Mimi ja Kuku
Mimi ja Kuku on Pikku Kakkosen vuoden 2008 sunnuntai- ja perjantaiaamujen 20-osainen mentaalisesti erityisille aikuisille suunnattu sarja, jonka tavoittena on saada koko kohderyhmänsä laulamaan, leikkimään ja liikkumaan olohuoneissaan pupu-hampaisen Mimi-tytön ja hullaantuneen Kuku-leijonan johdolla.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Osa-alueet
Ohjelmassa tärkeimpiä teemoja ovat erilaisten ystävien auttaminen, harjoittelun kautta tekemään oppiminen ja mielikuvitusleikit ilman konkreettisia leikkivälineitä. Tehtäväosiossa tutustutaan lukuihin, muotoihin ja väreihin. "Mimi ja Kuku" sisältää lähes kuusikymmentä pientä, mutta sitäkin saatanallisempaa laulua, joiden on tarkoitus manipuloida katsoja suorittamaan erilaisia tekijöille edullisia kolttosia.
[muokkaa] Faktatietoutta
Ohjelman vaikutusta voi tehostaa erilaisilla lääkityksillä ja huumausaineilla. Mimi ja Kukukin huumattiin aina ennen kuvauksia ja heitä ruoskittiin ja uhkailtiin, jotta he pysyisivät iki-iloisina ja pirteinä studiomaailmassaan, jonka kirkkaat väripinnat ja Kummeli-tyyliä mukaileva puvustus on suunniteltu vartavasten aiheuttamaan erilaisia hallusinaatioita ja tätä kautta helpottamaan varhaiseläkkeelle pääsyä. Mimiä ja Kukua varten Tohlopinrantaan rakennettiin erityinen vankilarakennus, jossa heitä säilytettiin ja aivopestiin toteuttamaan Ylelle ominaista pahuuden ja sekasorron ideologiaa. Mimi kapinoi syömälakolla, mikä onkin nähtävissä hänen anorektisessa olemuksessaan. Kuku ryhtyi verbaaliseen taisteluun, mistä seurasi se, että hänen vaatteensa ryöstettiin ja hänet pakotettiin pukeutumaan neo-oranssiin kokokarvahaalariin. Yle vaikenee asiasta. Vankilarakennus on vieläkin löydettävissä suuren lehtipuutiheikön keskeltä, missä tuskanhuudot yhä kaikuvat.
[muokkaa] Tekijöitä
- Mimi-pirimolla ja laulujen tekijä – Majka Nurminen
- Kuku-oranki-leijona – Anna Kulmala
- Käsikirjoittajat – Majka "Mimi" Nurminen ja Anna "Kuku" Kulmala
- Ohjaaja – Johanna Smith
- Puvustus - Jaana "Kummelin puvustaja" Aro
- Tuottaja – Teija Ryösä
- Tuotanto – Yle Lapset ja hullut
[muokkaa] Aiheesta muualla
| Lastenohjelmia | |
|---|---|
| Hyvät: Smurffit - Pikku Kakkonen - Pingu - Myyrä | |
| Huonot: Pokémon - Turtles - Harry Potter - Puuha-Pete - Staraoke - BUU-klubben | |
| Arveluttavat: Tohtori Sykerö - Postikaija-Pete - Teletapit - Himpulat | |
| Pelottavat: Muumit - Postimies Pate - Pelle Hermanni - Varokaa heikkoa jäätä | |
| Hahmoja: Muumit - Kaapo ja Late - Sjyrge - Neponen - Eila-mummu - Rami Saarijärvi - Ransu Karvakuono - Luikuri Tattinen - Rölli | |
| |
Tämä artikkeli ei ehkä ole paskaa, muttei se mikään loistavakaan ole. Pienellä työllä tästä artikkelista saa sellaisen. Jatkokeskustelua keskustelusivulla. |