Nauru (valtio)

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ripublik Naoero
Naurun tasavalta
Nauru.gif
(lippu)
Motto: ”Naurun asia on meidän, eikä se ole naurun asia.
LocationNauru.png
Katso tarkkaan, sillä valtio on naurettavan pieni.
Valtiomuoto tasavalta
Hallitsija presidentti Marcus Stephen[1]
Pääkaupunki ei virallista pääkaupunkia; suurin kaupunki Yaren
Viralliset kielet nauru, kiribati, hekotus
Pääuskonnot kristinusko (ns. nauruherätys)
Itsenäisyys 1968
Valuutta Australian dollari
Kansallislaulu Naurava kulkuri


Naurun tasavalta on 21 neliökilometrin laajuinen klöntti keskellä Tyyntä valtamerta. Se on maailman pienin tasavalta, ja valtaakin on vähänlaisesti tasattavana.

Historia[muokkaa]

Alku[muokkaa]

Alussa oli pieni koralliluoto, joka sattui olemaan ainoa pala maata satojen kilometrien säteellä. Merilintu laskeutui luodolle lepäämään ja näki, että niin oli hyvä. Merilintu kertoi luodosta kavereilleen. Merilinnun kaverit näkivät, että luoto oli hyvä, ja pysähtyivät lepäämään sille yhä useammin ja yhä suuremmin joukoin. Kuten jokainen suurmiespatsaan päälakea vilkaissut tietää, linnuilla on tapana jättää levähdyspaikkaansa muisto itsestään. Ajan kuluessa merilintujen muistot laajensivat luotoa niin, että kun mikro-, mela- ja polynesialaiset saapuivat, oli paikalle kehkeytynyt yli 20 neliökilometrin kokoinen saari. Nauru onkin maailman ainoa valtio, joka on kirjaimellisesti täyttä paskaa. Tämä paska tosin sattuu olevan kysyttyä tavaraa (toisin kuin se laatu jota Hikipedia on pullollaan), kuten myöhemmin (noin 10 rivin kuluttua) saadaan nähdä.

Britannian kuninkaallisen laivaston upseeri John Fearn laski ensimmäisenä eurooppalaisena jalkineensa saaren linnunkakkaan ollessaan valaanpyyntimatkalla 8. marraskuuta 1798. Kapteeni Fearniin teki suuren vaikutuksen saaren asukkaiden ystävällisyys, onnellisuus, rauhanomaisuus ja vieraanvaraisuus, ja hän nimesi paikan Pleasant Islandiksi.[2] Tämän jälkeen eurooppalaiset kauppiaat toivat saarelle alkoholia sekä tuliaseita ja kehottivat saarelaisia pohtimaan, mitä niillä saisi aikaan. Saksa vihelsi pelin poikki vuonna 1888, kun muutamia asukkaita oli vielä hengissä, ja otti saaren hellään järjestelmälliseen huomaansa.

Siirtomaakausi[muokkaa]

Saksalaiset huomasivat, että vuosituhantinen linnunkakka oli muuttunut fosfaatiksi – aineeksi, joka on erittäin arvokasta ja joka kuulostaa hienommalta kuin vanha linnunkakka. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Kansainliitto tuomitsi Naurun Britannian,[3] Australian ja Uuden-Seelannin kotikentälle. Britit jatkoivat saksalaisten aloittamaa lokinkakan möyhimistä ja rikastuivat sillä aina toiseen maailmansotaan asti, jolloin Japani miehitti saaren. Japanilaiset eivät tyytyneet vain räpsimään valokuvia, vaan ottivat matkamuistoksi myös saaren asukkaat pakkotyövoimaksi. Japanilaiset perustelivat päätöstä sillä, että fosfaatin louhimisella eläneet naurulaiset olivat "tottuneet paskaduuneihin".

Itsenäistyminen[muokkaa]

Sodan jälkeen YK tuomitsi Naurun toistamiseen brittikentälle. Vuonna 1967 naurulaiset saivat oikeuden osuuteen fosfaattikauppojen tuotoista. Varsinainen tuotanto-osapuoli eli linnut ei vieläkään saanut mitään korvauksia työstään. Saatuaan ensimmäisen eränsä voitoista naurulaiset ostivat rahalla postimerkin ja lähettivät itsenäisyysjulistuksen hänen majesteettinsa hallitukselle Lontooseen. Itsenäinen Nauru on rikastunut linnun ulosteella niin, että kansalaisilla on varaa statussymboleihin, kuten hienoihin autoihin (joilla voi ajaa, öh, ympäri saarta) ja merkittävimpiin elintasosairauksiin.

Talous[muokkaa]

Naurun varallisuus on siis peräisin tiiran peräpäästä. Fosfaatin louhintaan perustuvan talouden ainoa ongelma on, että suurin osa valtiosta on jo louhittu ja myyty pois. Suurin osa maapinta-alasta on nykyään louhosmonttua ja guanoa kuluu nopeammin kuin mitä linnut pystyvät tuottamaan. Naurun elinkeinoministeriö suunnitteli ongelman tiedostettuaan lisäävänsä merilintujen ravintonaan käyttämiin kaloihin ulostuslääkettä nopeuttaakseen fosfaatin uusiutumisprosessia, mutta eläinten oikeuksia ja yleistä hyvää makua edustavat tahot estivät hankkeen.

Ulkomaat ovatkin kehottaneet Naurua monipuolistamaan talouselämäänsä katastrofin välttämiseksi. 1990-luvun lopulla Nauru alkoikin tukea rahanpesua. Ulkovallat tekivät kuitenkin selväksi, etteivät ne tarkoittaneet sellaista monipuolisuutta, ja nykyään Nauru elää yhä ehtyvistä fosfaattivaroistaan. Edessä saattaakin pian olla tilanne, joka ei paljon naurata.

Katso myös[muokkaa]

Viitteet[muokkaa]

  1. Jos vierailet suomenkielisen Wikipedian Nauru-artikkelissa, huomaat, että ns. asiantuntijat eivät ole ajan tasalla. Haloo, Ludwig Scottyn presidenttikausi päättyi 19. joulukuuta 2007!
  2. Kaunein massiivisesta ulostekeosta kuunaan käytetty nimi
  3. On tosin huomionarvoista, että Nauru on suunnilleen yhtä kaukana Lontoosta kuin Berliinistä. Kyseessä onkin mitä ilmeisimmin tuomaripeli.