Minecraft

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Review.png Tätä artikkelia pitäisi hikifoida yleisesti.

Minecraft (suom. Kaivoskäsityö) on ruotsalaisen Markus Perssonin (Käyttäjänimeltään Notch) kehittämä kissanhiekkalaatikko-peli. Minecraft alkoi pienenä yhden miehen projektina, mutta pelin päämäärättömyys, avoimuus ja rujo, kahdeksan 16:sta 32:n pikselin tarkkuudella teksturoiduista palikoista rakentuva ulkoasu ovat houkutelleet jo reilut 10 miljoonaa autismin ja hipsteriyden perinteitä kunnioittavaa pelaajaa sen pariin. Pelissä pelaaja ohjastaa Bob-nimistä miestä, joka herää tuntemattomasta paikasta ainoastaan housut ja paita päällään. Pyörittyään hetken ympäriinsä Bob rupeaa - luonnollisesti - hakkaamaan puita paljailla käsillään.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Minecraftin kehitys

Alussa oli Notch, ja Notch sai idean plagioida Infiniminer-nimistä peliä. Notch otti loparit työstään ja rupesi koodaamaan Minecraftin alpha-versiota ohjelmointikielistä väkevimmällä: Javalla. Ensimmäiset versiot olivat hyvin alkeellisia, pelimekaniikasta ei ollut tietoakaan ja koko peli koostui vuorovaikutuksettomien pikselipalasten mätkimisestä ympäri pelimaailmaa. Mutta sitten tapahtui jotain, jota kukaan ei osannut olettaa. Mahtisormuksen löysi kaikista olennoista epätodennäköisin, hobitti. Notch jatkoi ohjelmointityötään ja sai viimein aikaan nykyisen pelattavan version esiasteen. Se oli oikeasti koukuttava ja tarjosi ennennäkemättömät mahdollisuudet kulkea ympäriinsä ensimmäisessä persoonassa ja muokata suurta kolmiulotteista maailmaa mielensä mukaan, ainakin jos muinaista "Elämä"-MMORPG:tä ei oteta laskuihin. Jo varhaiset beta-versiot menivät kaupaksi kuin kuumille kiville ja TSÄDÄM! Kuin taikaiskusta Notchista tuli miljonääri. Tajuttuaan tekeleensä myyvän Notch kiirehti todellisuudesa beta-tasolla olevan ohjelmansa myyntiin ja saatuaan taalat taskuun passivoitui täysin pelin kehittämisen suhteen, mikä oli huomattava muutos pelin aikaisempaan, intohimoiseen kehitykseen. Peli oli pitkään syöksykierteessä kunnes sen pelastajaksi laskeutuivat enkelikuoron säestämänä Minecraftin julkaisua ja Notchin falloksen joukkopalvontaa varten perustetun Mojang AB:n työntekijät. Minecraftin nimellisiksi ylläpitäjiksi nimetyt jampat nimittäin osoittautuivat kyvykkäiksi ja innokkaiksi kehittäjiksi, ja niinpä Minecraftin legenda jatkuu ja vahvistuu päivitys päivitykseltä kunnes tuo "loistava" peli puskee koko maailmankaikkeuden läpi.

[muokkaa] Pelaaminen

Pelissä Bobin täytyy kohdata hengenvaarallisia haasteita selvitäkseen hengissä: Nälkäkuoleman varjo on jatkuvasti länsä, sillä ruokaa ei sada taivaalta vaan pelaajan on lyötävä joka paikassa laumoittain tallustavia lehmiä ja sikoja usemman kerran ennen kuin ne tiputtavat makoisia pihvejä. Työkalujen valmistaminen on toinen suuri haaste, mutta siitä kerrotaan lisää crafting-osiossa. Päiväsaikaan suurimman vaaran sinulle ja kallisarvoisille rakennelmillesi muodostaa Creeper -niminen vihreä peniksenmallinen juokseva perverssi. Sinut nähdessään Creeper ryntää oitis kyttäämään ja kiusaamaan. Mikäli yrität haastaa sen lähitaistelussa se mokoma posahtaa! Näemmekö tässä kaikuja pelin ideoijan seksielämästä? Ainoa **** vaihtoehto Creeperin sattuessa vastaan on pommittaa se kaukaa kuoliaaksi monen koetuksen kautta hankittavalla jousella tai, juuri aloittaneen pelaajan tapauksessa, juosta karkuun.

Mutta todellinen selviytymistaistelu alkaa yön tullessa. Tällöin pelaajan talon on oltava valmiina, tai muuten Yön Olentojen loputtomina aaltoina päälle hyökyvät legioonat tekevät pelaajasta selvää jälkeä. Minecraftin yö nimittäin kuuluu jättihämähäkeille, monensorttisille eläville kuolleille ja mihinkään etniseen ryhmään rinnastumattomille tummahipiäisille "lopettajamiehille", jotka kulkevat yön pimeydessä ympäri pelimaailmaa anastamassa pelaajan omaisuutta ja jotka suuttuvat jos pelaaja tuijottaa heitä liian pitkään. Varsin usein pelaaja viettää ensimmäisen yönsä pilkkopimeässä ilmatiiviissä muutaman kuutionmitan kokoisessa lootassa, jonka ulkopuolella Yön Olennot pitävät helvetinmoista ölinää, sihinää ja säksätystä. Hyvällä tuurilla pelaaja sitten ehtii jo seuraavana päivänä rakentamaan puusta ja hiilestä alkukantaisen soihdun hökkeliinsä ja hakkaamaan nyrkeillään tarpeeksi puita, jotta ehtii rakentaa puuhakun kiven kaivamista varten. Tämä siis olettaen, että pelaaja ei törmää Creeperiin tai nälkä ei ala jo kurnia vatsaa uudestaan...

Pelin edetessä pelaajan keinot puolustautua vihollisia vastaan monipuolistuvat: Pelaaja voi rakentaa ihka oikean aseen tai jopa pukea lehmien yltä revityistä nahoista valmistetun haarniskan päälleen. Jousen hankkimista voi harkita, mutta aloittelijalle sitä ei voi suositella, sillä jouseen tarvittava jänne syntyy hämähäkkien kuollessaan tiputtamasta silkkilangasta ja näitä hyppy-heikkejä vastaan taisteleminen on tus-kal-lis-ta. Ruuan hankinnassakaan ei tarvitse turvautua enää metsästykseen jos keksii miten maanviljelyyn tarvittavan siemenviljan saa taiottua tyhjästä. Talon laajentuessa ja vahvistuessa ainoa kouriintuntuva hirviöuhka johtuu huonosta valaistussuunnittelusta, mikä saa hirviöitä ilmestymään niihin kolkkiin lukaaliasi, joita ei ole valaistu. Lisäksi rakentamalla taloonsa sängyn pelaaja turvaa itselleen ainakin jonkinasteisen suojan hirviöiden S/M-käsittelyä vastaan, sillä tällöin pelaaja herää henkiin sängyn vierestä. Mutta hetkinen, hirviöitä syntyy paikkoihin joita ei valaista ja pelin nimessä on "mine", kaivos?

Aivan niin, tässä päättymättömässä pelissä edetäkseen pelaajan pitää uskaltautua syvälle maan uumeniin. Tähän on kaksi tapaa. Joka pelaaja hyppää pää edellä valmiiseen, tietokonen ympäristöön sattumanvaraisesti generoimaan tunneliluolastoon täynnä pimeydessä vaanivia toinen toistaan iljettävämpiä otuksia tai koettaa kaivaa oman kaivoksensa, josta minkään arvokkaan löytämisessä kestää ikuisuus, koska pelaaja kaivaa kivikuutioita tuskallisen hitaasti. Aloittelevan pelaajan märkä uni "raudan löytäminen" voi siis antaa odotuttaa itseään pelaajan omassa kaivoksessa kun taas hyvyyksien raaputtamista irti valmiiksi kaivetun kaivoksen seinistä vaikeuttaa tusina luurankoa, jotka ampuvat sinua jousillaan seinien 1x1 aukoista. Tarpeeksi autistisia ominaisuuksia omaava pelaaja voi kuitenkin grindata kummalla tahansa tavalla kunnes saa tarpeeksi järkyt materiaalit uusien varusteiden rakentamiseen, jonka jälkeen luvassa on uusi matka kaivokseen. Ja jatkuva ruoan tarve ei tietenkään ole hävinnyt minnekään.


Under construction.png Alla rakentamisen!
Tämä artikkeli on harvinaislaatuisen perseestä, koska se on keskeneräinen.
Ota rukkaset ja vasara käteen ja rakenna sitä hieman valmiimmaksi.

[muokkaa] Pelimaailma

Minecraft sisältää kokonaisuudessaan jopa kolme ulottuvuutta, joilla kaikilla on omat uniikit tiilisettinsä ja vihollisjoukkionsa. Kaikilla kolmella on kuitenkin yhteinen, ruotsalaisesta mentaliteesta ammentava teema: vittumaisuus.

Normaali maailma
No mikä nyt on minecraftin puitteissa normaali. Tähän maailmaan päästäkseen ei tarvitse kuin pistää virta päälle ja siiryä offlinesta onlineen. Tämä maailma sisältää turhauttavan syviä kuiluja joihin on vittumaista pudota, korkeita vuoria joilta on vittumaista pudota alas ja tarpeettoman suuria meriä joille on vittumaista haaksirikkoutua. Normaalista maailmasta on mahdollista matkustaa muihin maailmoihin tietyissä olosuhteissa, joiden arvuutteleminen selville on mahdotonta pelien tarjoamien vihjeiden puitteissa. Tässä suhteessa peli kannustaakin aktiiviseen tiedon etsintään, eli toisien sanoen pelikokemuksen pilaamiseen kaiken etukäteen Minecraft-wikistä kuikuilemalla.
Alankomaat (eng. Netherlands)
Tämän alueen nimi piti olla alunperin Helvetti, mutta Notch muutti nimen poliittisesti korrektimmaksi hermostuttuaan siitä, että Ruotsin uskonnollisen äärioikeisto saattaisi manata hänen päänsä päälle näkymättömän demonisaatiovasaran. Normimailmaa ja Alankomaita yhdistää aiemmin mainittu teema, vittumaisuus. Alankomaat on loputon luolastomainen erämaa laavajärviä, tuleen syttyvää hiekkaa, tulta ampuvia vihollisia ja aseistettuja zombilaumoja. Alankomaissa kulkeminen toimii kuuleman mukaan pikäväylänä kahden normaalissa maailmassa sijaitsevan paikan välillä.
LOPPU (eng. THE END)
LOPPU on Notchin pelin valmisversioon häthätäisesti päälle liimaaman antiklimaattisen "lopun" tapahtumapaikka. Alue on täynnä lopettajamiehiä ja taivaalla kaartelee lopettajalohikäärme. Täällä vitutuksen tasot nousevat ennennäkemättömiin mittasuhteisiin ja vahvistuvat entisestään pelaajan viimeinkin saavuttaessa Minecraftin lopun, joka on muutama rivi kahden epäluotettavan kertojan dadaistista horinaa.

[muokkaa] Minecraftin mönkijät

  • kyläläinen(toinen nimi keijo) pohjimmiltaan vitun tyhmä olio joka asuu kylässä keskellä aavikkoa kavereidensa kanssa yrittäen epätoivoisesti päästä ulos taloistaan. Kyläläisen tunnistaa nenän tilalla roikkuvista kiveksistä.
  • Zombie aka tsompi aka amis, on vihertävä aivokuollut olento. No kyllä kaikki tietävät ketä zombit ovat. Niitä hahmoja, jotka janoavat aivoja tms. Minecraftissa zombit ovat kutakuinkin juuri sellaisia. Ääntely zombeilla muistuttaa läheisesti karvanoppaamiksia sittarin parkkiksella.
  • Hämähäkki on Spidermanin ja Mustan lesken yhteisen illan tulos. Hämähäkin tunnistaa kuudesta jalasta, isosta ahterista ja siitä, että sen ääni muistuttaa ääntä joka syntyy kun yrittää vetää todella isoa räkänoroa takaisin nenään tätä hämähäkki tekeekin lähes koko ajan, mutta hämähäkin tapauksessa räkä on seittiä ja minecraftissa sitä käytetään jousipyssyihin!?! Ohhoh onpas tämä nyt omaperäinen tulkinta taas kerran... Hämähäkistä on olemassa myös harvinaisempia yksilöitä, kuten vihertävät homelukit ja hämähäkki, jonka päällä luuranko harrastaa villiä, jonka varmasti tiedät.
  • Neekeri alias Enderman on ruotsalainen mielikuva maahanmuutajasta. Endermanit eivät pidä siitä, että heitä katsotaan, koska he pitävät sitä rasistisena. Kun yrität kääntää kaitseesi Endermanista se hyökkää päällesi. Endermaneilla on myös paha tapa källiä tavaraa ympäriltään. Vrt. Hey! Nigga stole my bike.
  • Luuranko on hyvin luurankomainen olio Minecraftin maailmasta. Se on yksi vittumaisimmista asioista, joita Minecraftissa voi tavata, sillä se rakastaa käyttää pelaajaa tarkkuusammuntansa kohteena.
NO VOI HELV- BOOM!!!!
  • Vihreä penis (englanniksi creeper) on ruotsalaista mielikuvitusta parhaimmillaan. Creeper on identtinen kopio suunnittelijansa Notchin peniksestä: Pituus on kutakuinkin sama, väri täsmää, kiveksiä yhtä monta (4) ja helposti laukeava. Creeper käyttäytyy kuten ruotsalainen yleensäkin, eli se hiippailee taaksesi hiljaa ja yrittää laueta päällesi tuhoisin seurauksin ja tietenkin sihisee (lue kihisee kiihkossaan) lähestyessään uhriaan.
  • Räkäörkki on vihreä räkäkuutio, joka kuollessaan jakautuu pienempiin räkäkuutioihin. Kun niiden tappamiseen on tarpeeksi tuhlannut aikaansa, saa palkinnoksi räkäpalloja. Jälleen yksi syy käyttää television mainostamaa nuha lääkettä joka peittoaa nuhan kerta iskulla.
  • Smägmä kuutio(eng. magma qube) On jotain yhtäläisyyksiä niin räkäörkin ,kuin haitarinkin kanssa. Smägmän kanssa todettava sama jakautumis ongelma kuin räkäörkinkin kanssa, muttä smägmään eivät tepsikkään tavanomaiset nuha lääkkeet vaan tarvitaan kovempaa kaliibberia.
  • Hopeakala (englanniksi Silverfish) ei ole kala vaikka hetki sitten täin luulit. Todellisuudessa se onkin yllätys yllätys mato joka vain käyttää kalan nimeä estääkseen onkisyötiksi joutumisen. Se tykkää asua kiven sisässä etenkin Turun keskusvankilassa on tavattu suuria esiintymiä. Sen tapoihin kuuluu hyökätä pelaajan kimppuun isolla joukolla kunnon vankilajengiläisten tapaan.
  • Zombipossu on Netherissä asuva, kävelevä mutanttipossu, joka luultavasti on eräitä tohtori Frankensteinin lemmikeistä. Se viihtyy samansukupuolisten kanssa ja esiintyy yllättävän suurissa ryhmissä harrastamassa verisiä orgioita, joiihin ne ilomielin ottavat pelaajan mukaan.
  • Itkevä Jättiläiskummitus aka Ghasti. Älä anna suuren koon hämätä ovat todellisuudessa pelkuruuden ruumiillistumia ja sitähän ne koko ajan parkuvatkin. Syy miksi ne asuvat hollannissa on että maan päällä creeperit kiusasivat niitä ja kun KiVa-minecraft ohjelmaa ei perustettu niin Ghastit painuivat kirjaimellisesti maan alle. Ghasti on, vastoin yleistä olettamusta, helpompi tappaa no jokin (ei ole helppo löytää vertauskuvaa tälle jutulle) kuitenkin Ghasti kuolee 1,0 nuolesta. Ghastin alapäästä roikkuu pitkulaisia helikopterin lailla pyöriviä lonkeroita joita se käyttää lisääntymiseen joten ei kannata koskea tai minecraftin tekijät eivät vastaa seurauksista. Ghastin luonnollinen puolustuskeino on ampua mahdollista uhkaa (sinua) kohti palavia lumipalloja, jotka eivät kuitenkaan tule niistä edellä mainituista letkuista.
  • Lentävät metalliset liekkimiehet, Fliegen metall Flammemänner (tunnetaan myös nimellä Blaze tai waffen SS) ovat raunioissa asuvia, kannabista polttelevia rasisteja, jotka eivät halunneet antautua Liittoutuneiden joukoille kun Saksa hävisi toisen maailmansodan. Tästä syystä heidät tapettiin, ja he joutuivat elämään Helvetissä koko loppuikänsä. He kuitenkin pakenivat Minecraftin maailmaan ja vannovat nyt kostoa kaikille joiden mielestä juutalaisia ei saa tappaa.
Kuvassa sienilehmä.
  • Sienilehmät ovat punaisia lehmiä,joiden maitoa ei kannata juoda. komean ulkonäkönsä ne ovat saavuttaneet polttamalla sienisätkää ,jota ei juuri tästä syystä suositella. Niitä voi löytää Mushroom Kingdomista eli maa alueilta jotka ovat alkaneet kasvaa jättisieniä liiallisten keinolannoitteiden käytön johdosta, touche luonnonsuojeliat. Liikkuessaan ne muuttavat ruohon violetiksi ja radioaktiiviseksi erinäisillä kehoneritteillään, ja Herra suojelkoon häntä joka sen jälkeen siitä kulkee.
  • Lohikäärme on nk. Bossimonsteri. Se tarkoittaa, että hän on kaiken luoja, mestari, tuhoaja ja suuri nekrujen ystävä, joka ilmenee sen asumistavasta satojen ellei tuhansien mustien ympäröimänä autiolla saarella. Lohis on pohjimmiltaan hyvää tarkoittava se ei vaan tykkää valkoisista kuten pelaajasta.
  • Herobriini (englanniksi Herobrine) on kummitusmainen hahmo joka on kaikkien mörköjen oikea johtaja. Nimestään huolimatta Herobriini ei käytä heroiinia, hän suosii enemmän LSD:tä. Herobriini tykkää rakennella pieniä pyramideja ja muutenkin härnätä niin sanotussa yksinpelissä olevia pelaajia. Herobriinin harrastuksiin kuuluu myös lohikäärmeellä ratsastaminen ja Creeppereiden lähettäminen poloisten pelaajien taloihin.

[muokkaa] Crafting

Juuri se tekee minecraftista minecräftin. Cräftäämällä voi valmistaa monen moista usein turhaa ja joskus jopa hyödyllista pikku ja vähän isompaakin sälää jota voi käyttää aina maanviljelystä masturbaatioon.

Cräftäys aineet

  • PUU harmillisen pakollista ainetta jota ei voi hankkia muulla keinolla kuin tuhoamalla oikean kätensä hakkaamalla puuta ja puu härpäkkeet tykkäävät hajoamaan ennen aikojaan, mutta puuta kuitenkin tarvitaan mikäli mielii eteenpäin
  • KIVI on se standarti aine jota käytetään vähän joka juttuun ja sitä on silti liikaa joten arkut kirstut ja laatikot tuppaavat täyttyä jos jostakin kivisestä turhakkeesta
  • RAUTA ainoa rakennus aine josta voi oikeasti valmistaa käyttökelpoisia työkaluja ja rautaa on taas aina liian vähän
  • KULTA todellinen turhake jota zombipossut käyttävät johonkin. Kullalla on tapana hajota ennen kuin sitä ehtii edes käyttää.
  • LAPISLATSULI vaikka luulisikin että kulta on pelin turhin aine mutta näin ei ole sillä se on lapislatsuli jolla ei voi tehdä yhtään mitää ja vielä ihan trollaus mielessä sen on koodattu näyttämään timantilta.
  • TIMANTTI!!! timantti on oikea minecraftin legenda koko pelin olemassa olo perustuu timanttiin ja sen etsimiseen. Timantista voi luoda tuhoutumattomia työkaluja, aseita jotka tappavat jo pelkästä kauhusta. Timantin löytäjällä on suunnatonta onnea sillä timantit ovat super-gyber-über harvinaisia, mutta heti timantin irti hakkaamisen jälkeen alkaa painaa suunnaton vastuu mitä tehdä tälle aarteelle, sillä samalla hetkellä kun sen poimii kaikki möröt ja männiäiset ottavat sinut maalitaulukseen, joten jos löydät timantin pistä se varmaan piiloon paikkaan joka on 100% creeper suojattu.
  • LAAVA on asia joka on tehty minecraftiin puhtaassa vittuilumielessä. Laava ei tee mitään muuta kuin tappaa pelaajan ja tuhoaa hänen kaikki tavaransa (aika helvetin ärsyttävää, eikö?)

[muokkaa] Aiheesta muualla

Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruustiedot

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
tärkeitä
foorumi
Työkalut