Minnesota
Hikipedia
Minnesota on yksi USA:n 66:sta osavaltiosta, järjestyksessä viides. Sen pääkaupunki on Minneapolis ja sen kuvernööri on, neljättä kautta putkeen, Martha Stewart.
Minnesotan osavaltion ovat perustaneet Suomesta ja muualta Pohjois-Ruotsista karanneet sotavangit vuonna 1946. Osavaltion nimi oli alunperin "Minne Sotaa Karkuun", mutta koska se ei taipunut riittävän hyvin alkuperäisasukkien suuhun, nimi muotoutui vuosisatojen kuluessa Minnesotaksi. Minnesota on USA:n osavaltioista ehkä kehittynein. Siellä tunnetaan jopa naisten ääni-oikeus, ja sähkösauna. Myös koko maailman ensimmäinen toimiva viemäriverkosto kehitettiin siellä. Ikävä kyllä ensimmäinen toimiva vessa ei.
Minnesotan pääelinkeinot ovat kalastus, metsästys sekä maanviljely. Suosituin viljelylajike on ruisleipä, toisiksi suosituin lajike tunnetaan nimeltä riisitauti. Osavaltion kolme suurinta vientituotetta ovat hyttyset, suoturve sekä onnetommat muka-oikeat muinaisista suomalaisista viininviljelijöistä kertovat kansantarut ja -laulut. Sillä välin kolme suurinta tuontia ovat sahti, makkara sekä kanadalaiset tuurijuopot.
Nykyään Minnesota on periaatteessa Yhdysvaltojen Suomi, pinta-ala ja väestömäärä, järvet ja sen sellaiset ovat Suomen kanssa aivan identtisiä. Heillä vain ei ole Lordia, Uusipaavalniemeä, eikä Conan O'Brienia, mihin me voimme vain todeta: "Sò'lón', Suckas!"
| osavaltiot: | Alabama - Alaska - Arizona - Arkansas - Calisota - Colorado - Connecticut - Delaware - Etelä-Carolina - Etelä-Dakota - Florida - Georgia - Havaiji - Hollywood - Idaho - Illinois - Indiana - Iowa - Irak - Kalifornia - Kansas - Kentucky - Louisiana - Lounais-Dakota - Länsi-Virginia - Maine - Maryland - Massachusetts - Michigan - Minnesota - Mississippi - Missouri - Montana - Nebraska - Nevada - New Hampshire - New Jersey - New Mexico - New York - Ohio - Oklahoma - Oregon - Pennsylvania - Pohjois-Carolina - Pohjois-Dakota - Pohjoiskoillinen Dakota - Rhode Island - Teksas - Tennessee - Utah - Vermont - Virginia - Washington - Wisconsin - Wyoming |
|---|---|
| erillisalueet: | Amerikan Samoa - Baker Island - Guam - Itäiset Vappusaaret - Jyväskylä - Puerto Rico - Yhdysvaltain Neitsytsaaret - Guantanamo Bay |
| kaupunkeja: | Chigaco - Las Vegas - Los Angeles - Minneapolis - New York - San Francisco - Washington D.C. |

