Merkonomi

Hikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Hiktionaryssa on artikkeli merkonomista, vaikkei se mikään hääppöinen olekaan.(Hiktionaryn etusivulle)
”Töihin haetaan: Merkonomia tai reipasta nuorukaista.”
~Tyypillinen merkonomin työpaikkahaku.
”Eikös se ole se laite, jota käytetään soittamiseen?”
~Basisti.

Merkonomi on ihmisolio, jolla on tavallisesti muodollinen pätevyys toimia kaupan kassalla. Heidät luokitellaan turhimmaksi evoluution vaiheeksi. Merkonomi on melkein kuin ihminen mutta ei aivan. Merkonomivaihe koetaan peruskoulun tai lukion jälkeen. Merkonomeiksi syntyvät ihmiset, joilla älykkyysosamäärä on pakkasen puolella. Useimmat merkonomit tulevat merkonomeiksi vain sen takia, koska eivät voi muuksi tulla.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Merkonomi vs. datanomi

Merkonomi ja datanomi ovat tunnetusti kummatkin evoluution vaiheita. Kauppaopisto-niminen kultti muokkaa ihmisistä jommankumman sortin apinoita. Nämä ns. "Superdatanomit" taas ovat väärään paikkaan eksyineitä lukiolaisia tai jonkun sortin hybridejä jotka kokevat suuren tuskan kuunnellessaan mitä yksinkertaisempia asioita jatkuvana toistona. Superdatanomit ovat tutkimuksen mukaan kommunisteja jotka joko ratsastavat pingviineillä tai palvovat pirua.[1]

[muokkaa] Merkonomi

{{{otsikko}}}
plussia
  • Evoluution päätyttyä pääsee nauttimaan seurasta Kelan jonossa.
miinuksia
  • Älykkyys kärsii kovasta viina+seksi-yhdistelmästä.
  • Alkaa tottua alaikäisiin tyttöystäviin.
  • 80 % merkonomeista kyllästyy alaikäisiin tyttöystäviinsä, rupeaa ostamaan seksiä ja täten saa sukupuolitaudin, jolloin kuolee keskimäärin 30-vuotiaana.
  • Alkoholismi on merkonomien ammattitauti

[muokkaa] Datanomi

{{{otsikko}}}
plussia
  • Ei tarvitse pelätä sukupuolitauteja.
  • Ei tarvitse käydä suihkussa.
  • Alkoholi ei tee riippuvaiseksi vaikka sitä nauttisikin liikaa.
  • Tylsät viikonloput häviävät nopeasti (viina+Counter-Strike).
  • Ei tarvitse pestä hampaita, koska ne ovat muutenkin jo mennyttä.
  • Vanhemmat ovat ylpeitä: "Kun muiden lapset ovat viettämässä villiä viikonloppua, niin meidän pikku "Datis" on koneella pelaamassa WoWia tai Counter-Strikea."
  • Valmistuttuaan pääsee asentelemaan vanhojen mummojen Windowseja palkalla 100€/h.
  • Osaa kaiken saman kuin merkonomi, mutta sen lisäksi myös tietokoneiden perustoiminnot(Merkonomien tietokonetaidot ovat taas tutkimusten mukaan paljon heikommat)
  • Datanomeissa on myös ns. "Super-Datanomeja" jotka pääsevät töihin hyvällä palkalla ja liukuvalla työajalla.
miinuksia
  • Ei tarvitse pelätä sukupuolitauteja.
  • Voi sortua WoW-riippuvaiseksi.
  • Syyllistetään yleisesti kouluampujaksi
  • 70 % datanomeista menee maanpakoon armeijan palveluskutsun tullessa.
  • "Superdatanomit" polkevat normidatanomit maanrakoon.
  • Työttömistä "superdatanomeista" voi tulla hakkereita ja kehittyä siitä krakkereiksi.

[muokkaa] Merkonomin tunnuspiirteet

[muokkaa] Viitteet

  1. Kommunistien pingviini Piru jota palvotaan internetzissä
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruustiedot
Muuttujat
Toiminnot
Valikko
tärkeitä
foorumi
Työkalut