun muassa orjakaupan keskus ja kaupungissa käytettiinkin myytävänä satoja tuhansia ihmisiä. Kaikki ne markiisit, herttuat ja kreivit, jotka kävivät oleskelemassa uudella mantereella ja jotka arvokkaan näköisinä muotokuvissaan koristavat englantilaisen yläluokan kartanoiden käytäviä ja portaikkoja, tienasivat juuri orjakaupalla sen omaisuuden, jota heidän kalvakas jälkipolvensa kutsuu "vanhaksi rahaksi". Tämän seikan jälkipolvi usein unohtaa kuitenkin mainita. Eihän kukaan tietenkään halua pilata iltapäiväteen rauhaa tylsillä jutuilla historiasta.

Oma hoodi, oma jengi

Tällävälin valkoisenkirjava porukka, jota mantereen intiaanit kutsuivat mamuiksi, alkoi hautoa oman jengin perustamista. Monet olivat syntyneet näillä intiaanien mailla, eivätkä he olleet käyneet vanhalla mantereella, koska matkalippua varten olisi tarvinnut osata tavata oma nimensä. Heidän lojaalisuutensa Lontoon pomoja kohtaan alkoi heiketä kuin hymy lyijymyrkytyksen saaneen kasvoilla, eivätkä lontoolaiset ymmärtäneet vielä reagoida soraääniin luuvitosta käyttämällä. Kuten kaikki tietävät, minkä tahansa rikollisjärjestön pomoksi pääsee vain kun nistii sen entisen pomon. Tähän The Cityn gangstereilla ei ollut edellytyksiä, mutta seuranneessa mafiasodassa he onnistuivat tappamaan koko joukon paikalla olleita lontoolaisia. Kovapintainen Cockneyn ja Sohon slummeista lähtöisin ollut punaisiin takkeihin pukeutunut jengi ei kuitenkaan luopunut reviiristään ja orjabisneksestään helpolla. Päinvastoin, paikallisten gangstojen ykkösmies George "Two Names" Washington ehti ottamaan Long Islandissa turpaansa kunnolla, niin että puiset tekohampaat natisivat.

Aikansa kähinöityään lontoolaiset päättivät jättää uuden jengin omiin oloihinsa ja etsiä markkinoita muista maailman kolkista, joihin rikollisuus ei ollut vielä levinnyt. Tässä he toimivatkin menestyksekkäästi, sillä kolmasosa maapallon pinta-alasta ehti kuulua Lontoon jengin punatakkien hallitsemaan alueeseen.

"Two Names" Washington ei kuitenkaan viihtynyt The Cityssä, epäilemättä tappionkatkerien muistojensa vuoksi. Sen sijaan hän sijoitti ensimmäisen päämajansa Phillyyn, josta seuraavat pomot siirsivät sen Washingtoniin, joka sai pesutupaan viittaavan nimensä rahanpesusta. Entiset orjat perustivat myös omia jengejään, eivätkä olleet enää valkoisten jengien hallittavissa. Noihin aikoihin Harlem kuului vielä juutalaisille ja italialaisille gangstereille, mutta 1900-luvun alussa mustat gangstat alkoivat ottaa aluetta haltuunsa.

Manhattanin osa, sopivasti nimetty Hell's Kitchen ("Helvetin keittiö") oli pitkään erilaisten mamujengien kuten suomalaisten, italialaisten, irlantilaisten, juutalaisten ja saksalaisten yhteinen kähinäkenttä. Kaikilla näillä mamuilla oli ollut jostain syystä vuorollaan Euroopassa kurjaa. Irlantilaisgangsterit olivat käyttäneet kaiken perunansa pontikan tekoon ja unohtaneet jättää talvivarastoa ruoaksi, ja pakenivat nälkäänsä. Saksassa taas "Monokkeli" Bismarckin nimellä tunnettu pomo riehui yhdistämässä aiemmin eripuraisia jengejä. Suomalaiset, jotka olivat kyllästyneet työskentelemään Venäjän mafialle halusivat olla irlantilaisten kanssa samassa liigassa, mutta irlantilaiset pitivät suomalaisia liian pehmoina. Italialaisia ja erityisesti sisilialaisia suomalaiset taas pelkäsivät, kun "ne heittivä kujall puukol selkään". Niinpä vellihousu-finskit jatkoivat yleensä pakoa jonnekin hevon vitun Minnesotaan asti. Luultavasti myös saamaan Minnesota-hoitoa alkoholismiinsa.

Viisi perhettä

Ennen pitkää italialaiset gangsterit ottivat vallan The Cityssä Charles "Lucky" Lucianon johdolla ja jakoivat sen viiden mafiaperheen kesken. Perheiden pahamaineisimpia nykyedustajia ovat mm. Donaldino "Hairpiece" Trumponi, Billy "No Sex" ja Ilaria "No Tits" Clintonino sekä Gerardo "Mass Destruction" LaBush. Näitä etsintäkuulutettuja voi olla vaikea tunnistaa, sillä he ovat usein muuttaneet nimensä.