NASCAR

Hikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Legendaarisen Dale Earnhardtin NASCAR-auto vuodelta 1994, jolla hän voitti seitsemännen mestaruutensa.

Sana NASCAR tulee sanoista Non Athletic Sport Centered Around Rednecks. Sarjassa on yksi tavoite: ajaa mahdollisimman nopeasti espillmikälien muotoinen rata ympäri. Sarjan kehitti everesti Owen Crawford vuonna 1947. Nykyään radat suunnittelee pääasiassa saksalainen hoviarkkitehti Johannes Kepler.

[muokkaa] Idea

NASCAR:in idea on siis rallisarja ihmisille joiden ajotaidot eivät sovellu kunnon radoille. Kuljettajat ovat pääasiassa 50-vuotiaita punaniskoja, joiden elämässä ei ole ollut mitään muuta kuin Vietnamin sotaa. Radat ovat siis todellakin n. 500 kilometriä pitkiä elliptisiä ratoja jotka on tarkoitus ajaa ympäri mahdollisimman nopeasti. Lajissa sattuu paljon kolareita, jotka vaikeuttavat jo ennestäänkin ennalta arvaamattomia ratoja.

[muokkaa] Historia

Everesti Owen Crawford kehitti NASCARIN amerikkalaisille, jotka eivät oppineet ajamaan ratoja joissa oli mutkia sekä oikealle ja vasemmalle. Autot oli alkuunsa karkeita mäkiautoja, joita sitten yritettiin liikutella eteenpäin. Ensimmäiseksi mestariksi kruunattiin Manfred "Red Byron" von Richthofen, jonka auto Fokker Dr.1 oli aivan ylivertainen.

Potkuriautot kiellettiin ensimmäisen kauden jälkeen, jolloin päätettiin siirtyä polkuautoihin. 1950-luvun puolivälissä Lee Petty patentoi kuuluisan Petty Enterprises-autonsa, jolla hän voitti kolme mestaruutta. Auto oli ylivoimainen muihin nähden, koska siinä olivat pyörät. Aiemmin oli pitänyt edetä suksilla ovaalin ympärin. Sukset kuitenkin hajosivat helposti, jolloin ne piti vaihtaa, mutta Pettyn ei sitä tarvinnut tehdä, vaan pystyi kiertämään radan jopa kahdesti, ennen kuin muut pääsivät maaliin.

Autojen ohjaaminen oli edelleen hankalaa. Ratkaisun keksi 1960-luvun lopussa David Pearson, joka keksi asentaa autoonsa ratin. Autonsa ansiosta hän voitti kolme mestaruutta. Lee Pettyn poika Richard Petty puolestaan asensi autoonsa 1970-luvun alussa pohjan, jolloin perse ei kulunut, kuin oli aiemmin käynyt. Kun perse kului, muut ärtyivät lopulta niin että ajoivat ulos. Pettyllä ei käynyt näin ja hän voitti neljä mestaruutta viiden vuoden sisällä.

Kaikista uusista upeista edistyksistä huolimatta NASCAR:issa oli edelleen kehittämistä. Autot olivat liian hitaita, kunnes 1970-luvun lopussa ponnahti tyhjistä Cale Yarborough ja hänen vallankumouksellinen Chevroletinsa, johon oli asennettu polkimet. Yarborough keksi myös kytkeä ne ketjuilla että niillä pystyi polkemaan eteenpäin. Auto oli niin ylivoimainen, että hän ainoana NASCAR-kuskina pystyi voittamaan kolme mestaruutta putkeen.

1980-luvun alussa Bobby Allison keksi asentaa autoonsa MP3-soitin. Sen ansiosta hän pääsi rauhassa kuuntelemaan musiikkia eikä välittänyt muista. Muilla oli sen sijaan paineita ja he sortuivat yliyrittämiseen. 1980-luvun puolivälissä huipulle nousi nuori Dale Earnhardt, kun hän keksi ensimmäisenä käyttää oikeaa autoa. Hän itse rakensi automerkin Cow-Hardt. Nimi tuli siitä, että autot olivat lehmän näköisiä. Earnhardt voitti sen ansiosta kaikkiaan seitsemän NASCAR-mestaruutta.

1990-luvun lopussa NASCAR:ia hallitsi Jeff Gordon joka keksi, että autoa pystyi myös työntämään, eikä sitä tarttenut polkea, johon kului vain aikaa. Keksintö oli Gordonille menestyksekäs ja tuotti hänelle neljä mestaruutta. Vuoden 2001 jälkeen työntäminen kuitenkin kiellettiin.

Kauden 2001 jälkeen tapahtui myös merkittäviä turvallisuusparannuksia. Earnhardt menehtyi traagisesti tukehduttuaan purukumiin, jonka hän vahingossa nielaisi hänen törmättyä toiseen kilpailijaan.


Under construction.png Alla rakentamisen!
Tämä artikkeli on harvinaislaatuisen perseestä, koska se on keskeneräinen.
Ota rukkaset ja vasara käteen ja rakenna sitä hieman valmiimmaksi.
Henkilökohtaiset työkalut