Neste Oil Rally Finland
Hikipedia
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Rallin merkitys tienpidolle
On paljolti Neste Rallyn ansiota, että Keski-Suomessa on ajokuntoisia sorateitä. Suuri osa sorateistä on nimenomaan tehtykin rallia silmällä pitäen. Myös huomattava osa Keski-Suomen helikopterikentistä on Neste Rallyn aikaansaannoksia.
[muokkaa] Rallin merkitys maanomistajille
Neste Rallyn erikoiskokeet pyritään sijoittamaan useimmiten seuduille, joissa on hiljattain raivonnut laajoja metsäpaloja. Näin taimikot ja leimikot säästyvät hoipertelevilta juopoilta, jotka muutoin tuppaavat tallaamaan kaiken suurikenkäisiltä saamiensa jalkojen alle. Muutamat huumorintajuttomat isännät ovat pistäneet leikin poikki tokaisemalla, että "AKK:n herrat kuorivat kermat ja jättävät paskat".
[muokkaa] Rallin merkitys bilekansalle
Rallin merkitys bilekansalle on erityisen suuri. Jyväskylä sijaitsee useimmille kaukana kaikesta, joten tieto rallin aikana kaupungissa ja sen lähistöllä tehdyistä hölmöilyistä välittyvät harvemmin kotiseudulle saakka. Järjestäjät ovat pyrkineet hankkimaan runsaasti ylimääräisiä anniskeluoikeuksia ja erikoisvapauksia kaikelle hauskanpidolle rallin aikana ja Jyväskylän kaupunki on tässä tullut erinomaisen hyvin vastaan. Mikäli AKK vaatisi sairaaloiden ja terveysasemien sulkemista rallin ajaksi, Jyväskylän kaupunki tulisi tähän ehdoitta myöntymään.
[muokkaa] Rallin tulevaisuus
Rallin tulevaisuus näyttää valoisalta. Mikäli itse toisarvoinen kaahailuteatteri väistyykin esimerkiksi Lahteen, saapuu jonkin muun tekosyyn varjolla Jyväskylään silti biletysporukkaa pitämään hauskaa ja särkemään paikkoja.