Mistä kielestä kakka tulee?

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämän päivän sivistysnurkassa syväkurkistus kakan alkuperään.

Kakan tulemisesta puhutaan paljon. Etenkin lapset kertovat jopa ääneen että "Kakka tulee!" tai "Kakka tuli!" He eivät kuitenkaan yleensä vastaa kysymykseen mistä kakka tuli. Kakka on joko tulossa tai jo paikalla.

Siksi onkin asiallista kysyä humanisti-kielitieteilijältä. He osaavat kertoa kaikista maailman asioista, myös kakan tulemisesta. Suomen etymologian sanakirja osaa valaista, että kirjakielessä "kakka" mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 1699 runossa. Siinä kuvaillaan arkista elämää. Siinä kerrotaan mm. huonosta isännästä, jonka vaatteet ovat kakan tahrimat. Sana on kuitenkin varmasti tätä vanhempi.

Kakassa on selvästi indoeurooppalaista pohjaa. Tämä ei ole mitenkään tavatonta, sillä ruumiin eritteet ja muut tabusanat ovat yleensä kielten vanhinta kerrostumaa, eli proto-indoeurooppalaista perua. Kuitenkin eritesanoina on käytetty toisia termejä: sitta (tai a(u)nuksenkarjalaisessa perusmuodossa sittu) on iki-ikivanha sana, ainakin jos on vanhempia etymologisia sanakirjoja uskominen: vastineita löytyy pitkin kielikuntaa. Samoin ikivanha on paska, jonka alkuperäisempi merkitys varmaan on ollut vetelä sonta, ripuli, niin kuin virossa (pask) ja unkarissa (fos) nykyäänkin.

Vanhaa perua kertoo laaja levinneisyys. Ranskaksi caca. (Paska ranskassa on taas merde.) Riikinruotsissa kack. On mahdollista että sana on jo vanha germaaninen lainasana (ikä väh. 2000 vuotta) vai myöhempää slaavilaista perua (vrt. venäjän кака). Tuskin on kuitenkaan oppineissa piireissä latinasta (cacare) tai kreikasta (κάκκη, κακκάω) kieleemme pullautettu. Kreikan κακκάω, κάκκη, tarkoittaa laajasti ihmisen epäpuhtauksia. Venäjäksi verbi kakata on kakat'. Etymologisesti venäjän sana on kantaslaavilaista alkuperää, samankaltainen verbi löytyy ukrainan, bulgarian, slovenian ym. kielistä.

Kakan kohdalla kyseessä on ns. hoivakielen sana, jolloin sen yleistymiseen voi liittyä toinenkin seikka. Viktoriaanisten siveys- ja siisteyskäsitysten aikana, 1800-luvulla, sievistelevät aikuiset ovat käyttäneet kiertoilmauksia kun eivät ole halunneet kiroilla ja käyttää rumaa kieltä lasten kuullen. On mahdollista, että sana on peräisin yläluokan ihmisten hallitsemista vieraista kielistä. Esimerkiksi ei ole tavatonta ajatella että kreikkaa ja latinaa opiskelleet sivistyneet papit olisivat opettaneet suomenkieliset piikansa käyttämään kansanomaiseen ilmauksen (paska tms.) sijaan cacca-sanaa ikään kuin sievistelevänä kiertoilmauksena Tätä tukee se, että Elias Lönnrot toteaa 1800-luvulla "Eljest betyda kikka, kakka, kikkara, kakkara nästan ett och detsamma, något hårdt, bollartadt, lort." Kikka(ra) ja kakka(ra) ovat kuvailevia, äännesymbolisia nimityksiä pyöreähkölle, melko kovalle pökäleelle. Itse asiassa on hyvinkin mahdollista, että myös ruotsiin termi kacka on tullut tämän sievistelykulttuurin myötä.

Näin ollen kakka on sanana kiertänyt maailmaa ja kakka on indoeurooppalaisen kielikulttuurin mukana kulkenut. Ulostekäsitteistö elää koska se on aiheena jossain määrin arkaluonteista. Ja näin kakka on tullut uudestaan ja uudestaan. Juuri kuten arkikokemuksestakin tiedämme.

Valitettavasti oikea vastaus olisi ollut se, että kakka ei tule kielestä vaan peräsuolesta.