Mestis
Hikipedia
”Taidetaan nousta täksi kaudeksi Mestikseen.”
~Tapparan joukkueen huoltaja
Mestareiden liiga eli Mestis on Euroopan arvostetuinpiin liigoihin kuuluva ja Hjallis Harkimon rahoittama ja ostama mahtiliiga. Sen alasarjoihin kuuluu mm. Suomi-sarja ja SM-liiga. Sen kotiareenana toimii Turun osavaltiossa Korven kunnassa sijaitseva Spurguhalli.
[muokkaa] Taustaa
Liiga starttasi käyntiin ensimmäisen kerran kaudella 1976-77 erään kylänmiehen toimesta. Runkosarjassa oli mukana silloin vain kolme joukkuetta: TNK (Turun Nappulakiekko), TNK Auringonnousu ja KalPa (Kalevin Pallo). Tällä kattavalla liigaryhmällä jatkettiin aina vuoteen 1986, jolloin mukaan liittyi TJS (Turun Jääpallo Seura), joka kuitenkin vetäytyi sarjasta kahden liigaottelun jälkeen ja meni parin kuukauden päästä konkurssiin. Liiga siis sinnitteli aina vuoteen 1991 asti, jolloin Neuvostoliiton ja samalla sen 256 jääkiekkoliigan hajottua (CCCPHL I, CCCPHL II jne.), pääsivät eurooppalaiset pelaajat vihdoin vapaiksi. Samana vuonna perustettiin Eurooppaan useita liigoja lisää ja myös Mestis koki suuren muutoksen. Nyt Harkimon omistuksessa olevaan sarjaan alkoi sadella uusia joukkueita, joita kertyi yhteensä 12. Sen pituinen se liigalisenssi.
[muokkaa] Joukkueet 2009-2010
Liigassa on ensi kaudella 14 joukkuetta:
- KooKooKooKoo... - Valmentajat: Pekka Mäki & Kaija Koo
- Titanic - Valmentajat: Pekka Mäki & Frederik
- Sport - Valmentajat: Sportti ja Pekka Mäki
- TuTo - Valmentajat: Pekka Mäki & turkulainen
- DDR Team - Valmentajat: Adolf H. & Pekka Mäki
- SapKi - Valmentajat: Pekka Mäki & Ylilääkäri Teemu Munuainen
- PääLaKi - Valmentajat: Urho & Kekkonen Kekkonen
- Jokerit - Valmentajat: Pekka Mäki & Pekka Hipiäinen
- Tukkijätkät - Valmentajat: Aurinkokuningas & Pekka Mäki
- HeKo - Valmentajat: Pekka Mäki & Heikki Kovalainen
- Kiekko-Lantaa - Valmentajat: Pekka Mäki & Nasse-Setä
- Hokipedia - Valmentajat: Pärjää ilman
- KalPa - Valmentajat: Sami Kapanen & Olli Mäki
- SaiPa - Valmentaja: Olli Mäki