Narain Karthikeyan

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Kumar Ram Narain Karthikeyan (s. 14. tammikuuta 1977 Madras, Tamil Nadu) on ensimmäinen Intiassa syntynyt Formula 1-autoilija. Ja samalla myös viimeinen, koska huomattiin että jos syntyy Intiassa silmät ovat umpikierot. Siten he eivät pysyisi ajamaan autoa lainkaan. He olisivat vaaraksi muille kilpailijoille. Kuten Narainkin oli ainoana Formula 1-vuotenaan. Se vuosi oli 2005, joka piirtyy kilpa-autoilun historiaan hyvin synkkänä. Eikä vähiten Karthikeyanin toilailujen ansiosta. Hän sai kylvettyä radalla sellaista tuhon siementä jota ei oltu ennen nähty Ykkösissä ja toivottavasti ei nähdä sen jälkeenkään. Jo ensimmäisessä kisassa kävi selväksi että Narain oli hyvin vaarallinen Hän suorastaan lensi muiden ylitse. Hän vei mukanaan monta autoa. Lopuksi hän joutui itse keskeyttämään tragikoomisen avauskilpailunsa. Seuraavissakin kisoissa hän esiintyi radalla lähinnä liikkuvana shikaanina. Hän edusti kisoissa varsinaista kamikazemeininkiä ja tuhosi autoja yksi toisensa jälkeen. Lopulta hän riisti Minardi kuljettaja Patrick Friesacherilta hengen kiivaassa kamppailussa. Hän ajoi autonsa suoraan Friesacherin auton ylitse ja vei Patrikin pään mukanaan. Patrikin pää ja paljon muutakin levisi radalle ja osien siivoamisessa kesti lähes puoli tuntia. Kisan jälkeen Karthikeyan vedettiin pois koko Formula 1-sarjasta. Hän kävi liian vaaralliseksi lajille.

Kauden 2012 Formula 1 -tallit ja -kuljettajat
Red Bull Racing Saksa.gif Sebastian Vettel Australia.gif Mark Webber
Vodafone McLaren Mercedes Iso-Britannia.gif Jenson Button Iso-Britannia.gif Lewis Hamilton
Scuderia Ferrari Spanish flag 1.gif Fernando Alonso Brazil Flag 1.gif Felipe Massa
Mercedes AMG Petronas F1 Team Saksa.gif Michael Schumacher Saksa.gif Nico Rosberg
Lotus F1 Team Suomi.gif Kimi Räikkönen Ranska.gif Romain Grosjean
Sahara Force India F1 Team Iso-Britannia.gif Paul di Resta Saksa.gif Nico Hülkenberg
Sauber F1 Team Icon flag-Jp.png Kamui Kobayashi Icons-flag-mx.png Sergio Pérez
Scuderia Toro Rosso Australia.gif Daniel Ricciardo Ranska.gif Jean-Éric Vergne
WilliamsF1 Team Icons-flag-ve.png Pastor Maldonado Brazil Flag 1.gif Bruno Senna
Caterham F1 Team Suomi.gif Heikki Kovalainen Icons-flag-ru.png Vitali Petrov
HRT F1 Team Spanish flag 1.gif Pedro de la Rosa Icons-flag-in.png Narain Karthikeyan
Marussia F1 Team Saksa.gif Timo Glock Ranska.gif Charles Pic
Alexstubb.JPG Tämä artikkeli on minitynkä. Kirjoita artikkelille kunnon alku, koska
A) tämä malline on hauskempi ja pitempi kuin itse artikkeli,
B) nyt artikkelin ainoana sisältönä on pohtia, miksi tuo tyyppi on kuvassa (hupia tietysti sekin).
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruustiedot

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
tärkeitä
foorumi
Työkalut