Neptunus
Hikipedia
[muokkaa] Mikä Neptunus on?
Neptunus on lähes kokonaan neptuniumista muodostunut planeetta, joka on täysin verovapaa. Verovapauden saa aikaan äsken mainuttu alkuaine neptunium. Neptuniumia esiintyy myös muissa veroparatiisessä, kuten Monacossa ja Turussa. Neptunus on täynnä suuria marketteja ja kaikki on hyvin halpaa. Neptunusta kiertää kaksi kuuta; Tritoni ja Nereidi, jotka ovat täysin ilman asukkaita, mutta molemmilla on silti viisi hiekkalaatikkoa asukkaiden houkuttelemiseksi.
Neptunus on tunnetusti aivan loistava planeetta jalkapallossa ja neptunuslaiset ovat voittaneet 16 aurinkokunnanmestaruutta.
[muokkaa] Valtiomuoto
Neptunus on yhtä isoa valtiota koko paikka, jonka hallintotapa on suuniteltu nerokkaasti. Sen talous toimii seuraavanlaisesti: Verot valtion maksettavaksi!!! Neptunusta johtaa Neptunuksen senaatti, eikä mitään suorasanaista johtajaa ole, On kuitenkin epäilyksiä, että Röhmöfantit ovat todellisia Neptunuksen "johtajia" ja he vetäisivät naruja kulissien takaa, niin, että senaatti olisi pelkkä pelinappula joka saisi kaikki syytökset niskaansa. Oli miten oli, Neptunusta on johdettu todella hyvin oli johto kenellä tahansa, tai siltä se ainakin näyttää... Röhmöfanttien on epäilty pitävän täällä päämajaansa, ja on aavistuksia, että he olisivat täältä kotoisin. Planeetalla on joskus ollut elämää, mutta se on jo kadonnut. Tutkimusmatkaa planeetalle harkitaan.
| Aurinkokunnan osaset |
| Aurinko | Vulkanus | Merkurius | Venus | Maapallo | Kuu | GigaCorp-planeetta | Sirius | Vesta-asteroidi | Mars | Jupiter | Saturnus | Uranus | Neptunus | Pluto | Kolosseus | Halleyn komeetta | Voyager III | Planeetta Nemesis | Planeetta X | Sputnik | Velorex |
| Tähtien Liiton jäsenvaltiot |
|---|
| Kultainen Liitto | Aldebaranin ja Betelgeuzen yhdistynyt kuningaskunta | Altairin tasavalta | Finnairin tasavalta | Jupiter | Kolosseus | Pluto | Neptunus | Saturnus | Suomi | USA | Uranus | Minilonia | Kvanttimaa | Sirius | Vapaamuurarit | Apple Computers | Ottawan tasavalta |
| Alkuaineet |
|---|
| ainetium - alfanium - alkoholi - antimaterium - beetanium - colanium - einsteinium - energium - feminium - gammanium - giganium - helium - hiili - hypopyriini - hopea - informaatio - ircium - jää - kekkosnium - kingium - kivium - korvanium - kulta - kuolonium - kryptoniitti - kvanttinium - leivänpaahtinium - lippostium - lunatium - lyijy - makkara - marsium - nekrium - neptunium - neutronium - n00bium - paperi - paska - persnium - pii - pimeä aine - platina - polonium - pronssi - puu - raha - rauta - rasva - sielu - sähkönium - tellusium - tulium - uranium - urea - vety |
| Hömpän lokaatiot | |
|---|---|
| | Mukavat: Bar Universi - Maximalia - GigaCorp - Kolosseus - Kakkonen - Taivas - Nokia - Universi Ovest - Kultainen Liitto
Ikävät: Kaaoksen valtakunta - Universumi - Minimalia - Kolmonen - Helvetti - Ykkönen - Jätevuori - Mustan Aukon Maa - USE Määrittämättömät: Harmaus - Nelonen - Universalia - Perunamaa - Neptunus - Nemesis - Gerbomaanien valtakunta |

