Murmeli

Hikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun

(Marmota Marmota) Murmelit ovat pieniä, karvaisia ja vähän oravan näköisiä. Ainakin kuusitoista murmeliyksikköä elää ja asustaa Saksan eteläosissa Tanskan siirtokunnassa. Murmeleita elää myös yksittäisiä kappaleita Suomessa, erityisesti maamme eteläosissa, sillä Lappi on keväisin, syksyisin ja talvisin liian kylmä ja kesäisin täynnä hyttysiä (Culicidae).

Sisällysluettelo

[muokkaa] Elinlaitumet

Murmelit elivät vielä 1600-luvun antiikinkreikassa punaisissa pesissä, mutta teollinen vallankumous 1800-luvun alku-, keski- ja loppuvaiheilla muutti maailman poliittista suuntautumista niin, että murmelit eivät haluneet esiintyä kommunistiliikkeen (kommunistisen ideologian isä on Karl Marx) väreissä. Pesät ovat muodoltaan pyöreitä. Murmeli petaa yleensä vuoteen huoneen itäisimpään nurkkaan.

[muokkaa] Murmelin metsästys

Murmelin metsästys ei ole rikos, kunhan asiasta ilmoitetaan armeijan ylipäälikölle, arvon tasavallan presidentille. Ilmoitus on tehtävä suullisesti, kahdeksan todistajan ja kahden kissan, Miskan ja Rontin, leikkiessä leijonia.

Murmelin metsästyksessä aseeksi on suositeltu monen asiantuntemattoman mielestä jotakin ritsan ja mannertenvälisen ohjuksen väliltä. Yleinen kanta on kuitenkin, että murmmeleita ei saa ampua ilman ajokorttia. Tosin monia ennakkotapauksia Ruotsin kirjavista oikeudenkäynneistä löytyy, jossa epäillyn ajokortitta metsästystä on ollut mahdoton todentaa poliisin kameravalvonnan puutteellisuuden takia.

[muokkaa] Murmelin käyttö ruokana

Murmelin liha, erityisesti kinkku, on erityisen haluttua Tšekkoslovakian jääkiekkomaajoukkueen joka torstaisessa keitossa. Keittoa, joka sisältää perunaa, ranskalaisia perunoita ja perunamuusia, kypsennetään neljä tuntia Vltava-joen vedestä ja Skodan moottoriöljyisssä. Vasta, kun pahimmat kaameat kapulat on nukuttu pois, lisätään joukkoon pannulla ruokaöljyn kera ruskistettu murmelin kinkku. Kinkkua voi maustaa enemmän, tai vielä enemmän, väkevällä juomalla.

[muokkaa] Murmelirodut

Murmelilajikkeita:

- Alppimurmeli (marmota arjalainen)
- Kaatopaikkamurmeli (marmota ämmässuo)
- Amerikan murmeli (yrjöpuskan marmota)
- Venäjän murmeli (marmota siperia)
- Ruotsin murmeli (bög marmota)
- Kuivatut murmelit (ieiunus marmota)

Murmelit lienevät telluksen ainoa eläin, jotka ovat hyvin rasistisia ja väkivaltaisia kanssamurmeleita kohtaan. Maailma onkin kokenut monet veriset sodat pienten, mutta sitäkin viiksekkäämpien ja hassummannäköisten äpärä-murmeleiden julistettua oman rotunsa muita kauniimmaksi, paremmaksi ja ylivertaisemmaksi. Der Murmelikunnankanslerimurmeli Aatu johti alppimurmelit mittavaan hyökkäykseen sekä amerikan murmeleita, että venäjän murmeleita vastaan samaan aikaan. Pitkien taisteluiden jälkeen alppimurmelit kohtasivat tappionsa ja Murmelikunnankansleri Aatu ampui itsensä ja poltatutti ruumiinsa omassa pesäbunkkerissaan, Lokinpesässä.

[muokkaa] Aiheesta muualla

Mene Alpeille, Amerikkaan, kaatopaikalle, Ruotsiin tahi Venäjälle, jos haluat nähdä murmelin, elävänä tai kuolleena. Tšekkoslovakiassa saat maistaa murmelin kinkkua, jos mahdollisesti pääset pelaamaan maan maajoukkueeseen. Edellytykset ovat erityisen ankarat, kenelläkään pelaajalla ei saa olla uudempi kun 70-luvulla valmistettu suojakypärä.

Henkilökohtaiset työkalut