Minna Canth

Kohteesta Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Star.svg
Tämä artikkeli on kouluesimerkki siitä, miltä hyvä sivu voi näyttää. Tee näin.
Wiki-deathstar.png
Tosikoille ja heille, joita aihe lähemmin kiinnostaa, on Wikipediassa artikkeli Minna Canth.


”Jäkä jäkä.”

~Sovinisti Minna Canthista
Minna Canth
Minna Canth.jpg
Canth tuijotuskilpailussa Juhani Ahon kanssa. Häviäjä joutuu kirjoittamaan tylsän suomalaisen muunnelman Rouva Bovarysta.
Koko nimi: Ulrika Wilhelmina Johnsson
Syntymäaika: 19. maaliskuuta 1844
Syntymäpaikka: Tampere
Uskontokunta: luterilaisuus
Kuolintapa: peräpukamat
Hiusten väri: harmaa, kirjoittaessa liekinpunainen
Saavutukset: Ensimmäinen nainen, joka sai oman liputuspäivän sekä Hikipedia-artikkelin, jossa naishenkilöä ei haukuta huoraksi.
Miksi mainitaan
Hikipediassa:
Hoiti seitsemää lasta ja ärsytti siinä sivussa koko virallista Suomea. Montaako lasta joku Mauno Pekkala muka hoiti ansaitakseen oman artikkelinsa, hä?
Pilkkanimet: Kauppa-Lopo, Lapsenpiika

Minna ”seitsemän lapsen leskiäiti heittäköön ensimmäisen kiven” Canth (s. 19. maaliskuuta 1844, Tampere – k. 12. toukokuuta 1897, Kuopio) oli 1800-luvulla lopulla eläneiden suomalaisten konservatiivien kauhu ja pahin painajainen. Canth naamioi itsensä lankakauppiaaksi, otti kynän käteensä ja huusi romantiikan ihanteita seuraavalle sivistyneistölle: ”Tässä teille realismia, perkele!” Canth veteli kirjoituksillaan tasapuolisesti turpaan niin porvaristoa, papistoa kuin Juhani Ahoakin. Kaikki he muut, jotka eivät kuuluneet edellä mainittuun kolmeen kategoriaan (tai olivat lukutaitoisia naisia), rakastivat häntä. Kirjailijan pahansuopaisuus näkyy yhä, sillä Minna Canthin päivänä 19. maaliskuuta sataa perinteisesti tuhkaa kaikkien lippua nostavien talonmiesten riesaksi.

Elämä[muokkaa]

Canth (kirj. Cunt) syntyi puuvillan kyllästämään tamperelaishökkeliin vuonna 1844 ja päätti heti silmänsä avattuaan, että miehet saavat vielä maksaa tästä. Maksajaksi joutui kuitenkin Tampereen kaupunki, joka joutui luopumaan Minna-tytön viehkeästä seurasta perheen muutettua Kuopioon lankakaupan pitoon. Kuopiossa Canth pistettiin kouluun, ja valmistuttuaan hän päätti maksaa entisille (mies)opettajille potut pottuina hakeutumalla Jyväskylän opettajaseminaariin.

Jyväskylässä Canth meni naimisiin(!), mutta antoi tietenkin rukkaset ensimmäisessä kosinnassa. Avioliiton aikana hän hankki vihaiselle ajattelulleen konkreettiset perusteet pyöräyttämällä maailmaan seitsemän lasta. Samalla Suomen kirjallinen kulttuuri sai ensimmäiset myrskyvaroitukset, kun Canth alkoi kirjoittaa paikallislehteen. Tyylilleen uskollisena hän kirjoitti kiivassanaista raittiuspropagandaa ja sai potkut, sillä lehteä rahoitti viinatehtailija. ”Odottakaahan vain, kunhan aviomieheni kuolee...”, kuultiin Canthin sanoneen poistuessaan työpaikalta. Ja aviomies kuoli. Ja sitten isä kuoli. Ja sitten alkoi tapahtua.

Canth muutti takaisin Kuopioon, viritti nuorsuomalaisuutensa äärimmilleen ja tarttui kirjoituskoneeseen. (ILMOITUS: Feministilukijat haluavat artikkelin tässä vaiheessa muistuttaa, että hänellä oli yhä kauppa ja ne seitsemän penskaa kontollaan. ILMOITUS PÄÄTTYY.) Canthin tarinat olivat ajalleen kovin rivoja ja ne tunnustettiinkin suurenmoisiksi mestariteoksiksi vasta sotien jälkeen, kun Canth oli jo menehtynyt.

”Tästä saatte, mokomat romantiikka, sovinistit ja työläisten sortajat” – Canthin tuotanto[muokkaa]

Realismi eli täältä pesee, porvarit[muokkaa]

1800-luvulla ei ollut mukavaa olla konservatiivi. Parrakas herra nimeltä Charles Darwin potki luonnontieteitä nousuun ja empiristisestä tutkimusmetodista tuli kaikkien kyökkitieteilijöiden niskalaukaus. Kirkolla meni yhtä kehnosti kuin valistusaikanakin, kunnes tuli toinen parrakas herra nimeltä Karl Marx ja kirkolla meni entistä kehnommin. Monilla aloilla meni silti mukavasti. Ja rikkailla oli rahaa. Siis todellakin. Ah, rahaa. Ja paljon.

Miten tämä liittyy Minna Canthiin? No, koska joillakin oli rahaa, se oli joiltakin muilta pois. Ja vaikka se ei suoranaisesti ollut Canthilta pois, se oli pois vähintään Canthin naapureilta. Pari sataa muutakin kirjailijaa huomasi, että tässä on kymmenen taalan paikka saada pää giljotiiniin kritisoimalla teollistumisen aiheuttamaa taloudellisten realiteettien pakottamaa eriarvoistumista (lue: riistoa). Kritisoimisvälineeksi tarvittiin jotakin todella radikaalia, ja koska Internet-adresseja ei vielä ollut mahdollista käyttää, tyydyttiin uuteen ilmaisutapaan, jota kutsutaan realismiksi.

Realismin kuvaustapa järkytti lukijakuntaa; jos romantiikan taiteessa lantakasassa kasvoi kieloja, niin realistit repivät sonnasta kielot pois ja pistivät köyhän, nälkää näkevän lapsen astumaan siihen. Canth oli löytänyt oivallisen aseen suomalaisten härnäämiseen.

Kepillä muurahaispesään[muokkaa]

Muutaman yritelmän jälkeen Canth potki nimensä kaikkien tietoisuuteen skandaalilla Työmiehen vaimo (1885). Näytelmässä on leppoisaa tematiikkaa Brechtin Setsuanin hyvän ihmisen malliin, mutta kriitikot eivät ehtineet raivoltaan miettiä koko juttua. Juonessa iloiset ryyppyveikot Risto ja Toppo porskuttavat seikkailusta toiseen ja lähtevät lopuksi kaljoittelemaan poliisien kanssa. Kirkon, yhteiskuntarauhan ja mustalaisten harmiksi Canth meni sijoittamaan näytelmään kurittomia naishahmoja. Näiden tarkoituksena oli halventaa kaikkea sitä, mikä 1800-luvulla oli vielä pyhää (eli siis sitä, että aviovaimot ovat oikeasti onnellisempia miestensä holhouksessa). Kriitikoiden mielestä näytelmä oli kamalaa tuubaa, sillä Canth ei ollut sisäistänyt, että naiskirjailijan täytyy kirjoittaa söpöistä aiheista ja elinkautiseen tuomittavat romanitytöt eivät ole söpöjä. Varmuuden vuoksi Canthia syytettiin myös jumalanpilkasta sekä mauttomasta hatusta näytelmän ensi-illassa. Hän vastasi syytöksiin toteamalla: ”Ette ole nähneet vielä mitään.

Ruohonleikkurilla muurahaispesään[muokkaa]

Paria vuotta myöhemmin Hämeenlinnassa järjestettiin Canthin kunniaksi kirjarovio, jossa lukiolaiset polttivat hänen tuotantoaan ja kiroilivat, kun Minna-täti oli taas ollut huolimaton kirjoituskoneen kanssa. Tuosta kirjoituskerrasta oli poikinut seuraava yhteiskuntarauhan järkyttäjä, näytelmä Kovan onnen lapsia (1888). Canth oli käynyt Varkaudessa ja vilkaissut tehdashallin kurjia oloja. Samalla hän muisti, että hänellä oli vielä Tampereen miehille maksamattomia kalavelkoja.

Kovan onnen lapsien ensi-ilta oli sellaista šokkihoitoa yleisölle, että Suomalaisen Teatterin penkkeihin vuodatettuja kyyneleitä kuivattiin pitkään ja raivostuneen miesyleisön irti repimiä istuimenkappaleita siivottiin permannolta päivätolkulla. Ensi-illassa uhattiin heittää mies yläparvelta lattiaan, mikäli näyttelijät lausuvat enää repliikkiäkään. Canth hykerteli tyytyväisenä, kun tömähdyksen saattelemana päästiin eteenpäin.

Canthin hymy hyytyi, kun valtiopäivämiehet uhkasivat lopettaa teatterin valtionavun, jos Kovan onnen lapsia esitetään kertaakaan uudelleen. Ei esitetty. Canth oli kiukusta punainen ja teki pahimman loukkauksen, mitä snellmanilaisessa kulttuuriympäristössä tuohon aikaan pystyi tekemään – hän kirjoitti seuraavan näytelmänsä ruotsiksi. Raivostuneet kriitikot syyttivät Canthia epäisänmaallisuudesta, kommunismista, yhteiskuntarauhan loukkaamisesta, Suomalaisen Teatterin kalliista lipuista sekä kolmen viime joulun vähälumisuudesta. Canth vastasi syytöksiin: ”Muuttakaa böndelle, harakat!

Kovan onnen lapsia itsessään on leppoisa kertomus työttömän arjesta, joka sujuu varastelun ja murhapolton lomassa lapsia pelastellen. Päähenkilö Topra-Heikki on sympaattinen Robin Hood -hahmo, mutta tämä(kin) meni kriitikoilta tyystin ohi – joko raivokohtauksen takia tai siksi, että ensi-illassa pistettiin liikkeelle huhu, että salissa on pommi.

Eeppinen taistelu Juhani Ahon kanssa[muokkaa]

Silloin kun Canth ei istunut kirjoituskoneensa ääressä, hän oli aina mukava täti. Hänen kodissaan istui usein joukko kulttuurihenkilöitä pohtimassa seuraavaa siirtoa romantikkojen ja vanhasuomalaisten pään menoksi. Minna-tädin kahvi meni kuitenkin eräänä päivänä väärään kurkkuun, kun käymään poikennut Juhani Aho lohkaisi harrastaneensa esiaviollista seksiä. Canth suuttui perin pohjin, sillä hän itse kannatti seksiä vain avioliitossa. Ahon mielestä taas mies saa harrastaa seksiä ennen avioliittoa mutta nainen ei. Hikipedian viisaimmat lukijat huomannevat tässä vaiheessa Ahon logiikassa pienen puutteen. (ILMOITUS: Feministilukijat haluavat artikkelin tässä vaiheessa ilmoittaa, että syynä oli yksinkertaisesti se, että Aho oli itserakas paska, jolla oli lapsia vaimonsa siskon kanssa. ILMOITUS PÄÄTTYY.) Canth kirjoitti kostoksi novellin Hanna (1886), joka veti nenille Runebergiä ja mollasi Ahon Papin tytärtä.

Rauhanaika[muokkaa]

Tiukka radikalismi vauhditti kirjamyyntiä, mutta ei ollut hyväksi sydämelle ja niiden seitsemän lapsen hoidolle. Vuonna 1891 Canth koetti vaientaa riitaisan itsensä kirjoittaessaan näytelmää Papin perhe. Porvarillinen perhedraama kertoo sukupuolten välisestä kuilusta, ja siinä monta otollista paikkaa, joissa voisi piikitellä katsomossa istuvia pulleita pappiskatsojia. Canth hillitsi itsensä työntämällä nuppineuloja peukalon läpi aina, kun laittoi kirjoituskoneeseen uuden arkin. Papin perheen loppuratkaisu oli sovinnainen, mikä olikin kriitikoille helpotus, sillä lähes kaikki kuviteltavissa olevat ärtymystä ilmaisevat adjektiivit oli jo kulutettu loppuun Canthin aiemman tuotannon arvioissa.

Vuonna 1895, kaksi vuotta ennen kuolemaansa, Canth kanonisoi lopullisesti itsensä täräyttämällä julkisuuteen mestariteoksensa Anna Liisa, jonka arviointia ei yksikään itseään kunnioittava kriitikko edes yrittänyt. Teoksessa vyörytetty dostojevskiläinen sovitustematiikka oli sen verran kovaa kamaa, että näytelmän kirjaversioita käytetään maailmassa yleisesti raakatimanttien hiomiseen.

Minna Canth vs. miehinen maailma -ottelu päättyi vuonna 1897 luovutusvoittoon, kun Canthin sydän petti. Miehinen maailma kuitenkin tuupertui kehästä poistuttuaan varsin nopeasti, ja Työmiehen vaimossa meuhkattu naisten ansiotulokin saatiin aikaan ilman suurempaa vastustusta. Ottelun aikana Minna 4evah! -kylttejä kantaneet fanit eivät siis tulleet turhaan paikalle kannustamaan.

Katso myös[muokkaa]

Minna cunth.jpg