Michel Foucault

Hikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Foucault tunnettiin lahjakkaana muiden filosofien, sosiologien, historiantutkijoiden ja yleisintellektuellien julkisena pwnaajana. Elämänsä loppupuolella hän kirjoitti laajahkon teoksen La Volonté de la pwnage, jossa tarkastelee pwnaamista vallan lajina.

Michel Foucault (laus. "Fuckoff", 1926–1984) oli seksuaalisuudesta, vallasta ja sadomasokismista kiinnostunut filosofi, joka ei halunnut luokittua mihinkään koulukuntaan. Hän koki vastenmielisyyttä kulttuurillisia luokitelmia kohtaan, jotka sitovat ihmisen ulkopuoliseen identiteettiin ja joissa on usein ihmisen ulkopuolisen yhteiskunnan siihen asettamaa vallankäyttöä, joka ilmenee esimerkiksi moraalilauseina, velvollisuuksina ja lakeina. Hän kutsui itseään "ajatusjärjestelmien professoriksi".

Foucaultin kutsuminen homoseksuaaliksi on virhe, koska siinä jouduttaisiin käyttämään terminologiaa, joka on olemassa vain vallankäytöllisessä diskurssissa. Tässä prosessissa intersubjektiiviset vaatimukset ovat kohdistuneet yksilöihin, ja tunnistamisen jälkeen heihin on voitu kohdistaa systemaattista valtaa. Koska määritelmä on olemassa vain kulttuurissaan, on "homo"-nimi yksilön ulkopuolelta tuleva luokitus, jolloin luokitteleva ja luokittelija ovat eri tasolla. Tätä kautta ihminen ikään kuin laitetaan vankilaan. Tällä sanalla on myös historiallista painolastia, koska menneisyydessä "homoseksuaalisuus" on ollut kristillisen ja kapitalistisen käytänteiden vastustajiin liitetty käsite, ja heihin on kohdistettu valtaa. Kristillisessä kulttuurissa homoseksuaalisuutta pidettiin pahana ja syntisenä, ja kapitalismissa se on medikalisoitu ja sitä on alettu pitää sairautena, jolle "ei voi mitään", jolloin se sävyttyy epätoivottavaksi ja epänormaaliksi patologiseksi tilaksi. Voidaan siis sanoa, että homoseksuaalisuus sisältää viitteitä siitä, että sen käyttäjä on suhteessa noihin ideologioihin ja heidän tavoitteisiinsa. Sen lisäksi, että imee munaa.

Foucaultin kiinnostuksen sadomasokismista voi tulkita pelkäksi ideologissävytteiseksi kontrolliyritykseksi, koska terminä tässä viitataan ajallisesti ja paikallisesti rajautuneeseen alakulttuuriin. Tätä kautta epäreilusti stereotypioimalla väitetään ymmärrettävän Foucaultin seksuaalisuutta, ja tätä kautta ajatellaan että ihminen on ikään kuin omistuksessa ja hallussa, joka tarkoittaa myös kontrolloimista. Ihminen ei kuitenkaan kykene ajatuksenlukuun, ja samastumiskokemuksistaan huolimatta ei koskaan ole toinen yksilö. Foucault olikin kiinnostuneempi laajemmasta seksuaalisesta nautinnosta, joka kattaa laajemman käsitteen kuin pelkän luokittelun. Siksi hän oli kiinnostunut nautinnon tuottamisesta muutenkin kuin sukupuolielimillä, kuten muilla ruumiinosilla ja erilaisilla esineillä.

Foucaultin voisi kutsua kuolleen AIDSiin, mutta kyse on vain tämän ajan tieteen käsityksestä, ja on siksi mahdollisesti muuttumassa tulevaisuudessa. Kyseessä on siis vain ajallisen suosiossa olevan auktoriteettitahon intersubjektiivisesti keskenään yleisesti jakama näkemys, jolla yritetään hallita maailmaa, joka ei sellaisenaan ole hallittavissa. Siksi voidaankin sanoa, että Foucault kuoli ihanimmalla mahdollisella tavalla, poikien rakastamisen vuoksi.

Jos nämä asiat otettaisiin huomioon, voitaisiin Foucaultista keskustella niin, että karkeimmat virheet ja ristiriitaisuudet voitaisiin välttää.