N'Ubuntut
| Tämä sivu sisältää täysin turhaa ja motivoimatonta itkua ja parkua. Sivun tekijä kuuluu kai johonkin sorrettuun vähemmistöön tai on kateellinen. |
”Mä tykkään arjalaishenkisistä miehistä, elikkä muhun ei uppoo mokkakikkelit ja muut tämmöset etelän hetelmät.”
”Ken on paskassa pyöriny!”
”He ovat huippuosaajia”
”Hitto ku palo pohjaan!”
~Jumala N'ubuntuista
”Nämäkö muka kulttuurinrikastuttajia?”
”Eskimot vielä menee mutta nämä mustat muukalaiset on jo liikaa!”
N'Ubuntut, proosallisesti "Yön mustat kostajat" tahi "He, jotka pimeydessä vaeltavat", ovat hyönteisistä kehittyneimpiä. Uroksilla on ulokkeita, jotka heijastavat tehokkaasti valoa. Näillä ne yrittävät kiinnittää naaraiden huomion. Ne liikkuvat tavallisesti öisin laumoissa. Ne eivät myöskään pysähdy itsestään. Matemaattisesti niillä on vain kaksi ulottuvuutta, pituus ja leveys, mutta ei paksuutta. Pinta voi olla minkä muotoinen tahansa eikä olla varmoja, onko niillä pintaa lainkaan. Useimmat kasvavat kuitenkin varmuuden vuoksi pieneen muotoon, palloksi.
Paineen alaisena eläin pelästyy. Tällöin niiden ulkomuoto ja elintavat muuttuvat täysin. Afrikassa ne viettävät vain lyhyen pesimisajan, jolloin ne munivat munia ja hautovat niistä ihmisen näköisiä poikasia. Ne syövät lihaa, enimmäkseen raatoja, mutta myös kemiallisia aineita.
On vaikea tietää, mihin ne oikein pitäisi lukea. Toisaalta ne ovat vain hyönteisiä, joissa on pari imukuppeja. Suomessa Kauhajoen pikkukaupungissa on havaittu näiden hyönteisten yleinen pesimäpaikka, jossa he voivat harjoittaa kulttuuriaan muiden veronmaksajien tavoin. Asialle ei voi tehdä mitään, sillä eläimiä ei saa rääkätä. Toisaalta he ovat taas tärkeä osa halpatyövoimaa sekä ilmeisesti myös henkinen rikkaus, mikä on poliitikkojen mielestä enintä, mitä he voivat tehdä isäm maamme eteen. Toki muista että tämähän on TOTTA, joten paina neliön muotoista nappulaa jatkaaksesi peliä.
N'Ubuntuja ei saa missään nimessä sekoittaa afrikkalaiset syntyperät omaaviin ihmisiin, vrt. Afrikan suurin vientituote, koska tämä olisi äärimmäisen rasistista. On myös hyvä ottaa huomioon, että ainoastaan läpeensä rasistisen maailmankuvan omaava henkilö kykenee em. kytköksen mielessään muodostamaan.
[muokkaa] Kuuluisia N'Ubuntuja
Kuuluisimmat ovat yleensä muusikkoja, kuten Jimi Hendrix, Lenny Kravitz, Billy Cox, Buddy Miles, Snoop Dogg ja Will I.Am tai näyttelijöitä, kuten Eddie Murphy, Will Smith, Morgan Freeman, Samuel L. Jackson ja Michael Jackson. He, jotka eivät ole kuuluisia, joutuvat usein pilkan kohteeksi.
[muokkaa] Loukkaavaa materiaalia
| Mikä Homma?: | 300 (elokuva) - Rasismi - Tasa-arvo - Valkoisen rodun historia - Vihapuhe - Väärä mielipide - Yleistämismi |
| Homman ystävät: | Arjalaiset - Isänmaallinen kansanliike - Jussi Halla-aho - Teemu Lahtinen - Kai Michael Aalto - Kristian Arje - Olli Immonen - Ku Klux Klan - Maastamuuttajat - Olavi Mäenpää - Pekka Siitoin - Perssuomalaiset - Seppo Lehto - Skinit - SS - Suojeluskuntamies - Suomen Isänmaallinen kansanliike - Suomen kansan sinivalkoiset - Suomen Sisu - Suomen Valtakunnanjohtaja - Timo Soini - Tony Halme |
| Homman viholliset: | Astrid Thors - Erilaisuuden Liitto - Feminismi - Hollannin pedofiilipuolue - Homoseksuaalisuus - Joukkoraiskaus - Mikko Puumalainen - Monikulttuurisuus - N'Ubuntut - Punaviherstalinismi - Rauhan uskonto - Rikastaminen - Rikkaus - Suuri Yhdyntä - Todellinen holokausti - Vihreä liitto - Vähemmistövaltuutettu |