Muutospuolue

Kohteesta Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Hikipediassa on myös toista näkökulmaa edustava Muutos 2011 -artikkeli.
"Kuolleet joutsenet makasivat altaan seisovassa vedessä.
Ne makasivat. Ne mätänivät. Ne kääntyilivät satunnaisesti
Ympäri.
Lihanpaloja irtosi niistä
Silloin tällöin.
Ja upposi altaan saastaan.
Ne myös haisivat aika lailla."

(Paul Johnstone)
Valkoinen joutsen ottaa valkoisen naisen. Kyseessä ei ole musta joutsen. Se, että tämänlaista pitää normaalina on esimerkki tyhmästä mielipiteestä. Silti joutsen voi pitää tästä. Ja sanoa sen ääneen, jos vain osaa kirjoittaa vihaisia kommentteja internettiin.

Muutospuolue eli Muutos 2011 on vuonna 2009 ilkeällä Hommaforum-keskustelupalstalla perustettu suomalainen puolue. Vuosiluku puolueen nimessä viittaa vuoden 2011 eduskuntavaaleihin, joissa kansalaisilla oli ensimmäistä kertaa mahdollisuus äänestää suoran demokratian puolesta. Puolueen tunnuseläin on Suomen kansallislintu laulujoutsen, joka on siitä perusteltu että se on sisällöltään vankasti Suomalainen. Sen lisäksi lintua on pidetty ns. tuonen lintuna, tuonelan joutsenena. Homoseksuaalinen filosofi Jukka Hankamäki oli aikoinaan ehdottanut, että puolueen tulisi vaihtaa nimekseen Kansallisliberaalinen puolue.

Kun Muutosta oltiin aikoinaan suunnittelemassa, niin yksi puolueen nimivaihtoehdoista oli Joutsenpuolue. Siitä ei tullut puolueen nimeä, vaikka joutsen määrättiinkin puolueen tunnuseläimeksi. Ilkeällä keskustelupalstalla joku silloin sanoikin, että joutsenien ei pitäisi ainakaan ilman suurta rahallista korvausta antaa käyttää itseään puolueen tunnuksena. Vuoden 2015 kesäkuussa Muutos -puolueen jäsen raportoikin että hän oli ollut mökillään käymässä. Laulujoutsenet olivat käyneet paskomassa mökin ruohikon täyteen varsin isokokoisia paskapökäleitä. Jotenkin tämä heijastaa puolueen eetosta ja tapaa olla maailmassa. Ja tiedonanto kuuluu tämän vuoksi juuri tähän artikkeliin.

Muutos on puolueena aika pieni vielä. Puolue oli jo alussa perustettu pikemminkin enemmän kansanliikettä kuin perinteistä puoluetta puoluekureineen ja yksityiskohtaisine puolueohjelmineen muistuttamaan. Tämän vuoksi se sopii niille jotka ovat yhtä suvaitsemattomia kuin perussuomalaiset, mutta jotka ovat näitä joviaalimpia ja vähemmän halukkaita seuraamaan johtajaa. He ajattelevat keskenään samalla tavalla itsenäisesti sen sijaan että ajattelisivat samalla tavalla jonkun johdossa. Muutoin erot perussuomalaisten ja muutospuoluelaisten välillä ovat pieniä. Siinä missä perussuomalainen valittaa että ulkomaalaiset vievät heidän naisensa ja työnsä, muutospuoluelaiset taas tunnetaan siitä että he valittavat siitä että Perussuomalaiset vievät vaaleissa heidän melkein kaikki äänensä.

Muutospuolueen aate ilmaistiin alussa seuraavien kuuden teeman avulla:

  1. Suora demokratia täydentämään edustuksellista demokratiaa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että politiikka muistuttaa entistä enemmän suomi24-palstaa. Tämä tekee poliittisesta retoriikasta erittäin viihdyttävää. Tämä alentaa kynnystä osallistua politiikan tekemiseen ja tekee asioiden seuraamisesta hauskempaa. Valitettavasti tämä ei tee tehdystä politiikasta uskottavampaa.
  2. Laaja sananvapaus, etenkin vapaus moittia kaikenlaisia ihmisiä ja kannattaa myös typeriä mielipiteitä. Etenkin jos siihen kuuluu vapaus ajaa pois tämän vapauden parista ulkomaalaistaustaisia ihmisiä joiden ideologia on ärsyttävä ja vaarallinen.
  3. Maahanmuuttopolitiikan järkeistäminen, joka puolueen sisällä tarkoittaa vähentämistä. Tematiikka voi tuntua runsauden aikana omituiselta, kunnes tiedostaa että puolue voisi järkeistää linjojaan ja poliittisia lausumiaan yhdellä varsin yksinkertaisella keinolla.
  4. Suomen kansalaisten etu, joka on monille samaa kuin edellinen kohta. Suomen etu on sitä että suoran suomi24-yhteyden kautta taataan vapaus motkottaa maahanmuuttopolitiikan järkeistämisestä.
  5. Konsensuspolitiikan purku on tärkeä tavoite. Tämä jota on helppoa yhdistää kahteen ensimmäiseen mutta vaikeaa yhdistää kahta sitä seuraavaan kohtaan.
  6. Oikeudenmukaiset tuomiot rikoksista, joka tarkoittaa usein rangaistusten koventamista. Ja muutenkin muokkaamista suuntaan jossa se muistuttaa niitä argumentteja joihin viittaamalla oikeutetaan maahanmuuttopolitiikan järkeistämistä. Kunhan ne eivät kohdistu Muutospuolueen jäseniin.

Myöhemmin - koska kolme aatteellista teemaa on paljon helpompi muistaa kuin kuusi - kohdat vähennettiin kolmeen. Tässä muodossa ovat tiiviimpiä mutta pitävät sisällään samat loogiset jännitteet kuin edeltävätkin. Säästyneen tilan voi käyttää siihen että teemat laittaa toistettuina vaalimainoksiin Oili Harjulan tyyliin.

  1. Suora demokratia täydentämään edustuksellista demokratiaa.
  2. Suomen kansalaisten etu.
  3. Laaja sananvapaus.

Sananvapaudella puolue tarkoittaa sitä, että ihmisellä tulee olla oikeus lausua myös helvetin typeriä mielipiteitä. Ja puolueen jäsenet tekevät parhaansa jotta voivat tätä oikeutta demonstroida. Puolueen tähän asti ainoa kansanedustaja on ollut James Hirvisaari, ja hänetkin puolue sai kansanedustajakseen vain siksi, että Perussuomalaiset erotti hänet kesken vaalikauden. Ja teki tämän syistä jotka korostavat em. puolueen em. periaatetta. Vuoden 2015 eduskuntavaalien jälkeen puolueessa käytiin vakavaa keskustelua muutospuolueen nimen vaihtamisesta, mutta koska nimen vaihtaminen on puolueelle, joka ei ole saanut vielä euronkaan vertaa puoluetukea, todella kallista, päätettiin pitäytyä vanhassa nimessä Muutos 2011. Samalla kuitenkin päätettiin, että puolueesta voidaan käyttää jatkossa tuttavallisempaa rinnakkaisnimitystä Muutospuolue.

Puolueen kritiikistä voisi kirjoittaa pitkälti. Mutta kaiken tämän voi tiivistää siihen, että puoluetta on syytetty kaiken sen vastustamisesta, mikä on viatonta, kaunista ja hyvää. Tämä voi kuitenkin olla kateutta, toki kateutta jostain muusta kuin hyvästä vaalimenestyksestä, mutta kateutta joka tapauksessa. Muutospuolue on kuitenkin, kaikessa periaatteiden sisäisessä ristiriitaisuudessaankin, Suomen koherentein puolue. Se ei esimerkiksi valehtele puolustaessaan ihmisten lupaa pitää hölmöjä mielipiteitä.

Katso myös[muokkaa]