Myötähäpeä

Hikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
”"Terveen häpeäkulttuurin sijaan elämme median säätelemässä tunnetaloudessa, jossa julkista häpeää tyydytetään annoksittain. Häpeän kohtaamiseksi on omakonseptinsakin, tosi-tv. Tosi-tv:ssä kaikki saavat hävetä ohjelman ajan: ohjelmaan osallistujat julkisuuttaan ja katsojat katsomistaan.”
~Sanomalehti Turun Sanomat, 5.3.2005

Myötähäpeä on uudissana, jonka sisältö tarkoittaa ulkoisista ärsykkeistä vastaanottajaan siirtyvää häpeäntunnetta. Itse häpeämisen kohde ei useinkaan itse ymmärrä hävetä, vaikka aihetta tähän olisi. Myötähäpeää kokee päivittäin suurin osa maailman ihmisistä, mutta asia on myös yksi vaietuimmista ja arkaluontoisimmista aiheista. Yleisimmin myötähäpeä liittyy johonkin yleisemmin tunnettuun henkilöön tai asiaan. Maailmanlaajuisesti ylivoimaisesti eniten myötähäpeää osakseen on saanut Yhdysvaltain presidentti George W.Bush.

[muokkaa] Myötähäpeää aiheuttavat suomalaiset ilmiöt

Tv-ohjelmat:


Elokuvat:

  • Mustavalkoiset Suomi-filmit.
  • Värilliset Suomi-filmit.
  • Timo Koivusalon elokuvat Kaltevalla pinnalla, Joen uumenissa ja Suomi ennen minua.
  • Remuyhtye Hurriganesista tehdyt "elokuvat".
  • 1990-luvulta alkaen laaditut uusintafilmatisoinnit aiheesta Suomen talvi -ja jatkosodat uudessa, pelottomassa valossa.


Radio-ohjelmat:

  • Iskelmäradion ohjelmat sen täsmällisemmin lajittelematta(mahdotonta).
  • Järviradion ohjelmat sen täsmällisemmin lajittelematta(mahdotonta, HUOM! Voimakasta myötähäpeää!).
  • Voice (puhutut osuudet).
  • Radio Nova (puhutut osuudet).
Alla rakentamisen!
Tämä artikkeli on harvinaislaatuisen perseestä, koska se on keskeneräinen.
Ota rukkaset ja vasara käteen ja rakenna sitä hieman valmiimmaksi.
Henkilökohtaiset työkalut