Kani

Hikipedia

Ohjattu sivulta Neponen
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Vaarallisempi jyrsijälaji löytyy sivulta jänis.

Kani on outo eläin, jolla on todella lyhyet jalat, joilla se kuitenkin pystyy ärsyttävästi hyppimään muiden päälle miten sattuu. Jos kohtaat tälläisen kanin, JUOKSE!!! Tosin siitä ei ole mitään hyötyä, koska kani voi päästä halutessaan peräti 200 km/h ja sen etuhampaat ovat pienet, mutta niillä se voi kuitenkin aiheuttaa pahaa tuhoa.

Kanit syövät päivässä 32 kg ruohoa ja juovat noin 3 litraa Vodkaa. Kanit elävät keskimäärin 62 vuotiaksi ja tämä on aiheuttanut muilla eläimillä paljon meteliä, sillä nämä kuolevat monta kertaa nuorempina.

Kania ei saa sekoittaa lemmikkinäkin tavattuun kesyjänikseen, jota jotkut erheellisesti kutsuvat kaniksi. Myös kesärusakoita, jopa kesykaneja, jotka ovat villejä kaneja paljon nössömpiä, on olemassa. Kanit kaivavat myös paljon pitkiä tunneleita ja koloja (kaninkolo) ja syvin kaninkolo onkin 500 metriä syvä. Kanit kaivat myös paljon kuoppia, ja sehän niiltä kyllä käy.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Kuuluisia kaneja

Maailmassa elää yhteensä 3940 615 000 000 eri kania. Näistä on kuitenkin todistettavasti olemassa kuuluisia, mediassa, kirjoissa ja elokuvissa esiintyneitä kaneja, joista mainitsemme tässä muutaman:

[muokkaa] Neponen

Neponen on mielenterveyshäiriöitä kärsivä kani.
Neponen on mielenterveyshäiriöitä kärsivä kani.

Pikku Kakkosessa Sjyrgen kanssa esiintynyt skitsofreniasta kärsivä kani. Mielisairaus lienee saanut alkunsa Jyrkin pahvipakkomielteistä ja Pikku Kakkosen ohjelmista. Katosi kotoaan epämääräiseen pieneen paikkaan, jossa kohtasikin Lari-variksen ja Pikkupikku-majavan. Nämä kärsivät luultavasti myös monista sairauksista. Elämä oli heillä aluksi iloista ja onnellista kolmen kesken, mutta lopulta se muuttui todella sekalaiseksi ja Lari rupesi tuomaan leluja kaupungista ja sai tällä sodan aikaan harakoiden kanssa. Lopulta Neposen mitta oli täysi ja hän sanoi pahassa mielentilassa Larille: "Minä kyllä etsin Pikkupikun ja sitten paistamme pannukakun, pidit sinä siitä tai et!!!" Neponen lähti ja harhaili Tampereelle, jossa kohtasikin ystävänsä Sjyrgen.

[muokkaa] Pupu Tupuna

Pieniä lapsia rakastava junttimainen kani, joka julkaisi itsestään lehteä, jolla on parhaillaan 25 tilaajaa. Tupunan nimen alkuperää ei tiedetä. Tupuna oli tunnettu maajussi. Hän asui maalla keskellä korpea. Tupuna oli viljellyt porkkanoita 10 hehtaarin alueella ja myynti oli todella tuottoisaa. Päätti kuitenkin sulkea porkkanamaansa ja polttaa sen. Tupuna tuhosikin vahingossa koko metsän. Joutui 20 vuodeksi vankilaan. Sieltä päästyään Tupuna keskittyi kapinoimaan petoeläimiä vastaan kohtalokkain seurauksin. Kuoli vuonna 2005 taistelussa karhun kanssa.

[muokkaa] Puolenhehtaarinmetsän kani

Tiukkapipoinen vanha järjestystä rakastava vihaluonteinen vanha kani, jonka väitetään olevan yli 200 vuotta vanha, mutta tätä ei voida aukottomasti todistaa. Inhoaa tiikereitä ja siivottomuutta. Kanin hyvä tuttava Nalle Puh tukki kanin kolon työntämällä siihen perseensä vuonna 1926. Johtaa Eurodisneyn armeijaa. Tähän kanin johtamaan armeijaan kuuluu koko Puolenhehtaarinmetsän väki, kanin suku ja paljon hänen tuntemiaan eläimiä. Tämäkin kani on kova kasvattamaan porkkanoita ja myös muita kasviksia, mutta hänen tuotantonsa keskittyy lähinnä omalle pihalle ja puutarhaan. Kani on myös yrittänyt kovasti otta Puolenhehtaarinmetsää komentoonsa, muttei tästä tule mitään. Vuonna 1966 kani sai tappouhkauksen, joka melkein toteutui. Tämän seurauksena kani on myös todellinen arkajalka ja pelkää monia asioita. Kania korostaa herrasmiesluonne. Hän tykkää esim. pitää hienoja kahvikutsuja ystävilleen ja sukulaisilleen. Kanin kaapeissa on myös suuret varastot hunajaa, joita hän on salaa kähveltänyt Puhilta, joka vain luulee, että hän on syönyt ne itse. Hänen vihaansa tiikeriin korostaa vielä se, että tiikeri sotkee usein hänen pihamaansa ja pomppaa kanin päälle.

Henkilökohtaiset työkalut