Mikko Niskanen

Hikipedia

Mikko Niskanen (1929–1990) oli suomalaisen ahdistuneisuuden näkyvimpiä tulkitsijoita elokuvallisin keinoin. Niskasen elämänkatsomuksessa valkokankaalla ei ollut mitään koristeellista eikä mieltä ylentävää, vaan pelkästään flegmaattisuutta ja ahdistuneisuutta, joka purkautui usein tragikoomisen väkivaltaisesti. Mikko Niskasen kuuluisin fraasi oli:

”Älkää soittako poliisille sikäli, että se on turhaa.”

Niskanen opiskeli ohjaajaksi Neuvostoliitossa toimimalla Moskovan paikallisliikenteen linja-autonkuljettajana ja ohjaajana – kaasupoljinta ja vaihteistoa hoitivat suuren maan tyyliin eri miehet. Kotiseudulleen Äänekoskelle palattuaan Mikko perusti työväentalo Työskin ja pakkosiirsi sinne elokuvateatterin alkuperäiseltä paikaltaan.

Sisällysluettelo 1 1950-luku 2 1960-luku 3 1970-luku 4 1980-luku

[muokkaa] 1950-luku

Niskanen tutustui elokuvamaailman tärkeimpiin vaikuttajiin, kuten Alfred Hitchcockiin, Cary Grantiin ja Roman Polanskiin. Kotimaassaan Suomessa hän osallistui lukuisiin sivurooleihin merkittävissä kansallisissa elokuvissa, joista merkittävin oli Alexandr Puskinin ohjaama Kalevala.

[muokkaa] 1960-luku

Suuren yleisön tietoisuuteen Mikko Niskanen tuli 1960-luvulla, jolloin hänestä tuli eräänlainen Uuden suomalaisen elokuvan ikoni. Komediallisten Hopeaa rajan takaa (1963) ja Sissit (1964) hän ohjasi mestarillisen Kauniit ja rohkeat -sarjan maailmanensi-illan, joka tunnettiin Suomessa nimellä Käpy selän alla. Tuosta elokuvasta on levinnyt näkemättömiä kopioita ympäri maailman, ja arvostelijat ovat kiitelleet elokuvan mustavalkoisuutta ylitsevuotavin sanoin. Vuosikymmenen lopulla Niskanen ryhtyi yhteistyöhön Jörn Donnerin kanssa. Tuloksena tästä yhteistyöstä oli kolme eroottissävytteistä pehmopornoelokuvaa Jörnin pallit laivanhytissä, Pallikuvia velaksi ja Jörnin pallit esillä saunakamarissa. Kirjailija Hannu Salama tuki näitä elokuvia voimakkaasti.

[muokkaa] 1970-luku

Ensi töikseen Mikko Niskanen otti tehtäväkseen Reino Helismaan aloittaman hupailun Kahdeksan turmanluontia, josta hän määräsi värin poistettavaksi ja muutoinkin retusoimaan elokuvan siten, että se näyttäisi enemmän 1910–1920-lukujen huonosti säilyneeltä mykkäfilmiltä. Elokuvan rahoitti Yleisradio, ja Niskaselta oli mennä järki, ja kai vähän menikin, ennen kuin elokuva valmistui levitykseen. Elokuva sisältää monia ikimuistoisia ikivihreitä, ja sen alkuperäinen soundtrack-tallenne on keräilijöiden suosiossa. Elokuva oli valtava kassamenestys, sillä Niskanen sai omat kolmen vuoden tv-lupamaksurahat lyhentämättöminä omaan käyttöönsä. Taloudellisesta menestyksestään hurmioituneena Niskanen rakennutti itselleen Käpykolo-nimisen huvilan Äänekoskelle. Useita vuosia kestänyt juhlinta turmanluontien johdosta vei Niskasen taloudenpidon kuitenkin pakkaselle ja hän joutui vihdoin poistumaan Käpykolosta.

[muokkaa] 1980-luku

1980-luvulle tultaessa Niskanen pureutui nuorison ongelmiin kuvaten kaksi puberteettiaiheista rakkauselokuvaa Muna ja palavan rakkauden aika sekä Ajohäätö. Viimeisinä töinään Niskanen saattoi Kalle Päätalon Hollywoodin tietoisuuteen ohjaamalla hänen työselityksensä, noin miljoona sivua, elokuvaksi työnimillä Vonkaava työmies ja Nuoruuteni tupenrapinat. Mikko Niskanen kuoli vuonna 1990, ja hänen hautajaisensa radioitiin suorana lähetyksenä. Selostajana toimi Markku Möttönen.