Montana

Hikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Montanan arvioitu sijainti

Montana[1] on Yhdysvaltojen länsiosassa sijaitseva osavaltio ja hyvin vähän mitään muuta. Jos Montana olisi palapeli,[2] siinä olisi aivan liikaa taivasta – osavaltion loputon, monotoninen preeria tunnetaan nimellä ”Big Sky Country” dominoivan piirteensä mukaan. Montana on pinta-alaltaan Yhdysvaltojen neljänneksi suurin osavaltio, mikä on kaikkien 512 asukkaan suuri ylpeydenaihe. Avarasta tilasta huolimatta montanalaisten mielet ovat valtakunnan ahtaimpia. Montanassa sijaitsee maailman ainoa paikka, jolla amerikkalaiset vierailevat muistamassa häviämäänsä taistelua:[3] Little Bighornissa ihme nimi kenraali Custer kävi 25. kesäkuuta 1876 tapattamassa rykmenttinsä ja itsensä siouxien piirityksessä todistaakseen, ettei ole mikään mammanpoika. Sen lisäksi Montanassa ei sijaitse mitään muuta.

Viitteet[muokkaa]

  1. Paikalle ensimmäisinä ei-intiaaneina saapuneet ihmiset, espanjalaiset, nimesivät alueen Montañaksi eli vuoristoksi. Koska siellä oli vuoria. Amerikkalaiset olettivat ~:n karttaan liiskaantuneeksi hämähäkiksi.
  2. Ei ole
  3. Sisällissodassahan Amerikka voitti joka tapauksessa joka kahakan. Mikä vain vahvistaa sen, että Jumala on Amerikan puolella.


Patriota.png God bless America, tämä artikkeli on turhan kommunistinen Hikipediaan.
Voit auttaa vapauden ja demokratian levittämistä laajentamalla artikkelia.