Tampereen kaupunginosat

Hikipedia
Ohjattu sivulta Nekala
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Pääartikkeli: Tampere

Sisällysluettelo

[muokkaa] Amuri

Amuri on Tampereen keskustan kupeessa sijaitseva alue, joka myös luokitellaan Tampereen "pääkaupungiksi". Amurissa on suuri yhdyskunta vieroittuneita kiviboxeissa asuvia ihmisiä ja muutama ruotsalainenkin.

[muokkaa] Nekala

Nekala sijaitsee Tampereen ydinkeskustassa, vain kolmen ja puolen promillen harhailun päässä rautatieasemalta. Paikka tunnetaan varakkaista ihmisistä sekä koirista. Paikallisia palveluja: Maailman kuuluisin Kahvila Katiska, kulttuuriravintola Railo, Riihitien urheiluareena sekä Wanhan Tapin legendaarinen Bingo sunnuntaisin. Nekalassa on myös lukuisia hotelleja kuten Grand Hotel Siirtolapuutarha. Nekalassa on myös Siwa sekä Bomber-suora jossa niin mopoilijat, skootteroijat, moottoripyöräilijät ja myös pyöräilijät on nähty pommittamassa maksimivauhtia. Suurin mitattu nopeus on 654 km/h. Sekä Vihku jossa ihmiset paiskovat muovia telineeseen ja 2000-luvulla syntyneet kakarat onkivat sekä sukeltavat muoveja ja pöllivät ne.

Parin vuoden ajan Nekalassa on majaansa pitänyt myös Legioonateatteri (ent. Kriminaaliteatteri), joka koostuu lähinnä työtävieroksuvista mielenvikaisesta juopoista eli teatteritermein taiteilijoista. Sisäisen apinansa löytäneet voivat testata luontaisia taipumuksiaan Nekalassa sijaitsevassa Tampereen kiipeilykeskuksessa. Onhan siä myös Sali jossa kuuluisa Rogerr nostaa rautaa penkistä! Nekalaan on myös suunnitella pohjoismaiden suurin kauppakeskus. Nekalasta pääsee myös kaikkialle, kuten Ikea (1 km). Mestarien liigassa pelaavat NePa on kotoisin Nekalan huudeilta. Alkoholin juominen on olennainen osa Nekalan alkuperäisasukkien arkitoimintaa. Toinen suosittu harrastus on talojen polttaminen ja tähän Nekala tarjoaa luontaisia edellytyksiä runsaalla puurakennuskannallaan. Alhaisen sivistystasonsa Nekalan asukkaat hakevat Nekalan alakoulusta, vierailevia staroja varten on normaalikoulu Lähde?.

Vuonna 2009 Nekala valittiin suomen [1]vaarallisimpien kaupunginosien kilpailussa kolmanneksi perintöprinsessaksi. Yleisten spekulaatioiden jälkeen, niin kahvila katiskassa, kuin kulttuuriravintola railossa päädyttiin siihen että pykälän tai kaksi paremman sijoituksen olisi saanut jos iltapukukierroksella ei olisi pukeutunut lainkaan.

[muokkaa] Pyynikki

Pyynikki on Tampereella sijaitseva pusikko. On todettu että mm. Rölli ja Lumikki asuvat siellä. Pyynikin pusikkoon on eksynyt moni ulkopuolinen (yleensä Turkulainen) joka ei ole ikinä päässyt sieltä pois vaan elänyt elämänsä erakkona pienessä mökissä loppuuun asti.

Pyynikillä voit: Syödä itsesi täyteen rasvaisia munkkeja Pyynikin näkötornissa, hiihtää vaarallista hiihtolatua, uida (muista varoa laivoja), lähteä uimapatjalla Saunasaareen. (Hikipedia suosittelee!)

[muokkaa] Laukontori

Laukontori on Tampereella sijaitseva satama, josta lähtevät Royal Caribbean Cruisesin laivat kohti Dominikaanista Tasavaltaa. Paikalta voi ostaa evääksi Tapolan mustaa kesäaikaan, talvisin pitää kiepata Punjabin kautta.


[muokkaa] Atala

Atala on Tampereen itäisessä kolkassa sijaitseva peräkylä, jota ei tunneta yhtään mistään. Atalassa ei ole mitään muuta kun Valintatalo ja Apteekki, joska ainoita asiakkaita ovat hokaripojat, jotka ostavat sieltä itselleen nuuskatykkejä. Atalassa toimii myös pelätty pikkurikollisliiga Los Atalas, jotka kantavat mukanaan vähintään ydinaseita. Jotkut pitävät Los Atalaksen olemassa oloa vain urbaanilegendana, mutta ne jotka ovat itse nähneet sen, tietävät mistä puhutaan. Jos joskus sattuu Atalan alueella olemaan Mossen tiellä, tulee koko -95 syntyneiden lapsien joukko ja hakkaa maan rakoon. Atalassa on myös Mikon Leipä, joka toimii kesäisin mopopoikien kuminpolttopaikkana. Talvisin Atalan nuoriso kokoontuu joko Metsäjästadionille tai sitten Atala-areenalle. Kummalakin kentällä voi nähdä pari hassua poikaa vetelemässä ja loput polttamassa tupakkia vaihtopenkillä. Suurin osa Atalan nuorista ovat ahdasmielisiä ja pitävät muuta maailmaa pelottavana ja pahana paikka. Joskus tupakkaniksoissaan nuoret päättävät lähteä pyhiinvaellusmatkalle Linnatuvalle, jossa Sirpa ja Leinolan hurjat viettävät päiviään tupakkaa poltellessaan. Atalan huikeat mopo/moottoripyöräjengit ovat todellisia pommittajia. Atalan koulun alakatokselta voi kesäsin löytää jos jonkinnäköistä vehjettä; lähes vakioderbit ja yksi vakio DT peittävät näkymää, taustalla voi nähdä legendaarisin PV:n jota isopäinen omistaja rassailee. Atalan seuduilla voi myös joskus harvoin nähdä customoidun näsärin tai sitten jonkun YZF-R kuskin joka on täräyttänyt auton perään pärrällään. Mopoautojakin Atalasta valitettavasti löytyy, mutta niitä karsiutuu katukuvasta suhtkoht tasaiseen tahtiin, kun nuoret kuskit ajavat mautoillaan betoniporsaita päin.

Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruustiedot

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
tärkeitä
foorumi
Työkalut